Kielistä - Kotiin

Kiel – Heiligenhafen

Lähdimme puolipilviseen säähän kohden Heilingenhafenin satamaa. Tuuli oli kevyttä ja jouduimme alkumatkan koneistamaan. Päästyämme Kielin lahden suulle heräili tuuli juuri ja juuri purjehdukseen tarvittavan verran tyyntyäkseen muutamaa tuntia myöhemin. Yammun avustamalla jatkoimme kohden satamaan jonne saavuimme nyt jo kolmatta kertaa, joten loppumatkan kapea ränni ei enää jännittänyt.

Tuossa kyseisessä rännissä on erittäin paljon lintuja ja varsinkin joutsenia. Rännin pohjoisreuna on luonnonsuojelualuetta ja linnut saavat siellä olla rauhassa sekä ravintoa on niille riittämiin. Erikoisin lintu jonka tähän astisen retkemme aikana olimme nähneet oli musta joutsen. Se näytti viihtyvän lajitoveridensa kanssa, vaikka väritys olikin täysin eri. Luonnonvaraisina näitä on pääsääntöisesti Austraaliassa ja Uudessa-Seelannissa.

Satamassa on saksalaiseen tapaan perätolppa kiinnitys. Tolppien välit ovat kovin kapeita ja jouduimme jälleen etsimään meille riittävän leveää paikka. Löytyhän se tällä kerralla kohtuullisen helposti ja kiinnittymisessä ei ollut vaikeuksia tuulettomassa säässä.

Ilta vierähti pienen jaloittelun merkeissä ja arpoessa sitä jatkammeko seuraavana päivänä matkaa vai ei.

Kiilin lahdella näkyi isoja laivoja joita jotkut saattavat olla ollut rakentamassa

Heiligehafen – Rostock

Köydet irtosivat hieman aamu kymmenen jälkeen. Nythän ei enää tarvinnut miettiä virtauksia ja vuorovettä, joten lähtöaika määräytyy matkan pituuden ja arvion perille saapumisajan toiveen mukaan.

Sää oli jälleen puolipilvinen ja tulta oli matkalla neljästä kuuteen, joten matka taittui mukavasti täysillä purjeilla.

Vaikka Itämeri ei olekkaan varsinaista vuorovesialuetta oli vielä virtaukset selkeästi havaittavissa, tosin heikkoina noin 0,5 kts suuruisina. Näitä virtauksia Itämerellä on selkeämmin havaittavissa Ruotsi – Tanska – Saksa välisellä merialueella ja tietysti vielä selkeämmin Tanskan salmissa.

Saavuimme ilta seitsämän pintaan Rostockin kaupungin satamaan, joka on viimeinen jonne köliveneellä pääsee ja näin ollen hyvin suojainen eteläisen itämeren tuulilta. Olisimme jääneet jo Wardemunden Hohe Dune satamaan jollei sääennusteet olisivat luvanneet reipasta, non 20m/s tuulta ja suoraan satamaan sopivaa.

Rostockista kulkee samanlaisella "töttöröllä" varustettu lautta kuin Turustakin

Neljän päivän Rostock-visiitin aikana ehdimme tutustua tähän viehättävään Hansakaupunkiin, sen kahviloihin ja pieniin katuihin. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti.

Herkulliset jäätelöt, maiskis!

Paikallinen voikukkatalo

Rostock – Stralsund

Lähdimme liikkeelle aamu kuudelta ja nautimme meriaamiaisen moottoroidessamme jokisuistosta väljemmille vesille. Matkaa olisi edessä noin 70Nm ja halusimme olla perillä ajoissa saadaksemme laituripaikan eikä toisessa tai kolmannessa rivissä toisten kylkikiinntyksessä.

Lähestyessämme Rugenin länsireunaa kiersimme hieman ulompaa Rugenin ja mantereen väliin johtavan väylän alkuun. Emme uskaltaneet oikaista hiekkapankkien ylitse vallitsevassa allokossa niinkuin huomasimme suurimman osan muista veneistä tekevän. Tosin nuo veneet olivat paikallisen lipun alla seilaavia ja niillä saattoi ola paikallistuntemuksen tuomaa etua. Joka tapauksessa olimme tyytyväisiä tekemäämme päätökseen, sillä väylä oli kapea joka kielii matalista väylän ulkopuolisista alueista.

Väylä Rugenin ja mantereen välistä oli kiemurteleva ja mielenkiintoinen kokomus. Tuulta oli 10m/s ja aaltoa ei lainkaan. Joutsenia näkyi käsittämättömän paljon matalilla hiekkapankeilla ja purjeveneet menivät peräkanaa kuin köyhäntalon porsaat.

Stralsundin satamassa löysimme yhden viimeisimmistä sormiponttoonipaikoista lähellä aalonmurtajaa. Paikka oli oikein suojainen ja Kapu sekä Försti tyytyväisiä paikkaan.

