perjantai 10. heinäkuuta 2020

Sineksestä – Brestiin




Sines – Nazare


Koukku nostettiin pohjasta aamu kahdeksalta käsipelillä. Ankkurivinssi oli sanonut työsopimuksensa irti. 40 metriä kahdeksan millimetrin ketjua käsipelillä nostettuna sai Kipparin lämpimäksi ja pulssin nousemaan. Teimme vielä kunniakierroksen ankkurilahdella jotta saimme nostettua isopurjeen ykkösreiviin aallonmurtajan suojassa. Moottoroimme aallonmurtajan ulkopuolelle ja vielä hetken matkaa eteenpäin ennekuin saimme tuulikulmaa ja purjeet vetämään. Alkumatkan vesisateet kertoivat Kipparille purjehduspuvun tulleen tiensä päähän. Asu toimi pesusienen tavoin, joten viluhan siinä meinasi tulla. Onneksi oli varatakki mukana ja kipparillekkin saatiin kuivaa vaatetta ylle.
Juuri ennen Lissaboniin vievän Tejo joen suistoa tuuli yltyi nopeasti ja otimme isopurjeeseen kakkos reivin. Ukkosia oli lupailtu mantereelle ja pilvet merellä näyttivät uhkaavilta, joten otimme varmuudeksi isopurjeeseen vielä kolmosreivin. Onneksi tämä oli hätävarjelun liiottelua, tuuli ei enää noussut kovemmaksi, ukkosta ei tullut ja saimme ottaa reivejä vähemmäksi. Sateetkin loppuivat ja matka jatkui mielekkäämmissä merkeissä.
Kolmosreivin paikka, kun ei tiedä mitä on tulossa.
Ilta näytti jo luupaavammalta

Yöllä saimme vielä pariin otteeseen hieman vettä niskaamme ja tuultakin oli vaihtelevasti, mutta matka eteni kuitenkin hyvin. Olimme aamuauringon kanssa yhtä aikaa Nazairen edustalla, mikä sattuma ja näin oli helppo pujotella verkonmerkit ja suunnata aallonmurtajan suuaukosta satamaan. Odottelimme reilun tunnin polttoainelaiturissa satamahenkilökunnan saapumista kustannuspaikalleen. Saimme heiltä ohjeet laituripaikasta ja tiedon että heidän pitää vielä varmistaa meripoliisilta meidän mahdollinen liikkumislupa. Lupa heltisi seuraavana päivänä ja oleminen alkoi normaalisoitumaan.
Eipä enää kauko-ohjaimen pistokkeen aukaisun jälkeen tarvinnut ihmetellä miksi ankkurivinssi ei toiminut Sineksestä lähdettäessä.


Matkalla meitä tuli tervehtimään suuri delffiiniparvi, jotka viihdyttivät meitä pitkän ajan. Muuten ei matkalla kalsatusveneitä ja muutamaa purjevenettä laivojen lisäksi näkynyt. Tietysti nuo muutama purjevenekin oli niin sanotusti nähtävyys näin korona aikana, jolloin valtioiden rajat ovat kiinni osittain jopa ammattimerenkulultakin.
Nazare on mukavan oloinen pieni kaupunki jonka edustalla on pitkä ja leveä hiekkaranta.
Nazaren rannat olivatv vielä autiot. Vasta pari päivää myöhemmin rannat avautuivat.

Niemenkärjen takana pohjoiseen on Praia do Norte, eli juurikin se ranta jossa maailman suurimmilla aalloila on surffattu ja tehty maailmanennätyksiä. Voimassa oleva ennätys on reilu 24m, eli huimaa on.
Tästä pääsee surffaamaan kunnon aalloille
Ja tässä se kuuluisa ranta on

Viikko vierähti nopeasti kaupunkiin tutustuessa, vaikka täällä menomatkalla jo kävimmekin oli visiitti silloin lyhyt. Proviantti hankinnat ottivat osansa ajasta, sillä viimeksi olimme päässeet täydennyksiä tekemää Lanzarotella reilu kaksi viikkoa sitten.
Portugalin korona lievennyksistä pääsimme nauttimaan myös ulkona syömisen merkeissä. Nazaren vierailumme aikana ravintolat avasivat ovensa ja me tietysti etunenässä päätimme hyödyntää tilanteen. Olihan viime ulkona syömiskerrasta kulunut jo yli kaksi kuukautta.
Tuuliennusteet alkoivat keromaan matkan jatkumisesta kääntymällä pois pohjoisen suunnalta ja me valmistauduimme yönyli purjehdukseen kohden Povoa de Varzimia, sillä välissä olevista satamista olimme saaneet kielteisen vastauksen saapua heidän vieraikseen.




