tiistai 25. elokuuta 2020

Brestistä – Den Helderiin

 


Brest – Roscoff



Köydet irtosivat laiturista kello 9 ja suuntasimme sataman suuaukosta ulos. Saimme myötävirran avustuksella alkumatkan mukavasti taittumaan, ehkä jopa liiankin hyvin sillä olimme hieman liian aikaisin Chanal du Fourin suulla. Pahin vastavirta oli jo ohi, mutta edelleen oli vastaista virtausta enemmän kuin toivoimme ja jouduimme avittamaan hieman Yammulla heikon tuulen vuoksi. Kanalista päästyämme saimme paremman tuulikulman ja matka alkoi etenemään mukavasti. Saimme parhaimmillaan myötävirran avustuksella yli 10 kts vauhdin pohjaan suhteen. Vasta juuri ennen Ile de Batzia virta alkoi hiipua tuulen myötä, mutta vuoroveden ollessa kuitenkin riittävän ylhäällä uskalsimme seilata Ile de Batzin ja mantereen välisestä salmesta ja näin saimme oikaistua muutamia maileja.


Toisella puolella Ile de Bazin saari ja toisella puolella mantereella oleva Roscoffin kaupunki


On se aina niin jännittävää purjehtia paikoista joissa kartan mukaan on vettä vain muutamia kymmenniä senttejä tai jopa täysin kuivia alueita ja yläveden aikana näissä kohdin on reilu purjevene syväys.

Ilta kahdeksan aikaan saavuimme jo viimekesältä tutuksi tulleeseen marinaan ja kiinnityimme sen hyvään sormiponttoonilaituriin. Täällä tapasimme ensi kerran S/y EA:n miehistön ja eritoten heidän sympaattisen tyttärensä, joiden edesottamuksia olimme seuranneet heidän some-julkaisujensa kautta.

Kaksi yötä viihdyimme Roscoffissa, kävimme kylällä crepseillä, tutkimme tuuliennusteita sekä virtauksia kanalinsaarten alueella ja laskeskelimme parasta mahdollista lähtöaikaa sillä Alderney race väärään aikaan aiheuttaa peruuttelua vaikka kuinka yrittäisi eteenpäin. Katsotaan kuinka onnistuimme sillä kanaalinsaaret ovat kaikki suljettuja ja saamme purjehtia suoraan sateenvarjokaupunkiin.





Niin se vesi katoaa kauas merelle


Roscoffin katukuvaa leimaavat kivitalot



Roscoff – Cherbourg



Lähdimme matkaan iltapäivä kahdelta. Hieman oli fiilis että lähtöaika saattaaisi olla siinä ja tässä liian aikainen, mutta hidasteleminen on helpompaa kuin vauhdin lisääminen näillä pääsääntöisesti ilmaisella energialla toimivilla laitteilla.

Alkumatka sujuikin nuottien mukaan, mutta illan hämärtyessä vauhtia alkoi olla liika ja pienensimme purjeita. Sekään ei auttanut tarpeeksi vaan olimme aamuyöllä Guernseyn kaakkoiskulmalta alkavassa Big Russelissa loppujen lopuksi paria tuntia liian aikaisessa. Saimme reilun neljän solmun vastavirran jonka hypridi systeemillä selätimme. Lähestyessämme varsinaista Alderney racea saimme hyvää myötävirtaa ja tuulen ollessa 4-5 m/s oli vauhtimme pohjan suhteen parhaimmillaan yli 12 kts veden ”kiehuessa” ympärillämme. Racen jälkeen virta alkoi rauhoittua, mutta meri jäi kuoppaiseksi vielä useamman mailin ajaksi. Vasta lähempänä Cherbourgia alkoi olla tasaisempaa vettä.


Myötävirtaa on, kuten paksu sininen nuoli kertoo

Massiiviset aallonmurtajat suojaavat sateenvarjokaupunkia


Kolme yötä vierähti huilatessa, sadetta pidellessä ja provianttitydennyksissä. Yhtenä iltana kävimme ”Suomi-illassa”, eli neljän Suomalaisveneen miehistöjen kesken syömässä. Juttua riitti ja olisi riittänyt vielä varmasti aamuun asti, mutta ravintola meni kiinni ja nukkumattikin alkoi kutsua. Seuraavana päivänä saimme vielä kutsun EA:n leipureilta maistamaan omenapiirakkaa ja samalla saimme nuorelta matruusilta hienon alusesittelyn.





Cherbourg – Dunkerque



Lähdimme matkaan juuri ennen iltapäivä yhtä pienen sateen saattelemana määränpäänä Dunkerque. Virtausten sekoittamassa aallokossa ja ajoittaisen sateen piiskatessa meitä etenimme alkumatkan hypridillä. Aallokon hieman rauhoituttua pääsimme etenemään mukavasti purjeveneille ominaiseen tapaan. Matkalla ei suuria havantoja ollut upean sateenkaaren sekä auringon laskun ja nousun lisäksi.