Kahden päivän aikana kiertelimme pikkukaupungin katuja, istuskelimme kahviloissa, täydensimme provianttivarastoja ja nautimme olostamme. Toisen päivän illalla istuessamme kaupungin pääaukion laidalla nauttimassa flavonoideja seurasimme nuoren pojan pianoesityksiä. Hän oli kyllä todellinen virtuoosi. Ihmiset jonottivat kolikoiden kanssa pianon päällä olevan hatun luokse antamaan soittopalkkiota. Auringon laskiessa mailleen tuli pojan isä pienen perässä vedettävän käryn kanssa ja he nostivat pianon kyytiin kotiin vietäväksi. Hyvä kesäduuni pojalla.

Satamakuppilan kantis

Varmistimme illalla vielä Stralsundista itäänpäin vievän väylän ylittävän sillan avausajan ja se sopi meidän aikatauluumme erittäin hyvin.

Stralsund – Swinoujscie

Irrottauduimme hieman ennen puolta yhdeksää ja suuntasimme keulan kohden Rugenin ja mantereen välistä avattavaa siltaa. Olimme aavistuksen ajoissa liikkeellä ja jouduimme hetken odottelemaan virtaavassa vedessä sillan aukeamista. Sillan avauduttua ja siitä ohi päästyämme tuli kisafiilis, kun kaikki purjeveneet nostivat kilpaa purjeitaan ja lähtivät samaan suuntaan. Veneitä oli arviolta parisen kymmentä ja mekin otimme hyvän ”startin”, tosin ykkösreivatuilla purjeilla sillä tuulenpuuskat vaikuttivat kiukuisilta ja olimmehan vasta aamupäivä alussa. Tuuli ei kuitenkaan yltynyt ennusteita reippaammaksi ja matka sujui leppoisasti.

Stralsundin avattava silta

Juuri enne kuin kiemurteleva väylä Rugenin eteläpuolella muuttuu ympyrän muotoiseksi noin 12Nm aukoksi, on lauttayhteys saaren ja mantereen välissä. Oli kiva katsella lautan pujottelua purjeveneiden seassa. Ei siis ollut kyseessä mikään vaijerilossi. Yleensähän lautalla/lossilla on etuajo oikeus, tai pikemminkin jos meriteiden sääntöjä luetaan niin veneillä on väistämis velvollisuus. Merellähän ei ole oikeuksia, vain velvollisuuksia.

Tuolla aukolla sitten veneparvi erkani toisistaan. Osa meni pohjoisrannan suuntaan, osa eteläranna suuntaan ja me parin muun veneen kanssa suuntasimme Rugenin suojasta selkeämmille vesille.

Poland, here we come!

Rugenin jäädessä horisonttiin ei muita vesillä liikujia enää näkynyt. Saimme edetä omassa rauhassamme kohden saksan rajan takana olevaa ensimmäistä Puolan satamaa. Satama-altaaseen päästyämme pyörimme hetken ihmetellen mitkä ovat mahdollisesti vieraspaikkoja. Täyttä varmuutta emme saaneet ja valitsimme vain mielestämme sopivimman ajatuksella että kyllä joku sitten tulee kertomaan jos pitää siirtyä. Hyvin kävi, ei tarvinnut siirtyä.

Illalla teimme pienen jaloittelun ja löysimme jonkin sortin gastropubin. Söimme burgerit, jotka olivat todella hyviä ja nautimme paikallisista virvoikkeista samalla kun yritimme opetella kaupungin nimen lausumista (Swinoujscie) baaritiskin takana työskentelevien tyttöjen opastuksella. Kerran jopa onnistuimme lausua oiken ja saimme hymyn tyttöjen huulille.

Kaurismäki henkisen Gastro pubin menun kansi

Seuraavana päivänä teimme excursion ranta-alueelle, josta tuli mieleen paikallinen jetset paikka. Oli kalliita merkkiliikkeitä ja hienon näköisiä ravintoloita. Varsinainen ranta oli hiekkadyynin toisella puolella ja se oli kyllä houkuttelevan näköinen. Ihmisiä oli todella paljon liikkeellä sekä rannalla että dyynien toisella puolen jetset alueella ja suurimpaan osaan ruokapaikoista oli jonoa. Olihan heinäkuun alku ja paras lomakausi aluillaan.

Swinoujscien pitkän satama-altaan pääty

Jokaisen laituriponttoonin päässä satama-altaan reunalla oli imutyhjennys piste, muttei niissä näkynyt imuletkua, joten kippari kävi satamakonttorissa kysymässä imuletkun perään. Hetken ihmettelyn ja pienoisen kielimuurin ylityksen jälkeen oli vastauksena ettei imuletkuja ole. Mielenkintoista. Heillä on hienot järjestelmät, mutta ei niitä pysty käyttämään. Ehkä tämä kuvastaa koko sikäläisen kansan suhtautumisen itämereen ja se ikävä kyllä näkyy eritoten Gdanskin lahdella jossa vierailimme 2018 kesällä.