Nazaire – Povoa de Varzim


Lähdimme liikkeelle vasta juuri ennen aamu 10 sillä matkaa oli vain vajaat 130Nm. Tuota matkaa ei meidän veneellä päivässä purjehdita, joten yönyli purjehdus oli siis tiedossa ja lähtö ajankohta valittiin niin ettemme olisi liian aikaisin peillä Povoa de Varzimin sisäänajon mataluuden vuoksi ja joutuisi odottelemaan nousuvettä päästäksemme satamaan.
Ajoitus ei mennyt täysin kohdillee, sillä olimme hieman liian nopeita vaikka jarruttelimme jo hyvissä ajoin vähentämällä vauhtia. Meidän edellä mennyt S/y Olivian kipparilta saimme kuitenkin hyvää infoa mitä heidän kaikuluotaimensa oli alimmillan näyttänyt ja uskalsimme ajaa satamaan sisään ennen laskennallista minimi vedenkorkeuden ajankohtaa. Tosin ei kölin alle paljoa jäänyt vettä. Pahimmillaan vain 10cm, mutta ilman pohjakosketusta selvittiin ja se oli riittävä.
Ruotsalaisen yksinpurjehtijan rannalle ajautunut vene oli korjauksessa paikallisella telakalla

Täällä saimme korjattua merivesipumpun vuotavan akselitiivisteen ja suuri kiitos siitä kuuluu S/y Olivian kipparille varaosan saamisesta heidän varaosalaatikosta sekä työn avustamisesta. Loppumatkalla Nazairesta saimme moottoripilssiin muutamassa tunnissa reilun ämpärillisen merivettä, joten tiivisteen vaihtoajankohta oli kriittinen.
Povoa de Varzimin kaikki sähkö- ja telekaapeloinnit eivät välttämättä täytä kaikkia EU-vaatimuksia

Yhtenä päivänä vietimme oikean turistipäivän vierailemalla Porton kaupungissa, jonne oli vajaan tunnin junamatka. Junassa istuimme kiltisti maskit naamalla kuten muutkin matkustajat tarkastajien valvovan silmän alla. Vanhassa kaupungissa nautimme myöhäisen tapas lounaan ja kiertelimme enneen ja jälkeen lounaan siellä täällä pitkin kaupungin vanhaa osaa. Kaupunki oli mukavan oloinen ja houkutteli jo ajatusleikkiin pidennetystä viikonlopusta jossainvaiheessa tulevaisuudessa.
Kantaa ottavaa katutaidetta Portossa
Porton kaupunkikuvaa

Povoa de Varzimin satama oli muuten mukava, mutta vaikka itse satamaan ei swelli tullutkaan oli veneen liikehdintä välillä todella suurta. Kiinnitysköydet olivat koetuksella vaikka hyvät joustimet niissä olikin. Köysiohjaimien kohdille oli syytä laittaa letkun pätkät köysien poikki hankaantumisen estämiseksi. Olimme tyytyväisiä kun sääikkuna avautui viiden yön jälkeen ja pääsimme jatkamaan kohden pohjoista.




Povoa de Varzim – Brest


Irrottauduimme puoli kahdeksan aamulla nousuveden lähtiessä laskuun ja pääsimme ilman sydämen tykytyksiä ulos saamasta. Otimme kohteeksi A Corunan Espanjan luoteisnurkalla. Matkaa olisi edessä noin 180Nm ja tiedossa siis yönyli seilaus. Tuulta olisi tiedossa vain vähän ja olimme henkisesti valmistautuneet moottorin tuntimittarin lukeman reiluun suurenemiseen.
Matka meni suurimmalta osin Yammun hyrinää kuunnellessa ja auringon paisteesta nauttien. Delffiinit kävivät meitä ilahduttamassa useampaan otteseen ja yöllä tuijoteltiin kalapaattien valoja.
Päivä painui mailleen ennen Capo Finisterreä

Seuraavana päivänä hieman ennen saapumistamme A Corunaan försti tutki ahkerasti säätietoja ja hymyissä suin ilmoitti kelin olevan Biskajan ylitykselle suotuisa. Kipparin piti hetken sulatella ajatusta, mutta totesi sen olevan hyvä ja kurvasimme Marina Corunaan vain hakeaksemme menoveden täydennystä. Sataman edustalla huutelu VHF:ään tuotti tulokseksi luvan saapua polttoainelaituriin tankkaamaan. Tankkauksen jälkeen kysyimme marinerolta roskien viennistä, ja hän osoitti mistä roska-astiat löytyvät sekä antoi luvan kipparin käydä ne viemässä. Saimme vielä ohjeet vesitankin täytöstä viereiseessä laiturissa, kun meille ei marineron ihmetykseksi laituripaikka kelvannut. Tankit täynnä suuntasimme takaisin merelle ja keulan käänsimme kohden Ranskaa ja Brestiä sillä sieltä olimme puhelimitse varmmistaneet että ottavat meidät vastaan.
Kun suuntasimme kohden avoimempia vesiä näimme S/y Olivian saapuvan satamaan ja tiesimme heillä olevan marinalta saatu lupa ja tervetulotoivotus marinan vieraaksi. Hämmästykseksemme saimme heiltä viestin muutamaa tuntia myöhemmin että ovat meidän vanavedessä tulossa kohden Brestiä. Mitä ihmettä! Olivian miehistö oli saanut kulkukortit, käyneet suihkussa ja olivat valmistelemassa illallista kun Marinero oli tullut pyytämän Olivian kipparia satamatoimistoon kertoen että meripoliisilla on asiaa. Palaverin päätteeksi heidät ajettiin pois satamasta ilman että olisivat saaneet edes tankata dieseliä. Siihen olisi tarvittu terveysviranomaisten lupa, jota ei tietenkään enää siihenaikaan illalla ollut mahdollista saada. Lupa oli mennä ankkuriin sataman ulkopuolelle. Vettä he saivat tankattua ja parilta ystävälliseltä matkaveneilijältä saivat ostettua kaksi kannullista dieselä, minkä turvin uskalsivat lähteä Biskajan ylitykselle. Terveysviranomaisten lupaa olisi saattanut saada odotella määräämättömän ajan ankkurissa ennen mahdollisuutta maihinnousuun tai tankkaamaan joten päätös oli varmasti oikea jatkaa matkaa.
Matka Biskajan yli meni mukavasti. Keli oli mitä hienoin vaikka tuulta olikin aika ajoin heikonlaisesti. Saimme ihailla delffiinien showta välillä niin että aivan sama mihin suuntaan katsoi, niin aina näkyi useampia delffiinejä tulossa ja menossa ja leikkimässä veneemme ympärillä.
Delffinejä kävi paljon meitä viihdyttämässä Biskajan ylityksen aikana.

