torstai 18. kesäkuuta 2020

Las Palmasista – Puero Moganiin






Las Palmas – Puerto Rico


Aamu auringon noustessa irroitimme köydet jo niin tutuksi tulleesta laiturista ja suuntasimme kohden Gran Kanarian etelä reunalla olevaa Puerto Ricoa. Alkumatkan moottoroinnin jälkeen saimme purjeet vetämään ja tuulen kiihdytyskaistan lopussa saimme parhaimmillaan gps:n näyttöön reilun 10 solmun lukemia. Oli mukava päästä kauden avauspurjehduksella heti vauhteihin. Tuuli loppui kuin napista painamalla kiihdytyskaistan jälkeen ja moottoroimme viimeiset mailit satamaan. Saimme paikan laiturin tyvestä britti veneen vierestä. Ensimmäinen kysymys heiltä oli: Oletteko Suomesta? Kyllä, vastasin ja Britti jatkoi: Hyvä. Miehistö kun lähtee iltalennolla kotiin jää kippari yksin veneeseen, niin hänen ei tarvitse juoda yksinään. Näillä Briteillä oli ainakin selkeä käsitys Suomalaisista ja juomakulttuuristamme.


Kallioista tuli mielee erään pitkäsoittolevyn kansikuva

Vietimme kolme yötä Puerto Ricossa ja tuona aikana ehdimme nähdä riittävästi tätä hotellialuetta. Tiesimme että tämä on erittäin suosittu matkakohde ainakin Suomalaisten keskuudessa, mutta yllätys oli se että aivan sama minne kävelimme, niin hotelleja riitti.

Puerto Ricon satama

Hotellia hotellin vieressä




Puerto Rico – San Miguel


Lähdimme liikkeelle juuri ennen kahdeksaa ja moottoroimme ensimmäiset mailit päästäksemme saaren suojasta pois. Saatuamme tuulta purjeisiin alkoi matka edistyä reippaasti. Tuuli oli takalanteelta ja sen veran reippaan puoleista että otimme stuuraan kakkos reivin jo ennen puoltamatkaa. Mukavasti pääsimme laskettelemaan aivan sataman suulle, jossa laskimme purjeet ja pujahdimme jo tuttuun satamaan. Saimme marinerolta ohjeet VHF:n välityksellä kenen kylkeen pitäisi kiinnittyä. Veneen nimi tuli sen verran poikkeavasti lausuttuna, ettemme heti löytäneet oikeaa venettä. Marinero huuteli rannalta uudelleen ohjeet ja osoitti katamaraania. Noniin, nyt löytyi ja kiinnityimme katin kylkeen.
Illalla katsoimme tulevan päivän sääennustetta ja se näytti sopivalta siirtyä eteenpäin. Meilä kun ei ollut halua jäädä jo kertaalleen vierailtuun satamaan pidemmäksi aikaan kuin on tarvetta. Satama ja sen ympäristö eivät ole niitä kaikkein viihtyisimpiä meidän mielestä ja ruokakauppaankin on reilumpi matka.






San Miguel – San Sebastian de la Gomera


Alkumakan päätimme lasketella myötäiseen pelkällä genualla, sillä Teneriffan lounaiskärjessä tuuli tulisi loppumaan ja matkaa sinne on vain muutamia maileja. Tuulen loputtua rullasimme genuan sisään ja laitoimme Yammun töihin. Vimeiseksi 10 Nm matkan taitoimme tiukkaan vastatuuleen genua reivattuna ja Yammun avustaessa tuulen noustessa reiluun 10 m/s vauhtiin. Näin saimme pidettyä hyvää matkavauhtia yllä huudattamatta Yammua sekä nousukulman pysymään riittävänä.


Teneriffan lounaiskärjen majakka

Tämä legi oli yksi parhaimmista eläinhavainto siirtymistä, joita olemme tähänasti tehneet. Saimme bongattua portugalin sotalaivoja, delffiinejä, valaita ja kävipä vielä kyyhkynenkin hetkeksi istumassa puomin päällä.