Swinoujscie – Kolobrzeg

Jatkoimme matkaa aamu seitsemän jäljissä. Teimme matkaa niin sanotusti perus purjehduksen merkeissä. Muita veneilijöitä ei paljoa näkynyt.

Satama on erittäin suojainen ja vesi hieman rusehtavaa johtuen osittain sataman läpi virtaavasta joesta. Virtauksen ja veden kylmyyden huomasi hyvin kun kippari kävi uimalla pesemässä vesirajan yläpuolella orastavan ahdinparran pois.

Seuraava päivä meni kaupunkiin tutustuessa ja provianttihankinnan merkeissä. Kaupunki on pieni, mutta ranta on todella hieno ja ihmisiä oli rannalla paljon. Onhan nyt lomakausi parhaimmillaan.

Kolobrzeg – Ustka

Startti oli jälleen hieman yli 7 aamulla, kuten edellisestäkin satamasta. Tiedossa oli noin 60Nm matka keveyessä tuulessa.

Matkalla ei tälläkään kerralla suuria havantoja ollut. Muutamia purjeveneitä tuli vastaan ja me pääsimme suurimman osaa matkasta luontoäidin kevyellä henkäyksellä.

Perillä aallonmurtajien välistä oli tarkoitus suunnata kohden Utskan satamaa, mutta siinä oli poikittain imuruoppaaja työntouhussa. Ruoppaus sekä joen virtaus että mereltä tuleva aallokko tekivät tilanteesta hieman jännittävän. Ruoppaajan ympärillä vesi kuohusi ja aallot olivat teräviä. Mietimme syväyksen riittävyyttä, mutta muutamien sekuntien mietinnän jälkeen uskalsimme seurata edellä mennyttä ”jenkkalaivaa” imuruoppaajan keulapuolelta. Syväystä oli riittämiin ja pienen höykytyksen jälkeen pääsimme hieman tasaisempaan veteen. Kääntösillan jälkeen oli tarkoitus mennä satamaan, mutta kääntösillan operaattori huuteli meille VHF:ällä että satama on täysi ja pyysi meitä menemään joenvarteen. Teimme työtä käskettyä ja kiinnittäydyimme jokivarren kivimuuriin satamamestarin avustuksella. Paikka ei ollut mitä mielekkäin sillä mereltä jokea pitkin tuleva maininki nyökytti venettämme yllättävän paljon. Tietysti tuulen suunta oli oli tähän tapahtumaan optimaallinen ja todennäkoisesti ainoa jolla ilmiö syntyy.

Ruokailun ja pienen iltakävelyn jälkeen maininki alkoi rauhoittumaan, mutta totesimme tämän paikan tulleen nähdyksi ja aamusta taas eteenpäin.

Ustkasta löytyi erilaisia galleriota

Ustka – Leba

Loivaliikkeisen aamun jälkeen olimme saaneet köydet irti vasta reilusti kello 11 jälkeen. Suuntasimme kohti väljempiä vesiä ja olimme tyytyväisiä nähdessämme imuruoppaajan jo poistuneen jokisuun aallonmurtajien välistä.

Tuulen henkäys oli olematon, joten uskollinen työjuhtamme Jammu sai tehdä tehtäväänsä koko matkan ajan.

Pujahdimme aallonmurtajan takaa jokeen jonka varrella erittäin suojainen Leban satama sijaitsi. Satama-altaassa vettä ei ollut yltäkylläisesti kaikuluotaimen mukaan, mutta oletimme pohjassa olevan lietettä jolloin kölin siihen kiinni ottaessa ei tule äkkipysähdystä vaan vauhdin hiljalleen hidastuminen.

Pääsimme ilman ulkopuolista vauhdin hidastumisavustinta laiturin sormiponttoonipaikalle ongelmitta. Satamassa veneitä ei ollut ruuhkaksi saakka, joten hieman ihmettelimme väljyyttä verrattuna Ustkan täynnä olevaan satamaan.

Leban satama on erottettu joenuomasta

Seuraava päivä oli pyhitetty kaupunkiin tutustumiselle, mutta suunnitelmat muuttuivat ja kävimme rannalla kävelemässä ja toteamassa ettei tarvitse lähteä välimerelle päästäkseen välimerellisen tunnelmaan. Uimalelukojuja yms rihkamakojuja oli yllinkyllin rannalle vievillä teillä ja ranta oli hieno, niinkuin kaikissa käymissämme Puolan kohteissa.

Paikallinen satamakapteeni

Leba – Wladyslawowo

Matka jatkui yhden satamapäivän jälkeen tutuksi tulleena ajankohtana, eli hieman aamu seisemän jälkeen. Yöllä oli joen pinta laskenut joka aiheutti hidastumisavustimen kytkeytymisen päälle. Toisin sanoen: köli raahasi pohjalietteessä kun peruutimme sormiponttonipaikaltamme pois ja aina laiturin päähän asti, mutta ei onneksi pahasti. Moottorin kierroksiakaan ei tarvinnut nostaa normaalista satamamanöveerien kierrosluvusta suuremmaksi, mutta sen vain tuntee kun alus ei liiku kuten normaalisti.