Jossain kohdin ylitystä huomasimme vesisuihkuja hieman kauempana sivulla, hetkeä myöhemmin vesisuihkut näkyivät lähempänä ja jäimme jännityksellä odottelemaan josko valaat tulisivat näköetäisyydelle ennenkuin taas sukeltaisivat syvyyksiin. Sieltähän ne saapuivat ja yksi ui keulamme alitse ja kääntyi aivan veneemme viereen. Isoja ”kaloja” ne olivat. Tarkempi lajimääritys jäi tekemättä ja muutenkin otusten ihailu jäi kesken kun huomiomme vei toisella puolen venettä, noin 3-4 metrin päässä kelluva metallikontti. Olimme todella onnekkaita ettemme siihen törmänneet. Se oli kellunut vastaan genuan takaa ja huomasimme sen vasta kun se oli sivullamme. Kiireesti otimme koordinaatit ylös ja lähetimme ne perässämme tulevalle S/y Olivialle etteivät löytäisi kyseistä konttia veneensä vierestä saatika pohjasta.

Biskaja by night

Matka jatkui suunnitelmien mukaan Brestiin johtavan väylän alkuun jolloin tuuli kääntyi meille täysin vastaiseksi ja otmme Yammun avuksi, kun vielä vastavirtakin alkoi kasvaa. Hetken pääsimme etenemään kunnes Yammu alkoi yskiä ja sammui. Oireet olivat selkeät. Moottori ei saanut dieseliä ja vielä varmistus aiheeseen oli kun kippari painui kannen alle ja paikallisti polttoainejärjestelmän tukoksen toistamiseen tankin imupilliin. Edellisen kerranhan tukos oli samasa paikassa saapuessamme Funchaliin. Olimme varautuneet aiheeseen, jos jostain syystä järjestelmään tulisi tukos. Polttoaineletkua ja filtteri olivat valmiina jotka voisi suoraan liittää tarvittavaan kohtaan järjestelmää ja letkun toinen pää jerrykannuun. Ilmauksen jälkeen Yammu hyrähti iloisesti käyntiin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Onneksemme tukos ei tullut kaikkein kapeimmassa kohdin Brestin sisääntuloväylää missä myös virta on suurin. Olisi saattanut tulla kiire tehdä purjemanöveerejä.

Aikaa tähän legiin kului hieman alle 4,5 vuorokautta ja lokiin saimme 577Nm Corunassa tehdyn vajaan tunnin tankkaustauon kanssa.
Brestiin saapumisemme jälkeinen päivä meni tankin irroituksessa, tukoksen poistamisessa, tankin huuhtelemisessa ja takaisin asentamisessa. Vielä järjestelmän ilmaus ja Yammu kehräsi jälleen kauniisti.
Jollain tavalla itse Brestin kaupungista jäi hieman parempi mielikuva kuin ensimmäisellä vierailulamme viimesyksynä. Asiaan saattoi vaikuttaa se että tälläkerralla sateita oli huomattavasti vähemmän ja tiesi jo mitä odottaa. Kaupunkihan ei ole mikään kaunis ja puistot on hoitamattomia lukuunottamatta toisen maailmansodan muistomerkin ympärille rakennettua puistoa jonka mitä ilmeisemmin jenkit rahoittavat tai ovat ainakin sen aikanaan rahoittaneet.
Hieman isompi laitos. Aluksen nimen googlatessa löytyy paljon tietoa 


Viikko vierähti ja sääikkuna alkoi jälleen näyttää merkkejä etenemismahdollisuudelle josta halusimme ottaa kopin. Vesitankit ja polttoainetankki täyteen ja olimme valmiit jatkamaan seuraavana aamua matkaamme.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Puerto de Moganista – Sineskseen