Ranskan rannikon merimerkit poikkeavat kotimaan malleista


Olimme laskeskelleet saapumisaikaa Calaisin luoteisnurkalle juuri ennen virran kääntymistä myötäiseksi ja näin saisimme nauttia virran tuomasta edusta määränpähän asti. Toisin kävi. Olimme jälleen liian nopeita ja saimme suuremman vastavirran ja pidemmän aikaan, kuin olimme haaveilleet. Onneksi loppumatkalla saimme haluamamme myötävirran ja matka eteni jälleen reippaasti ehtiäksemme hyvin vielä valoisaan aikaan satamaan.


Alkumatkalla säätila vaihteli nopeasti




Seuraavana päivänä sateiden lomassa kävimme Förstin ollessa makutuomarina hankkimassa Kipparille uuden purjehdustakin uusien Cherbourgista hankittujen housujen kaveriksi. Vanha puku kun toimi pesusienien tavoin jo Sineksestä alkaen, tai silloin vasta olimme paremmassa vesisateessa liikkeellä sitten viimekesän joten ilmiö tuli vasta silloin esiin.

Vielä iltapuhteksi Kippari kävi uimalla pesemässä toisen kyljen vesilinjan ja tarkistamassa potkuriakselin ja potkurinavan sinkkien kunnon. Sinkit olivat vielä hyvissä voimissa ja pohjakin näytti puhtaalta, mitä nyt siinä hieman sameassa vedessä pikasukelluksen aikana ehti nähdä. Toisen kyljen sai pestyä sormiponttoonilta käsin, ilman että tarvitsi paleltua vedessä.



Dunkerquen satama ei ollut täysi edes illansuussa





Dunkerque – Zeebrugge



Köydet irtosivat heti aamu kuuden jälkeen ja suuntasimme ulos satama-alueelta kohteena Belgia. Aamu oli tuuleton ja pilviet enteilivät sumua merelle. Aavistus osui oikeaan sumun suhteen ja päiväkin oli tuuleton kuten ennusteet olivat kertoneet, joten matka taittui fossiilista energiaa hyväksikäyttäen.


Aallonmurtajista ulos ja kohden Belgiaa

Näkyvyys oli ajoittain rajallinen


Saavuimme jo tutuksi tulleeseen Zeebruggen satamaan alkuiltapäivästä sateen saattelemana. Satama oli auennut vasta paria päivää aikaisemmin maan rajojen aukeamisen yhteydessä ja olimme kolmas vierasvene, joten ruuhkaa ei ollut. Zeebruggeen ei pysähdytä viihtyisän sataman tai kauniin satamaa ympäröivän kylän takia vaan ainoastaan siksi, että se sattuu olemaan sopivalla sijainnilla matkan varrella ja täydellisen suojainen paikka esimerkiksi kovaa keliä pakoon mentäessä.


Zeebruggen satama


Seuraavana päivänä otimme junan allemme ja lähdimme tutustumaan Bruggen kaupunkiin. Kaupunki oli kyllä hieno, mutta ajoittaiset sade- ja ukkoskuurot hieman haittasivat kaupunkikierrostamme. Kaupunkiin saattaisi tulla uudelleenkin pidennetyn viikonlopun merkeissä, mutta tämä sitten joskus tulevaisuudessa.









Bruggen kaupungissa oli kaikenlaista nähtävää, myös pieniä yksityiskohtia


Kaupunkikierros vaati yhden palautumispäivän ennen matkan jatkamista, joten otimme lunkisti venen spuulauksen merkeissä ja tulevia etappisatamia valitessa.





Zeebrugge – Scheveningen



Lähdimme liikkeelle kohden Hollanti hieman aamu seitsemän jälkeen. Sää oli upea ja tuultakin oli kiikun kaakun riittävästi purjehdukseen. Huviveneitä oli yllättävän paljon likkeellä, mihin emme olleet tottuneet pandemian aiheuttamien sulkujen vuoksi.

Scheveningenin satamaan saavttuamme oli satamakonttori jo sulkeutunut, mutta heillä oli hieno järjestelmä maksun suorittamiseksi ns virka-ajan ulkopuolella. Puhelimeen piti vain ladata appi ja maksaa sillä. Hieno, helppo ja yksinkertainen systeemi, tai sitten ei. Apin sai ladattua kyllä puhelimeen, mutta ei sillä maksu onnistunut. Appi herjaili että olemme liian kaukana satamasta, hmmm? Liian kaukana, vaikka olimme aivan vierassataman keskellä. Kyselimme myös muilta vierasveneiltä heidän kokemuksiaan apista, jotka olivat samoja joita meilläkin. Ikäväksemme emme pystyneet maksamaan satamamaksua sillä olimme suunnitelleet jatkavamme matkaa seuraavana aamuna aikaisin virtausten hyödyntämiseksi tai pikemminkin välttääksemme kovaa vastavirtaa Den Helderin edustalla.