Päästessämme satama-altaasta Leba-joelle ja edelleen merelle oli sumu hyvinkin läheisenä kaverinamme. Näkyvyys oli olematon ja plotteri kiukutteli, niin emme saaneet heti tutkakuvaa käyttöön. Vasta kun otimme plotterille, muutaman boottauksen jälkeen, vain tutkakuvan alkoi homma toimia. Tutkassa ei näkynyt kuin pari alusta koko matkalla ja nekin onneksi muutaman mailin päässä, niin ei ollut törmäysvaaraa.

Sumu hellitti otettaan puolenpäivän jälkeen ja uuteen satamaan oli mielekkäämpää saapua.

Näkyvyys oli rajoittunutta

Huvivenesatama oli ison kalasataman perällä ja paikkoja oli karkeasti vain tusinan paikkeilla. Onneksemme meille oli vielä muutama paikka vapaana valittavaksi eikä tarvinnut kiinnttäytyä satama-altaan kivimuuriin.

Wladyslawowon kalasataman perukoilta löytyy huviveneille vieraslaituri

Iltapäivän ohjelmana oli hankkia proviantti täydennystä miehistölle paikallisesta prismasta sekä uskolliselle työjuhdallemme janon sammutus ainetta läheiseltä maa-asemalta.

Suunnitelman mukaan toimimme ja samalla näimme myös paikkakuntaa joka oli, ainakin meidän mielestä, hyvinkin turistivoittoinen tai sitten vain lomasta nauttivia paikallisia oli paljon liikeellä. Ovathan nämä Puolan rannat hienoja hiekkarantoja jossa paikallisten kuten myös turistien on mukava lomailla, joka tuottaa tietysti oheen rihkamakauppakojuja ja pieniä drinkkipaareja reilusti alueelle.

Nyt oli Puolan rannikkoa nähty riittämiin ja aika suunnata keula kohden pohjoista.

Wladyslawowo – Ventspils

Lähdimme liikkeelle heti aamu seitsämän jälkeen sillä edessä oli 200Nm matka. Matka sujui hyvin. Tuuli oli leppoista ja sen vuoksi konetunteja tuli liikaa. Yöllä näkyi jälleen pilvisalmoita, joita olemme nähneet eteläisellä itämerellä joka kerta niillä muutamalla yöpurjehduksella mitkä sillä aluueella olemme tehneet. Onkohan se vain sattumaa vai esiintyykö niitä tuolla alueella yleisesti?

Auringonlasku eteläisellä Itämerellä

Matkalla ei muutamaa laivaa, huvivenettä ja yhtä hyljettä yöllisten pilvisalamoiden lisäksi näkynyt ennen kuin pääsimme Latvian aluevesille.

Paikalinen laivaston tai vartioston aluksesta oli laskettu kumivene vesille joka tuli kolmen hengen miehistöllä viereemme. Kippari oli ansaitulla vapaavuorolla hytissä nukkumasa ja Försti ruorin takana napit korvissa kuuntelemassa äänikirjaa eikä kuullut ja huomannut takaa lähestyvää kumpparia ennekuin se oli vierellä. Oli aikainen aamu ja tuuletonta, niin etenimme koneella ja Kippari havahtui koneen kierrosten laskuun pistäen päänsä ulos kulkuaukosta jolloin kuului: ”good morning sir”. Ilmeisesti näkivät että Kippari oli juuri herännyt. Viranomaiset kyselivät mistä tulossa, minne menossa ja miehistön lukumäärän sekä kansallisuudet. Passeja ei tarvinnut näyttää. Lopuksi vielä huikkasivat että VHF-kutsuihin pitää vastata. Laitoimme heidän postuttua VHF:n päälle ja hetken kuluttua he kutsuivatkin meitä toivottaen hyvää matkaa. Selkeä tarkistus että olimme laittaneet radion päälle.

Saavuimme Ventspilsin edustalle iltapäivällä ja kaupungin yllä oli todella tummat pilvet, salamoita näkyi siellä täällä ja merellä tuuli nousi parista meristä kymppiin silmänräpäyksessä. Onneksi ukkonen ei merelle tullut vaan siirtyi mantereen päällä etelämmäksi samalla tuulen rauhoittuessa. Suuntasimme aallonmurtajien välistä satama-alueelle saatuamme port controllilta luvan ajaa huvivenesatamaan.

Satama oli meille jo ennestään tuttu vuoden 2018 etelä-itämeren retkeltämme, joten sinne oli helppo saapua.

Sataman huoltorakennus oli perusteellisen remontin alla, joten tulevaisuudessa siellä pitäisi siis olla fasiliteetit kohdillaan.