Saavuttuamme Sataman edustalle otin yhteyden VHF:llä port controlliin, josta ei tullut vastausta. Jatkoimme laivasataman läpi kohden marinaa ja kutsuin satamaa. Toisella kutsukerralla sain vastauksen odotaa marinan ulkopuolella. Hetkeä myöhemmin marinero saapui kumpparilla ja kysyi oliko meillä varausta. Kerroin että on varaus ja hän etsi sitä papereistaan, nosti katseensa ylös ja kertoi etei ollut varausta. Tätä keskustelua jatkoimme mutaman kerran, marineron ottaessa välillä yhteyttä satamakonttoriin. Pienen keskustelutuokion päätteeksi varauksemme löytyi ja pääsimme marinaan. Syykin epäselvyyteen löytyi, marinan henkilökunta oli kirjoittanut veneemme nimen väärin papereihin vaikka soittaessani ja varatessani tavasin sekä englanniksi että kansainvälisillä aakkosilla veneemme nimen. No, sattuuhan näitä ja pääasia oli että saimme hyvän sormiponttoonin marinasta.
Pikaisen veneen spuulauksen ja suihku käynnin jälkeen kiiruhdimme s/y Sympoosiumin miehistön kutsusta heille vaihtamaan kulumisia. Ilta vierähti nopeasti pikkutunneille asti. Hyvässä seurassa viihtyy aina.
Paria päivää myöhemmin vuokrasimme auton heidän kanssaan ja hurauttelimme pisin ja poikin saarta. Kävimme Laurisilva-metsässä tekemässä pienen patikkaretken, La Galeran kylässä syömässä ja vihellyskielellä katsomassa maisemia. Oli hieno päivä ja mukavaa seuraa.

Laurisilva metsää

Näköalapaikka lasilattialla

Tuon verran oli pudotusta lasilattian alapuolella

Viikko oli vierähtänyt nopeasti ja säänhaltija näytti meille sopivaa tilaisuutta siirtyä tämän saariston eteläisimmälle saarelle ja siitä tilaisuudesta päätimme ottaa kopin.






San Sebastian de La Gomera – Puerto de la Estaca


Lähdimme liikkeelle puoli kahdeksan. Alkumatkan kuuntelimme Yammun hurinaa, kunnes pääsimme La Gomeran kaakoiskulman ohi ja saimme purjeet vetämään. Aallokko kasvoi päästyämme La Gomeran vaikutuksesta ja samalla se alkoi muuttumaan sekavaksi, mutta mukavasti pääsimme kuitenkin etenemään kohden määränpäätä.
Satama ei vastannut VHF-kutsuun, joten ajoimme sisään satamaan ja valitsimme meille mieluisan sormiponttoonipaikan. Veneen töijäyksen ja sisäänkirjautumis muodollisuksien jälkeen aloimme selvittää vuokra-auton saantia seuraavalle päivälle. Kolmannesta vuokraamosta vasta luvattiin toimittaa auto satamaan. Kaksi muuta vuokraamoa olisivat edellyttäneet auton hakua lentokentältä, jonne olis pitänyt mennä taksilla tai bussilla ja tämä ajatusmalli ei juuri sillä kohdin saaanut kannatusta meiltä kummaltakaan. No niin, nyt oli auto seuraavaksi päiväksi ja pääsemme tutustumaan saareen.

Puerto de la Estacan laiturit vaikuttivat uudenkarheilta

Saari oli hieno, upeita maisemia, erittäin kihariasia teitä joissa ei kakkosvaihdetta suurempaa tarvittu ja samalla sai jännitystä elämään enemmän kuin riittävästi yhden päivän tarpeisiin. Kahvilla piipahdimme Mirador de la Penassa, todella uniikki paikka. Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin, istuen, nautien maisemista ja hiljaisuudesta. Saaren lounaiskulmalla kävimme katsastamassa Faro de Orchillan majakan ulkopuolelta ja teimme pienen patikkaretken nolla meridiaanin muistomerkille. Siis se nolla meridiaani joka oli 1600- ja 1700-luvuilla käytössä. Myöhäisellä lounaalla kävimme saaren toisessa satamassa, La Restingassa. Pitihän sekin käydä tarkistamassa minkälaiset paikat siellä olisi jos veneellä sinne saapuisi. Asialliselta näyttivät ja muutamia vieraslipun alla olevia veneitä näkyi olevan pienen sataman laitureissa. Kurvailimme vielä Valverdeen, saaren pääkaupunkiin tekemään pientä ruokatäydennystä ja samalla saimme ostetua saaren kuuluisat makeat Quesadilla-herkut.
Illalla tarkastimme tulevan päivän säätilan ja tuuliennuste kertoi meille matkan jatkuvan seuraavana aamuna. Pikavisiitti saarella oli tehty ja olimme todella tyytyväisiä että päätimme tulla tänne pienestä epäröinnistä huolimatta.