Puerto de Mogan – Marina Lanzarote


Lähdimme likkeelle aamuhämärissä tuulettomalle merelle. Vain muutama kalastusalus näkyi siellä täällä, jotka olivat palaamassa kotisatamiinsa. Koneistimme ensimmäiset tunnit aina Gran Kanarian kaakkoisnurkalle asti jolloin virittelimme genaakkerin paikoilleen ja tuulen viritessä pääsimme sitä hyödyntämään. Aluksi nopeutemme oli pelkällä genaakkerilla neljän ja viiden solmun välillä, mutta tuulen reipastuessa pääsimme jo seitsemää solmuun kunnes tuntui pienoinen nykäys. Mikäs se oli, tuli kipparilta ja förstiltä kuin yhdestä suusta. Genaakkerin keulassa oleva kiinnityspiste oli pettänyt ja genaakkerin etukulma oli säätököyden varassa joka meni keulakaiteen alapuolelta ja riuhtio vimmatusti, sillä tuuli oli samalla reipastunut 10 m/s vauhtiin. Kiireesti otimme genaakkerin sisään lisävaurioiden välttämiseksi. Keulaan olisi voinut tehdä köysillä uuden kiinnityspisteen, mutta se olisi vaatinut roikkumista osittain keulakaiteiden ulkopuolella ja pyrimme aina nodattamaan ”safety first” lauseketta, joten pakkasimme genaakkerin takaisin keulapunkan alle.


Hieman ennen keulan kiinnityspisteen pettämistä

Loppumatka sujui mukavasti, vaikka tuuli loppuikin illalla ja jouduimme koneistamaan koko yön ja seuraavaan iltapäivään asti jolloin saavuimme Marina Lanzaroten satamaan. Matkalla näimme hienoja delffiinien hyppyjä hieman kauepana. Tällä kerralla ne eivät olleet lainkaan kiinnostuneita meistä. Myös hieman ennen satamaan johtavan väylän alkua ui muutaman ison delffiinin parvi aivan keulamme alitse, mutta nämäkään eivät olleet meistä kiinnostuneita.


Auringon nousu Fuerteventuran itäpuolella

Satamassa ystävällinen marinero tuli koppaamaan köydet ja saimme jälleen hyvän sormiponttoonipaikan. Meidän jälkeen muutamien minuuttien päästä saapui S/y Olivia viereemme ja koppasimme vuorostaan heidän köytensä sillä aikaan kun marinero oli noutamassa kulkukortteja meille.
Oli mukava päästä oikein sadesuihkuun jossa sai vedenpainetta ja lämpötilaa säätää vipuhanasta. Tälläistä ylellisyyttä ei ole ollut sitten miesmuistiin. Moganin satamassa oli miesten puolelta hajonnut lämminvesivaraaja ja Kippari oli saanut ottaa kylmiä suihkuja viimeiset puolitoista viikkoa, niin tästä lämpimästä suihkusta ei meinannut pois päästä. Tämä huvi kesti ainoastaan tuloillan. Seuraavana aamuna marinero tuli kerämään sekä meiltä että S/y Olivialta kulkukortin pois. Syynä oli meidän lupaongelma. Luvassamme oli maininta ettemme saa poistua alukselta ja Cuardian civil oli tulut asiasta huomauttamaan satamaa. Olimme tietysti hieman närkästyneitä asiasta, koska Marina Lanzarote oli informoinut meitä että saamme poistua maitokauppaan, aptekkiin ja sataman saniteettitilat ovat käytössämme.
Alkoi asian selvittely ja pyysimme Kanariansaarten Konsuliltakin apua aiheeseen, mutta tulos oli nolla. Marina Lanzaroten johtajakin yritti meille lupa saada (ainakin omien sanojensa mukaan), mutta turhaan. 




Siinä vierähti kaksi päivää ja viikonloppu oli edessä. Saimme S/y Olivian kanssa tehtyä perjantai illalla uuden anomuksen ilmeisen hyvillä perusteluilla, sillä lupa myönnettiin meille tiistaina. Saimme siis hyvää treeniä venekaranteeni oloon jota mahdollisesti saamme harrastaa myös Madeiralla ja Portugalissa.


Taidetta Marina Lanzaroten rannassa

Kaksiviikkoinen vierähti yllätävän nopeasti alkupäivien liikkumis luvan selvittelyssä ja loppupäivien kulkulupaselvittelyssä Madeiralle sekä proviantti varastojen täydentämisessä seuraavaa kahtaviikkoa silmälläpitäen.


Arrecifen kaupunginlahti jonne vain pikkuveneet pääsevät

Saimme luvan ankkuroitua Porto Santon sataman ulkopuolelle, mutta maihinnousulupaa meille ei sieltä herunu. Sääikkunakin näytti meille sopivia kelejä lähteä eteenpäin, joten vielä viimeiset ilmoitukset Marina Lanzaroten toimesta Guardian Civilille lähtöaikeistamme ettei meitä turhaan pysäytetä sataman ulkopuolella kuten kävi Ranskalaisveneelle ja sitten Vappuaamun auringon ensisäteiden kanssa yhtä matkaa kohden Porto Santoa.






Marina Lanzarote – Porto Santo




Köydet irtosivat muutamia minuutteja aamu seitsemän jälkeen ja suuntasimme S/y Olivian vanavedessä kohden sataman suuta. Nostimme isopurjeen ykkösreiviin vielä satama-alueella, koska oli hieman arvailujen varassa minkälainen tuuli olisi sataman ulkopuolella tuulen kiihdytyskaistasta johtuen. Tuuli oli kuitenkin leppoisa ja laskettelimme Lanzaroten reunaa alaspäin kohden Fuenteventuran ja Lanzaroten välistä salmea. Saarten välissä saimmekin hieman parempaa tuulta ja matka alkoi taittua.