Ventspilsin hiljainen satama

Kaupunki ei meitä liiemmin innostanut, mutta kävimme jaloittelemassa ja katselemassa paikallisia taideteoksia lehmistä joista kaupunki on kuuluisa.

Ventspils – Möntu

Jatkomme matkaa hyvin nukutun yön jälkeen kohden Saarenmaata. Matka taittui mukavasti tuulen ollessa 7-10m/s, joten olimme Möntun vasta muutaman vuoden vanhassa satamassa jo iltapäivällä. Ruuhkaa ei satamassa ollut, olimme ainoa vene. Varasimme saunan ja nautimme lämpöisistä löylyistä ensi kerran sitten Madeiran jälkeen etelään päin mennessämme.

Möntyn uusi satama

Lähempänä puolta yötä satamaan saapui tuttu vene, s/y Annina miehistöineen. Oli erittäin mukava tavata heidät jälleen.

Saarenmaan eteläkärki

Anninan miehistön kanssa kävimme seuraavana päivänä kävellen Saarenmaan eteläkärjessä Sörve tuletornissa ja nautimme lounaan majakan juurella. Saunoimme ja vaihdoimme kuulumisia illan pikkutunneille asti.

Möntu – Kuressaare

Seuraavaksi teimme vajaan neljän tunnin siirtymän Kuressaareen navakassa sivuvastaisessa tuulessa.

Kuressaaren sisäänajoränni on aina yhtä mielenkiintoinen. Ruorimies saa olla kieli keskellä suuta muiden nauttiessa valtavasta erilaisten lintujen bongailusta joita ruopatun rännin reunoilla pesii.

Kuressaaressa vietettyjen kolmen päivän ohjelmassa oli shoppalua, varsinkin Förstin osalta, proviantti hankintoja ja myös pyykkitupaa hyödynnettiin jo isoksi kasvaneen pyykkäystarpeen poistamiseksi.

Tapasimme myös erittäin mukavan pariskunnan, jotka olivat ”Untuvalla” liikkellä. Oli erittäin mukavaa höpötellä heidän kanssaan ja kuulla tarinoita heidän purjehdusseikkailuistaan.

Suur Töll ja vaimonsa Piret

Kuressaare – Löunaranna

Aamulla jatkoimme yhtä matkaa ”Untuvan” kanssa kohden Löunarannan satamaa pienellä kisafiiliksellä, mutta ”Untuva” oli meidän ylilastatua Pikkusta nopeampi ja oli ennen meitä perillä. Matkalla näimme vain muutaman huvivenee.

Löunarannan satamaa oli ruopattu ja laituripaikkoja lisätty sitten viimekäyntimme jälkeen, mutta hieman ahtaan oloinen se oli. Emme uskaltaneet kiinnittyä laiturin suojan puolelle kun syvyydestä meillä ei ollut varmuutta ja ruoppauksen läjitys oli tehty satama-alueen reunalle mereen vain muutamien metrien päähän laiturista.

Töijjäysjuomien jälkeen kävimme varaamassa saunan. Kyllä puulämmitteisen saunan löylyt maistuivat hyvälle koivuvihdan helliessä korppaa ja tämän mieltä ja sielua ravitsevan kokemuksen saimme iloksemme jakaa ”Untuvan” miehistön kanssa uikkarisaunatyyppisesti.

Unta ei tarvinnut houkutella päivän purjehduksen ja illan saunomisen jälkeen. Nukkumatti hiipi silmäkulmaan hieman ilta 10 jälkeen. Uni maistui erinomaisen hyvälle kun tuulikin oli tyyntynyt saunomisen aikana, eikä minkäänlaista ääntä kuulunut. Hiljaisuus oli täydellistä.

Löunaranna – Kärdla

Köydet irtosivat aamu yhdeksältä ja keula kääntyi kohden pohjoista määränpäänä Kärdlan satama.

Yllättävän paljon veneitä näkyi liikkeellä. Liekö ollut syynä että oli heinäkuun viimeisiä päiviä. Lomalaisilta saattoivat alkaa päivät käymään vähiin ja kotisatamiin piti suunnata ennen kuin arki jälleen alkaa painaa päälle.

Meillä sen sijaan oli vielä aikaa nauttia, jonka halusimme hyödyntää täysimääräisesti.

Kärdlan satama on hyvä paikka katsella auringonlaskuja

Tuulta oli matkalla 3-7m/s joten myös Yammua piti hyödyntää varsinkin loppumatkasta. Viimeiset mailit Yammu sai tehdä töitä hartiavoimin, sillä halusimme saada köydet kiinni laituriin ennen kuin synkät pilvet avaavat vesihanat kunnolla ja ukkonen tulee päälle. Lopulta vettä ei paljoakaan tullut ja ukkonenkin kiersi Kärdlan sataman josta olimme tyytyväisiä.

Seuraavana päivänä teimme kylällä kierroksen ”Untuvan” miehistön kanssa. Nautimme pizzat ja hankimme pientä täydennysta provianttivarastoon.