Mirador de La Pena

Pohjoisrannan tyrskyjä
Maailman pienein hoteli La Fronterassa



Ei ole turvakaiteita tienreunoissa

Hieman laittoi jännittämään näillä teillä ajelu
0-meridiaanin muistomerkki





Puerto de la Estaca – San Miguel


Kello soitti hieman aamu kuuden jälkeen. Valmistelimme stuuran noston vielä laiturissa ja suuntasimme laivasataman puolelle, jossa otimme keulan tuuleen tarkoituksena nostaa isopurje. Odotimme hetken, sillä meitä lähestyi pienehkö moottorivene. Luotsi tuli hätistelemään meitä pois satama-altaasta sillä risteilijä oli tulossa satamaan. Kerroimme nostavamme vain purjeen ja siirrymme sitten nopeasti pois satama-alueelta. Vastaus tyydytti luotseja ja he jatkoivat matkaa kohden sataman ulkopuolella olevaa pienehköä risteilijää.

Aurinko alkoi heräilemään vasta  lähtömme jälkeen

Alkumatkan sekavan ja terävän aallokon jälkeen meri tasottui ja matkanteko oli kuivempaa pärskeiden loppuessa. Päästyämme La Gomeran suojaan tuuli loppui ja oli otettava Yammu avuksi työntämään meitä eteenpäin. Saimme tuulesta jälleen kiinni La Gomeran jälkeen ja pääsimme hyvää vauhtia aina Teneriffan lounaisnurkalle jossa tiesimme jälleen tuulen loppuvan ja muuttuvan vastaiseksi niemenkärjen kierrettyämme. Otimme purjeet alas ja moottoroimme muutamat viimeiset mailit satamaan. Tällä kerralla satamasta ei vastattu VHF-kutsuun, sillä olimme ns.virka-ajan jälkeen tulossa satamaan ja päivystävä marinero ei osannut englantia. Ei hän edes vaivautunut tulemaan paikalle ja näyttämään meille paikkaa, joten valitsimme meille mieluisan.
Matkalla nautiskelimme kahvin kera Hierrolta ostamiamme Quesadilla-herkkuaja samalla ihastellen delffiin-showta ja valaitakin nähtiin pariin oteeseen, mutta onneksi riittävällä etäisyydellä. Noista Quesadilloista ei oltu unohdettu sokeria taikinasta, sen verran makeita olivat mutta hyviä.

El Hierron makeat herut kahvin kera maistuivat
Delffiinit eivät tykkää poseerata kameran edessä

Kaksi päivää ja kolme yötä vietimme tässä satamassa ja kikkailimme aikamme kuluksi odottaen tulevaa sunnuntaita päästäksemme jatkamaan matkaa. Tämä oli jo kolmas kerta kun olimme täällä ja halusimme pitää tämän vierailun mahdollisimmen lyhyenä. Sinänsä paikka ei ole huono, mutta ei meidä lempipaikkammekaan. Satamamaksuista sen verran, että aina on ollut eri hinta kun olemme täällä vierailleet ja trendi on ollut laskeva. Tämänkertainen maksu oli yötäkohden alle puolet ensimmäisestä vierailustamme, että kyllä se meille vain sopi tämä trendi.