Kuivan oloinen on Lanzarote




Lanzaroten eteläkärjen majakka

Lanzaroten jälkeen saimme tiukalla kryssillä suunnaksi suoraan Porto Santon sataman ja matka eteni mukavasti Hydrovanen ohjatessa. Tuuli kuitenkin hyytyi seuraavana iltapäivänä ja saimme kuunnella Yammun kehräystä puoli vuorokautta ennen tuulen uudelleen heräämistä.


Jossain Lanzaroen ja Porto Santon välissä




Aamuyöstä Madeiran valot alkoivat loistaa, tuuli otti lisää vauhtia ja me kakkosreivin. Loppumatkalla tuuli oli reipasta ja parhaimmillaan tuulimittarissa välkkyi reilun 14 m/s lukemia.


Aamulla löytyi salamatkustaja sitloodan pohjalta. Ilmeisesti aalto oli heittänyt kalmarin kyytiimme.



Kohta perillä Porto Santossa

Sataman suulla laskimme purjeet ja otimme paikalliseen meripoliisiin yhteyttä saadaksemme luvan ankkuroitua aallonmurtajan sisäpuolelle suojaan. Saimme luvan pienen keskustelun jälkeen ja ajoimme sisään satama-altaaseen. Kuokka pohjaan, peruuttelua pidon varmistamiseksi ja jämme odottelemaan S/y Olivian saapumista sadekuuron heikentäessä näkyvyyden.


Muumihahmokin kävi tarkastamassa kulkijoiden suunnan

Kaksi yötä keikuimme aallonmurtajan suuaukosta suoraan satamaan saapuvassa swellissä ja kuuntelimme tavaroiden etsiessä kaapeissa parempaa paikkaa. Maihinnousulupaa ei ollut tiedossa ainakaan kahten viikkoon, jos senkään jälkeen, joten katsoimme riittävän hyvän sääikkunan olevan kohdillaan suunnataksemme kohden mannereurooppaa.






Porto Santo – Sines


Kuokka nousi pohjasta hieman vielä hämärässä aamu seitsemältä ja suuntasimme ulos aallonmurtajan suuaukosta. Kiersimme Porto Santon kaakkoiskulman ja saimme purjeet vetämään muutamia maileja myöhemmin päästyämme saaren suojaavasta vaikutuksesta. Otimme suunnaksi pohjois-koillisen ja Josephinen matalan jonka jälkeen käänsimme kurssin suoraan määränpäähän Sinekseen. Saavuimme perille iltahämärän laskeutuessa kolme ja puoli vuorokautta lähdön jälkeen ja saimme ankkurilahdella valita vapaasti paikkamme. Ruuhkaa ei ollut. Ainoastaan yksi vierasvene oli ankkurissa ennen meitä. Laituriin meillä ei ollut mitään asiaa vallitsevan koronakriisin auheuttaman Portugalin maahantulo rajotusten vuoksi.
Matka sujui hyvin. Ainoana miinusmerkkisennä tapahtumana oli törmäys merellä. Törmäys ei ollut vakava ainakaan meille. Emme jääneet kyselemään vastapuolen tilannetta vaan poistuimme pysähtymättä paikalta. Toivon mukaan vastapuolen kolhut jäivät naarmuiksi kilpiin eikä suurempia vammoja syntynyt kilpikonnapariskunnalle.
Tällä reilun 500 Nm matkalla näimme delffiinejä, valaita sekä törmäämiimme kilpikonnien lisäksi pari muuta kilpikonnaa. Minnekköhän nämä kilpikonnat ovat menossa ja mistä tulossa, kun tuntuu että ajelehtivat keskellä ei mitään täysin holtittomasti.
Keikuimme Sineksen lahdella ankkurissa viisi yötä, välillä enemmän ja välillä vähemmän odotellessa sopivaa sääikkunaa jatkaaksemme matkaa kohden pohjoista. Yhtenä päivänä pääsimme käymään polttoainelaiturilla tankkaamassa dieseliä ja vettä poliisin valvoessa tilannetta.


Keskustelua paikallisen Meripoliisin kanssa 

Nyt oli meidän Makronesian kierroksemme saatu päätökseen. Paljon näimme ja koimme. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta matkasuunnitelmasta jo alun perinkin pois jätettyjen saarten osalta sekä osittain koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Ehkä sitten seuraavalla retkellä paikkaamme nämä puuttuvat aukot.





torstai 18. kesäkuuta 2020

Las Palmasista – Puero Moganiin






Las Palmas – Puerto Rico


Aamu auringon noustessa irroitimme köydet jo niin tutuksi tulleesta laiturista ja suuntasimme kohden Gran Kanarian etelä reunalla olevaa Puerto Ricoa. Alkumatkan moottoroinnin jälkeen saimme purjeet vetämään ja tuulen kiihdytyskaistan lopussa saimme parhaimmillaan gps:n näyttöön reilun 10 solmun lukemia. Oli mukava päästä kauden avauspurjehduksella heti vauhteihin. Tuuli loppui kuin napista painamalla kiihdytyskaistan jälkeen ja moottoroimme viimeiset mailit satamaan. Saimme paikan laiturin tyvestä britti veneen vierestä. Ensimmäinen kysymys heiltä oli: Oletteko Suomesta? Kyllä, vastasin ja Britti jatkoi: Hyvä. Miehistö kun lähtee iltalennolla kotiin jää kippari yksin veneeseen, niin hänen ei tarvitse juoda yksinään. Näillä Briteillä oli ainakin selkeä käsitys Suomalaisista ja juomakulttuuristamme.