Yllätykseksemme s/y Annina oli saapunut myös satamaan. Vaikka siitä ei ollut viikkoakaan kun viimeksi tapasimme, oli jälleen erittäin mukava heitä nähdä. Sovimme lähtevämme kohden kotimaata seuraavana aamun yhtämatakaa.

Kärdla – Högsåra

Liikkelle lähdimme kello 9 s/y Anninan vanavedessä ja heti sataman ullkopuolella nostimme purjeet. ”Untuva” oli jo mennyt menojaan aikaisemman starttinsa ansiosta.

Alkumatkan tiukalla vastaisella jäimme Anninasta hieman, mutta Suomenlahden laivakaistojen paikkeilla oli tuuli kiertynyt takalanteelle ja saavutimme s/y Anninaa ja ennen ensimmäisiä kotimaan luotoja olimme jo heidän edellään. Kippari otti vielä veharilla S/y Annina yhteyden ja toivotimme heille turvallista kotimatkaa, sillä tässä kohdin kurssimme erkanivat. Me otimme Örön länsipuolisen linja kohden Högsåran Keijsarhamnia jonne saavuimme tasan 10 tuntia lähdöstä. Töijäyksen jälkeen oli skumpan paikka. Olimme Suomessa jälleen 14 kuukauden jälkeen.

Högsåra – Björkholm

Aamulla säätietojen tarkastelun jälkeen irrottauduimme klo 9 suunnataksemme veneseuramme saaritukikohtaan.

Tuttuja maisemia matkanvarrella oli mukava katsella ja mukava oli saapua tuttuun saaritukikohtaan, tuttujen ihmiste kopatessa keulaköydet.

Töijäyksen jälkeen oli laituriskumpan paikka. Kilistelime paikallaolijoiden kanssa ja kertasimme reissun tapahtumia, saunomme ja grillasimme. Vietimme mukavan iltapäivän ja illan mukavien ysäviemme kanssa.

Illan venyessä saattaa aamu jo sarastaa

Kotiinpaluu

Seuraavana aamuna nautimme aamupalan pitkän kaavan mukaan. Jatkoimme matkaa vasta hieman ennen puoltapäivää kohden kotisatamaa. Aurinkoisessa ja leppoisessa säässä oli mukava tehdä matkaa, ehkä hieman haikeissa tunnelmissa. Olihan vuosien suunnittelumme toteutus tulossa päätökseen. Nytkö se loppuu?

Kiinnittäytyminen omalle paikallemme sujui täydellisesti. Muistimme kiinnitysköysien oikeat pituudet sekä fendareiden paikat ja korkeudet.

Nyt oli reissu tehty. Sen teimme mitä suunnittelimmekin. Paljon näimme, paljon koimme. Paljon jäi näkemättä, paljon jäi kokematta…...

Tavoite saavutettu
Hyviä purjehduksia, rentoutta ja virkeää mieltä sekä hyviä muistoja ja kokemuksia 

Den Helderistä - Kieliin

Den Helder – Texel

Matka meni siis vastavirtaan koneistaessa ja sataman sisäänajoväylän tulimme lähes poikittain virran painaessa meitä reippaalla voimalla väylältä sivuun. Yammussa riitti tehot ja sataman suuaukosta päästyämme sisään virtakin helpotti ja saimme päästää Yammun helpommalla.

Texel on hieno paikka jossa varmasti riittäisi näkemistä pidemmäksikin aikaan ja varmasti viihtyisi. Satamakin on erittäin suojainen ja lähikylästä löytyy venetervikeliike, joten täällä on matkapurjehtijan hyvä olla.

Texelin suojainen satama

Ehdimme muutaman päivän aikana kierrellä lähikylää sekä Hollantilaiseen tapaan pyöräillä. Kävimme saaren keskiosassa olevaan Den Burgin kylään tutustumassa ja samalla pyöräreissulla pääsimme opastetulle pienpanimo kierrokselle. Ystävällisesti panimon omistajaperheen edustaja piti kierroksen englanniksi, vain meitä varten. Ennen kierroksen aloitusta hän tosin varmisti muilta kierrokselle osallistujilta että myös heille lontoonkielinen kierros oli ok. Näin saimme hieman paremman kuvan prosessista kuin paikallisella kielellä asiat olisivat esitetty.

Den Burgin kylänraittia

Saaren oma pienpanimo

Ehkä mielekkäin pikaruokapaikka jossa olemme tähänastisella retkellämme vierailleet oli sataman lähikylässä. Paikassa myytiin kaikella mahdollisella tavalla valmistettua kalaa ja muita mereneläviä ranskiksilla tai muilla asiaan liittyvillä lisukkeilla. Ja kyllä oli hyvää.

Yhtenä iltana kävivät S/y Lunnin miehistö meillä vierailulla ja toisena iltapäivänä kävimme heillä vierailulla. Pääsimme tutustumaan heidän hienoon ja tilavaan veneeseen. Oli erittäin mukava tutustua tähän perheeseen. Ehkä kohtaamme vielä jossain satamassa tulevaisuudessa, sillä täältä eteenpäin kurssimme erkanevat merkittävästi. Me suuntaamme kohti kotivesiä ja he eivät.