San Miguel – Puerto de Mogan


Iroitimme köydet naapuriveneestä, jonka kylkikiinnityksessä olimme, aamu kuudelta. Oli vielä täysin pimeää, mutta halusimme ehtiä ennen myöhemmin iltapäivällä luvattua tuulen voimistumista Gran Kanarian suojaan.
Alkumatkan koneistimme olemattomassa tuulessa ja auringon nousun jälkeen saimme purjeet vetämään. Otimme kurssin hieman pohjoisemmaksi kuin oli suora reitti, jolloin saisimme kiihdytyskaistalla käännettyä kurssia etelämmäs ja otettua reippaamman tulen takalanteelta vastaan. Kiihdytyskaistalla saimmekin kunnon puuskia, parhaimmillaan tuulimittari näytti päälle 17m/s lukemia ja matka taittui hyvää vauhtia.
Satamaan saavuttuamme marinerot ohjasivat meidät ikävään paikkaan kiinnittäytymään. Saimme satama-altaan reunaan mooring köysillä. Tikkaat olivat käyttökelvottomassa kunnossa altaan reunamuurissa ja arvelutti niitä pitkin kiivetä. Vaihdoin meidän kohdalla olleet tikkaat parin veneen päässä oleviin ja edes hieman parempiin, mutta jännitti siltikin niitä pitkin kulkea. Onneksi saimme seuraavana päivänä laiturista hyvän paikan ja kulkuongelma poistui.

Tikkaat olivat parhaat päivänsä nähneet jo ajat sitten

Ihmettelimme kaikkien ravintoloiden olevan kiinni. Syy selvisi hyvin nopeasti: lockdown. Alkoi Espanjan taistelu korona-virusta vastaan ja tilanne tulisi olemaan seuraavat 15 päivää rajoitettua liikkumista. Ainoastaan maitokaupassa, apteekissa, suihkussa ja vessassa sai käydä sekä roskat viemässä. Kaikki muut kaupat ja liikkeet olivat kiinni ja jopa uimarantakin oli suljettu. Satamassa ei saanut edes kumiveneellä soutaa jonkin sortin liikunnallista aktiviteettiä ylläpitääkseen.

Rantakin oli suljettu oikein poliisin sulkunauhalla

Tuo 15 päivän lockdown tila ei riittänyt, vaan sitä jatkettiin toisella 15 päivällä pääsiäisen yli sekä kaikki hotellit suljettiin ja turistit häädettiin kotimaihinsa. Onneksi olemme yhdessä Kanariansaarten aurinkoisimmista ja vallitsevilta tuulilta suojaisammassa satamassa jossa ei ole käytännössä yhtään turistia ja paikallisia asukkaitakaan ei oli muutamaa sataa enempää, joten meillä tartuntariski on olematon.
Haimme Kanarian hallitukselta lupaa siirtyä Lanzarotelle ja sen yllätykseksemme saimmekin. Luvassa kiellettiin meitä menemästä maihin, mutta Marina Lanzarotelta saamassamme viestissä kerrottiin meillä olevan kuitenkin samat oikeudet kuin aiemminkin. Siispä tuuliennusteita tarkastelemaan ja päättämään sopiva lähtöpäivä.
Lähtöä edeltävänä päivänä päätin vielä hakea pari kannullista diisseliä varoiksi sataman huoltoasemalta. Kävelin kannujen kanssa satama-altaan toiselle puolelle ja totesin huolto-aseman olevan kiinni. Ovessa oli lappu että on vain torstai iltapäivisin avoinna ja jos muulloin tarvitsee polttoainetta voi soittaa lapussa olevaan numeroon. Soitin, mutta minulle vastattiin ettei ole mahdollista saada kuin torstaisin. Hienoa, näin se homma toimii täällä. Kanisterit kainaloon ja kävelemään parin kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle. Sieltä sain menovettä ja palasin tytyväisenä takaisin veneelle. Päätin vielä käydä katsastamassa veneen pohjan likaisuuden, sillä olimmehan jo kuukauden olleet paikoillamme. Moganin sataman vesi on kirkasta ja puhdasta, joten pohjakin oli hyvässä kunnossa. Kevyt harjaus pehmeällä harjalla riitti saamaan pohjan näyttämään kuin juuri telakalta olisi tullut. Nyt voimme hyvillä mielin irroittaa seuraavana aamuna köydet ja suunnata kohden Lanzarotea.

Den Helderistä - Kieliin