Kallioista tuli mielee erään pitkäsoittolevyn kansikuva

Vietimme kolme yötä Puerto Ricossa ja tuona aikana ehdimme nähdä riittävästi tätä hotellialuetta. Tiesimme että tämä on erittäin suosittu matkakohde ainakin Suomalaisten keskuudessa, mutta yllätys oli se että aivan sama minne kävelimme, niin hotelleja riitti.

Puerto Ricon satama

Hotellia hotellin vieressä




Puerto Rico – San Miguel


Lähdimme liikkeelle juuri ennen kahdeksaa ja moottoroimme ensimmäiset mailit päästäksemme saaren suojasta pois. Saatuamme tuulta purjeisiin alkoi matka edistyä reippaasti. Tuuli oli takalanteelta ja sen veran reippaan puoleista että otimme stuuraan kakkos reivin jo ennen puoltamatkaa. Mukavasti pääsimme laskettelemaan aivan sataman suulle, jossa laskimme purjeet ja pujahdimme jo tuttuun satamaan. Saimme marinerolta ohjeet VHF:n välityksellä kenen kylkeen pitäisi kiinnittyä. Veneen nimi tuli sen verran poikkeavasti lausuttuna, ettemme heti löytäneet oikeaa venettä. Marinero huuteli rannalta uudelleen ohjeet ja osoitti katamaraania. Noniin, nyt löytyi ja kiinnityimme katin kylkeen.
Illalla katsoimme tulevan päivän sääennustetta ja se näytti sopivalta siirtyä eteenpäin. Meilä kun ei ollut halua jäädä jo kertaalleen vierailtuun satamaan pidemmäksi aikaan kuin on tarvetta. Satama ja sen ympäristö eivät ole niitä kaikkein viihtyisimpiä meidän mielestä ja ruokakauppaankin on reilumpi matka.






San Miguel – San Sebastian de la Gomera


Alkumakan päätimme lasketella myötäiseen pelkällä genualla, sillä Teneriffan lounaiskärjessä tuuli tulisi loppumaan ja matkaa sinne on vain muutamia maileja. Tuulen loputtua rullasimme genuan sisään ja laitoimme Yammun töihin. Vimeiseksi 10 Nm matkan taitoimme tiukkaan vastatuuleen genua reivattuna ja Yammun avustaessa tuulen noustessa reiluun 10 m/s vauhtiin. Näin saimme pidettyä hyvää matkavauhtia yllä huudattamatta Yammua sekä nousukulman pysymään riittävänä.


Teneriffan lounaiskärjen majakka

Tämä legi oli yksi parhaimmista eläinhavainto siirtymistä, joita olemme tähänasti tehneet. Saimme bongattua portugalin sotalaivoja, delffiinejä, valaita ja kävipä vielä kyyhkynenkin hetkeksi istumassa puomin päällä.


Saavuttuamme Sataman edustalle otin yhteyden VHF:llä port controlliin, josta ei tullut vastausta. Jatkoimme laivasataman läpi kohden marinaa ja kutsuin satamaa. Toisella kutsukerralla sain vastauksen odotaa marinan ulkopuolella. Hetkeä myöhemmin marinero saapui kumpparilla ja kysyi oliko meillä varausta. Kerroin että on varaus ja hän etsi sitä papereistaan, nosti katseensa ylös ja kertoi etei ollut varausta. Tätä keskustelua jatkoimme mutaman kerran, marineron ottaessa välillä yhteyttä satamakonttoriin. Pienen keskustelutuokion päätteeksi varauksemme löytyi ja pääsimme marinaan. Syykin epäselvyyteen löytyi, marinan henkilökunta oli kirjoittanut veneemme nimen väärin papereihin vaikka soittaessani ja varatessani tavasin sekä englanniksi että kansainvälisillä aakkosilla veneemme nimen. No, sattuuhan näitä ja pääasia oli että saimme hyvän sormiponttoonin marinasta.
Pikaisen veneen spuulauksen ja suihku käynnin jälkeen kiiruhdimme s/y Sympoosiumin miehistön kutsusta heille vaihtamaan kulumisia. Ilta vierähti nopeasti pikkutunneille asti. Hyvässä seurassa viihtyy aina.
Paria päivää myöhemmin vuokrasimme auton heidän kanssaan ja hurauttelimme pisin ja poikin saarta. Kävimme Laurisilva-metsässä tekemässä pienen patikkaretken, La Galeran kylässä syömässä ja vihellyskielellä katsomassa maisemia. Oli hieno päivä ja mukavaa seuraa.

Laurisilva metsää

Näköalapaikka lasilattialla

Tuon verran oli pudotusta lasilattian alapuolella

Viikko oli vierähtänyt nopeasti ja säänhaltija näytti meille sopivaa tilaisuutta siirtyä tämän saariston eteläisimmälle saarelle ja siitä tilaisuudesta päätimme ottaa kopin.