Sääennusteet kertoivat meille lähtöajan koittavan neljän yön vierailun jälkeen ja vuorovedet määrittelivät lähtöajaksi aikaisen aamun, joten oli aika laittaa veneemme lähtökuntoon ja jättää jäähyväiset kauniille Texellin saarelle.

Texel – Borkum

Hollanti oli nyt nähty ja otimme kurssin kohden Saksaa hieman ennen aamuauringon ensisäteiden näyttäytymistä. Edessä oli 100Nm päiväpurjehdus ja halusimme saada köydet kiinni ennen auringon painumista mailleen.

Auringon nousu hieman Texellistä lähdön jälkeen

Alkumatka sujui mukavasti hyvässä myötävirrassa ja reippaassa sivumyötäisessä tuulessa pelkällä genualla. Päästyämme Texelin saaren suojan puolelle nostimme ison genuan kaveriksi ja pääsimme aina Vlievlandin pohjoiskulman ohitse mukavasti jolloin tuuli alkoi kertoa heikkenemisen merkkejä. Hetken sinnittelimme vielä purjein, mutta määränpäähän oli vielä riitävästi maileja matkaa joten otimme fossiilista energiaa hyödyntävän apulaitteen käyttöön ehtiäksemme perille valoisaan aikaan. Lähestyessämme Borkumia otimme kurssin varsinaista syväväylää etelämpää, jossa oli karttoihin merkitty kardinaali- ja vapaavesipoijuin selkeästi mistä pääsee hiekkapankkien välistä sekä karttoihin merkityt syväyksetkin olivat matalimmillaan kuusi metriä. Matka taittui ja vesi väheni kölin alla. Epäilys alkoi nostaa päätään, että pääseekö täältä lainkaan läpi. Kartan mukaan vettä piti olla kölin alla vielä kahdeksan metriä, mutta kaiku kertoi jotain aivan muuta. Maa nousi edelleen ja kippari hiljensi vauhtia samaan tahtiin kunnes sekä loki että kaiku näyttivät nollaa. Ei helkkari joudummeko tekemään taistelutäyskäännöksen? Köli ei raapinut pohjaa, joten kippari laittoi välillä vaihteen päälle/pois, päälle/pois ja jatkoimme näin eteenpäin kohden seuraavaa vapaavesipoijua kaikuluotaimen näytön vaihdellessa nollan ja nolla pilkku yhden välillä. Tunne oli kuumottava ja usko läpi pääsystä horjui. Onneksi virtauksen suhteen oli slack-tilanne, eli veden virtauksen kääntymis hetki jolloin vesi ei käytännössä virtaa juurikaan, muuten olisi ollut vielä tuskaisempi tilanne. Päästyämme lähelle vapaavesipoijua kaikukin alkoi kertomaan veden syvyyden kasvamisesta ja kipparin pienoinen tuskahiki alkoi helpottamaan. Epäselväksi jäi tuosta parin mailin pituisesta matalan alueen seikkailusta oliko hiekkapankit siirtyneet, vai oliko pohjassa niin paljon kasvillisuutta että kaiku ei päässyt pohjaan asti vaan palautui tiheästä kasvillisuudesta ja näinollen saimme väärää informaatiota. Niin tai näin, pääsimme ilman pohjakosketusta Borkumin satamaan illan alkaessa hämärtyä ja sykkeen alkaessa laskea. Seuraava päivä meni huilaitessa, hieman jaloitellessa ja sääennustuksia tutkiessa, sillä ennusteet lupailivat reippaampia tuulia seuraavaksi viikon ajaksi.

Majakkalaiva museoituna Borkkumin satamassa

Vaihtoehdot olivat jäädä siis viikoksi Borkumin satamaan ja ottaa vastaan etelänpuoleiset tuulet, jotka sopivat kyseiseen satamaan muodostaen epämielyttävän aallokon tai irroittaa seuraavana aamuna juuri ennen auringon nousua köydet ja lasketella reilu 100Nm myötäiseen Elben alajuoksulle. Kipparin ja förstin palaverin jälkeen koko miehistö oli yhtä mieltä matkan jatkamisesta seuraavana aamuna. Ennusteiden valossa purjesetiksi tulisi riittämään pelkkä genoa, sillä tuulta tulisi olemaan sopivasti pelkälle genoalle.