San Sebastian de La Gomera – Puerto de la Estaca


Lähdimme liikkeelle puoli kahdeksan. Alkumatkan kuuntelimme Yammun hurinaa, kunnes pääsimme La Gomeran kaakoiskulman ohi ja saimme purjeet vetämään. Aallokko kasvoi päästyämme La Gomeran vaikutuksesta ja samalla se alkoi muuttumaan sekavaksi, mutta mukavasti pääsimme kuitenkin etenemään kohden määränpäätä.
Satama ei vastannut VHF-kutsuun, joten ajoimme sisään satamaan ja valitsimme meille mieluisan sormiponttoonipaikan. Veneen töijäyksen ja sisäänkirjautumis muodollisuksien jälkeen aloimme selvittää vuokra-auton saantia seuraavalle päivälle. Kolmannesta vuokraamosta vasta luvattiin toimittaa auto satamaan. Kaksi muuta vuokraamoa olisivat edellyttäneet auton hakua lentokentältä, jonne olis pitänyt mennä taksilla tai bussilla ja tämä ajatusmalli ei juuri sillä kohdin saaanut kannatusta meiltä kummaltakaan. No niin, nyt oli auto seuraavaksi päiväksi ja pääsemme tutustumaan saareen.

Puerto de la Estacan laiturit vaikuttivat uudenkarheilta

Saari oli hieno, upeita maisemia, erittäin kihariasia teitä joissa ei kakkosvaihdetta suurempaa tarvittu ja samalla sai jännitystä elämään enemmän kuin riittävästi yhden päivän tarpeisiin. Kahvilla piipahdimme Mirador de la Penassa, todella uniikki paikka. Siellä olisi viihtynyt pidempäänkin, istuen, nautien maisemista ja hiljaisuudesta. Saaren lounaiskulmalla kävimme katsastamassa Faro de Orchillan majakan ulkopuolelta ja teimme pienen patikkaretken nolla meridiaanin muistomerkille. Siis se nolla meridiaani joka oli 1600- ja 1700-luvuilla käytössä. Myöhäisellä lounaalla kävimme saaren toisessa satamassa, La Restingassa. Pitihän sekin käydä tarkistamassa minkälaiset paikat siellä olisi jos veneellä sinne saapuisi. Asialliselta näyttivät ja muutamia vieraslipun alla olevia veneitä näkyi olevan pienen sataman laitureissa. Kurvailimme vielä Valverdeen, saaren pääkaupunkiin tekemään pientä ruokatäydennystä ja samalla saimme ostetua saaren kuuluisat makeat Quesadilla-herkut.
Illalla tarkastimme tulevan päivän säätilan ja tuuliennuste kertoi meille matkan jatkuvan seuraavana aamuna. Pikavisiitti saarella oli tehty ja olimme todella tyytyväisiä että päätimme tulla tänne pienestä epäröinnistä huolimatta.

Mirador de La Pena

Pohjoisrannan tyrskyjä
Maailman pienein hoteli La Fronterassa



Ei ole turvakaiteita tienreunoissa

Hieman laittoi jännittämään näillä teillä ajelu
0-meridiaanin muistomerkki





Puerto de la Estaca – San Miguel


Kello soitti hieman aamu kuuden jälkeen. Valmistelimme stuuran noston vielä laiturissa ja suuntasimme laivasataman puolelle, jossa otimme keulan tuuleen tarkoituksena nostaa isopurje. Odotimme hetken, sillä meitä lähestyi pienehkö moottorivene. Luotsi tuli hätistelemään meitä pois satama-altaasta sillä risteilijä oli tulossa satamaan. Kerroimme nostavamme vain purjeen ja siirrymme sitten nopeasti pois satama-alueelta. Vastaus tyydytti luotseja ja he jatkoivat matkaa kohden sataman ulkopuolella olevaa pienehköä risteilijää.

Aurinko alkoi heräilemään vasta  lähtömme jälkeen

Alkumatkan sekavan ja terävän aallokon jälkeen meri tasottui ja matkanteko oli kuivempaa pärskeiden loppuessa. Päästyämme La Gomeran suojaan tuuli loppui ja oli otettava Yammu avuksi työntämään meitä eteenpäin. Saimme tuulesta jälleen kiinni La Gomeran jälkeen ja pääsimme hyvää vauhtia aina Teneriffan lounaisnurkalle jossa tiesimme jälleen tuulen loppuvan ja muuttuvan vastaiseksi niemenkärjen kierrettyämme. Otimme purjeet alas ja moottoroimme muutamat viimeiset mailit satamaan. Tällä kerralla satamasta ei vastattu VHF-kutsuun, sillä olimme ns.virka-ajan jälkeen tulossa satamaan ja päivystävä marinero ei osannut englantia. Ei hän edes vaivautunut tulemaan paikalle ja näyttämään meille paikkaa, joten valitsimme meille mieluisan.
Matkalla nautiskelimme kahvin kera Hierrolta ostamiamme Quesadilla-herkkuaja samalla ihastellen delffiin-showta ja valaitakin nähtiin pariin oteeseen, mutta onneksi riittävällä etäisyydellä. Noista Quesadilloista ei oltu unohdettu sokeria taikinasta, sen verran makeita olivat mutta hyviä.