Borkum – Cuxhaven

Köydet irtosovat kello 4.20 hieman hämärässä tuulen jo painaessa meitä viereisen veneen kylkeä vasten, jonka kylkikiinnityksessä olimme. Pääsimme irrottautumaan kuitenkin helpohkosti ja suuntasimme ulos satamasta jossa tuulimittari näytti jo 10m/s luokkaa ja tiedossa olisi ainakin puolet lisää kunhan pääsemme Borkumin pohjoispuolelle takaisin varsinaisesti Pohjanmeren reunalle. Etenimme mukavaa vauhtia gps:än näyttäessä 7-8 solmun vauhteja ja olimme tulossa olevaa kovantuulen vyöhykettä edellä, toistaiseksi. Päivemmällä kovantuulen vyöhykkeen reuna sai meidät kiinni, joten se oli hieman etuajassa, mutta olimme edenneet jo alueelle jota pidemmälle sen ei ennusteen mukaan pitäisi tulla. Saimme kuitenkin hyviä puuskia reippaiden sadekuurojen kera. Parhaimmillaan tuulimittari näytti reiluja 18 m/s lukemia ja parhaimmissa surffeissa gps:ässä vilkkui 13 solmua pienoisessa vastavirrassa.

Sadekuuro tulossa

Matka eteni hienosti aina Elben suulle jossa tuuli alkoi tyyntyä ja varsinaisen jokisuistoon päästyämme oli otettava peltigenoa käyttöön tuulen moinatessa kokonaan.

Elbellä liikkuu reilun kokoisia konttialuksia

Perillä olimme jo puoli kahdeksalta illalla, eli tuohon 105Nm matkaan kului 15 tuntia. Kelpo suoritus. Förstin loihtiman maittavan viini-illallisen jälkeen oli aika vilkaista tulevan päivän sääennusteet. Tarkoitus oli huilalla Cuxhavenissa päivä tai kaksi, mutta ennustet olivat sen verran muuttuneet että seuraavana aamuna tulisi matka jatkumaan.

Cuxhavenin suojainen ja rauhallinen satama

Cuxhaven – Kiel

Irroitimme köydet juuri ennen aamu seitsemää. Edessä oli parin tunnin hypridi seilaus myötävirrassa kohden Brunsbuttelin sulkua. Sululle saavuttuamme kippari huuteli sulkuvahdille veharilla jotta ovat tietoisia meidän halusta sulutukseen. Saimme ohjeet odottaa ja kovenevassa tuulessa ajoimme puolisen tuntia ympyrää ennen kuin valot vaihtuivat antaen meille luvan siirtyä sulkuun.

Tuuli tuli takaa kun koneistimme sulkuun tehden veden kuoppaiseksi aaltojen hejastellessa sulkuun johtavan rännin reunoista. Pikkusulussa oli jo pitkä hollantilastyyppinen kanavalaiva sekä hinaaja työlautan kanssa. Tuulen ja aallokon painaessa perästä kiinnittyminen hinaajan kylkeen oli haastavaa, mutta ystävällisen hinaajan pariskunnan avustuksella saimme köydet kiinni ja riittävästi fendareita väliin. Sulkuportin sulkeuduttua tuuli ja aallokko rauhoittui.

Portti sulkeutuu ja Pohjanmeri vuorovirtoineen jää kirjaimellisesti portin taakse

Sulutus oli nopeasti ohi, sillä korkeuseroa ei juurikaan ollut. Saimme kanavavahdilta ohjeet puikata kanavalaivan ja hinaajan välistä ensimmäisinä ulos sulusta. Tämä oli helpottava tieto, sillä mietimme kuinka koville kiinnitysköytemme joutuvat jos edessämme ollut laiva löisi vaihteen päälle ja olisimme juuri sen potkurivirrassa. Olimme nyt siis NOK:illa, Nord-Ostsee-Kanal viralliselta nimeltään, eli Kiilin kanavalla. Edessämme oli 98 kilometriä kanavaa joka on yksi maailman vilkkaimmin liikennöityjä kanavia, tosin liikenne oli kovin hiljaista mitä ilmeisemmin pandemian vaikutuksista johtuen. Vastaamme tuli koko matkan aikana vain muutama laiva eikä meitä ohittanutkaan kuin yksi. Huviveneitäkään ei paljoa näkynyt.

Suomalais edustusta Kiilin kanavalla

Kanavan Itämeren puoleisessa päässä pääsimme ajamaan suoraan Holtenaun isoon sulkuun Langh Ship varustamon Piikkiön Ailan ja Tanskalaisen purjeveneen seuraksi. Jälleen sulutus oli nopeasti ohitse olemattoman korkeuseron vuoksi ja pääsimme niin sanotusti kotivesille. Kanavasta ulos päästyämme käänsimme keulan kohden Kielin kaupunkia. Moottoroimme kolmisen mailia ja kiinnityimme jo entuudestaan tuttuun vuoden 1936 Olympiasatamaan, Dusternbrook sporthafeniin. Oli skumpan paikka. Kolme yötä vietimme Kiilin kaupungissa kierrellen kaupungilla ja välillä sadeta pidellessä veneellä. Oli mukava välillä hengähtää, sillä Texellistä lähtömme jälkeen neljä päivää sitten olimme pitäneet yhden satamapäivän ja saaneet lokiin lisää maileja melkeinpä 300.