El Hierron makeat herut kahvin kera maistuivat
Delffiinit eivät tykkää poseerata kameran edessä

Kaksi päivää ja kolme yötä vietimme tässä satamassa ja kikkailimme aikamme kuluksi odottaen tulevaa sunnuntaita päästäksemme jatkamaan matkaa. Tämä oli jo kolmas kerta kun olimme täällä ja halusimme pitää tämän vierailun mahdollisimmen lyhyenä. Sinänsä paikka ei ole huono, mutta ei meidä lempipaikkammekaan. Satamamaksuista sen verran, että aina on ollut eri hinta kun olemme täällä vierailleet ja trendi on ollut laskeva. Tämänkertainen maksu oli yötäkohden alle puolet ensimmäisestä vierailustamme, että kyllä se meille vain sopi tämä trendi.




San Miguel – Puerto de Mogan


Iroitimme köydet naapuriveneestä, jonka kylkikiinnityksessä olimme, aamu kuudelta. Oli vielä täysin pimeää, mutta halusimme ehtiä ennen myöhemmin iltapäivällä luvattua tuulen voimistumista Gran Kanarian suojaan.
Alkumatkan koneistimme olemattomassa tuulessa ja auringon nousun jälkeen saimme purjeet vetämään. Otimme kurssin hieman pohjoisemmaksi kuin oli suora reitti, jolloin saisimme kiihdytyskaistalla käännettyä kurssia etelämmäs ja otettua reippaamman tulen takalanteelta vastaan. Kiihdytyskaistalla saimmekin kunnon puuskia, parhaimmillaan tuulimittari näytti päälle 17m/s lukemia ja matka taittui hyvää vauhtia.
Satamaan saavuttuamme marinerot ohjasivat meidät ikävään paikkaan kiinnittäytymään. Saimme satama-altaan reunaan mooring köysillä. Tikkaat olivat käyttökelvottomassa kunnossa altaan reunamuurissa ja arvelutti niitä pitkin kiivetä. Vaihdoin meidän kohdalla olleet tikkaat parin veneen päässä oleviin ja edes hieman parempiin, mutta jännitti siltikin niitä pitkin kulkea. Onneksi saimme seuraavana päivänä laiturista hyvän paikan ja kulkuongelma poistui.

Tikkaat olivat parhaat päivänsä nähneet jo ajat sitten

Ihmettelimme kaikkien ravintoloiden olevan kiinni. Syy selvisi hyvin nopeasti: lockdown. Alkoi Espanjan taistelu korona-virusta vastaan ja tilanne tulisi olemaan seuraavat 15 päivää rajoitettua liikkumista. Ainoastaan maitokaupassa, apteekissa, suihkussa ja vessassa sai käydä sekä roskat viemässä. Kaikki muut kaupat ja liikkeet olivat kiinni ja jopa uimarantakin oli suljettu. Satamassa ei saanut edes kumiveneellä soutaa jonkin sortin liikunnallista aktiviteettiä ylläpitääkseen.

Rantakin oli suljettu oikein poliisin sulkunauhalla

Tuo 15 päivän lockdown tila ei riittänyt, vaan sitä jatkettiin toisella 15 päivällä pääsiäisen yli sekä kaikki hotellit suljettiin ja turistit häädettiin kotimaihinsa. Onneksi olemme yhdessä Kanariansaarten aurinkoisimmista ja vallitsevilta tuulilta suojaisammassa satamassa jossa ei ole käytännössä yhtään turistia ja paikallisia asukkaitakaan ei oli muutamaa sataa enempää, joten meillä tartuntariski on olematon.
Haimme Kanarian hallitukselta lupaa siirtyä Lanzarotelle ja sen yllätykseksemme saimmekin. Luvassa kiellettiin meitä menemästä maihin, mutta Marina Lanzarotelta saamassamme viestissä kerrottiin meillä olevan kuitenkin samat oikeudet kuin aiemminkin. Siispä tuuliennusteita tarkastelemaan ja päättämään sopiva lähtöpäivä.
Lähtöä edeltävänä päivänä päätin vielä hakea pari kannullista diisseliä varoiksi sataman huoltoasemalta. Kävelin kannujen kanssa satama-altaan toiselle puolelle ja totesin huolto-aseman olevan kiinni. Ovessa oli lappu että on vain torstai iltapäivisin avoinna ja jos muulloin tarvitsee polttoainetta voi soittaa lapussa olevaan numeroon. Soitin, mutta minulle vastattiin ettei ole mahdollista saada kuin torstaisin. Hienoa, näin se homma toimii täällä. Kanisterit kainaloon ja kävelemään parin kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle. Sieltä sain menovettä ja palasin tytyväisenä takaisin veneelle. Päätin vielä käydä katsastamassa veneen pohjan likaisuuden, sillä olimmehan jo kuukauden olleet paikoillamme. Moganin sataman vesi on kirkasta ja puhdasta, joten pohjakin oli hyvässä kunnossa. Kevyt harjaus pehmeällä harjalla riitti saamaan pohjan näyttämään kuin juuri telakalta olisi tullut. Nyt voimme hyvillä mielin irroittaa seuraavana aamuna köydet ja suunnata kohden Lanzarotea.

Sineksestä – Brestiin