Scheveningen – Den Helder



Irroitimme köydet aamu seitsemältä ja huutelimme veharilla port controllille luvan saadaksemme poistua satamasta. Lupaa ei herunut ennen kuin sisään tulossa ollut rahtilaiva oli saanut ajettua sisään, joten pyörimme viimeisessä satama-altaassa parikymmentä minuuttia ennen valojen vaihtumista meille vihreäksi ja port controllin toivottaessa meille hyvää matkaa.

Saavuimme Den Helderiin hieman ennen ilta kuutta ja satakapteeni oli heti vastassa näyttämässä meille paikkaa. Tämä satama on turvallinen sillä se sijaitsee sotilastukikohdassa. Kaupungilla käydessä pääsee kulkuportista ulos napin painalluksella, mutta takaisin tullessa pitää porttipuhelimeen kertoa kuka on ja että vene on satamassa veneen nimen lisäksi ennenkuin portti aukeaa. Sataman poikkeaviin palveluihin kuuluu myös pyykkikoneen ja kuivausrummun käytön sisältyminen satamamaksuun, kun muualla niistä yleisesti veloitetaan viiden euron kahta puolta konetta kohden.

Kävimme provianttihankintamatkan aluksi tutustumassa paikalliseen merimuseoon, jossa pääsimme tutustumaan käytöstä poistettuun sukellusveneeseen. Oli hieno kokemus ja muutoinkin museo oli mielenkiintoinen. Museoon pääsyä oli ilmeisesti pandemian seurauksena rajoitettu. Netin kautta piti tehdä varauksen tietylle kellonajalle ja tietysti liput piti ostaa sähköisesti. Ulko-ovella oli vartija, joka tarkasti sitten liput ja päästi sisään kun varattu aika koitti. Suraavaksi lippuluukulle jossa saimme lippuja vastaan rannekkeet ennenkuin pääsimme tutustumaan näyttelyihin.



Sukellusveneen majoitustilat miehistölle olivat torpeedoputkien vieressä

Nippeliä ja nappelia näytti riittävän


Provianttiäydennykset tulivat hankittua ja palasimme veneelle. Pyysimme satamakontorin ohi tallustellessamme satamakapteenia varaamaan meille paikan seuraavaksi päiväksi Texellin saarelta, sillä emme yrityksistä huolimatta olleet saaneet yhteyttä kyseiseen satamaan. Myöskään hän ei puhelimitse saanut yhteyttä, mutta lähetti sähköpostia sinne laittaen meidät kopioksi. Odottelimme vastausta seuraavana aamuna, jota ei sitten meidän sähköpostiin koskaan saapunut. Kippari kävi satamakapteenilta kyselemeäsä josko hänelle olisi tullut vastausta aiheeseen. Oli tullut vastaus ja myönteinen. Nyt tuli kiire, sillä virta käänyisi juuri vastaiseksi ja alkaisi voimistua. Onneksi matkaa ei olisi kuin muutama maili jonka koneistaisimme kohtuullisen nopeasti. Kohtuullisen nopeasti on tietysti suhteellinen käsite. Meillä tämä tarkoitti kovenevassa vastavirrassa Yammun huudattamista että ehdimme ennen laskuveden alinta kohtaa ja kovinta virtaa perille. Ehdimme nipin napin ja laituripaikkakin löytyi. Oli töijäysoluiden paikka pitkän merimatkan päätteeksi.



perjantai 10. heinäkuuta 2020

Sineksestä – Brestiin




Sines – Nazare


Koukku nostettiin pohjasta aamu kahdeksalta käsipelillä. Ankkurivinssi oli sanonut työsopimuksensa irti. 40 metriä kahdeksan millimetrin ketjua käsipelillä nostettuna sai Kipparin lämpimäksi ja pulssin nousemaan. Teimme vielä kunniakierroksen ankkurilahdella jotta saimme nostettua isopurjeen ykkösreiviin aallonmurtajan suojassa. Moottoroimme aallonmurtajan ulkopuolelle ja vielä hetken matkaa eteenpäin ennekuin saimme tuulikulmaa ja purjeet vetämään. Alkumatkan vesisateet kertoivat Kipparille purjehduspuvun tulleen tiensä päähän. Asu toimi pesusienen tavoin, joten viluhan siinä meinasi tulla. Onneksi oli varatakki mukana ja kipparillekkin saatiin kuivaa vaatetta ylle.
Juuri ennen Lissaboniin vievän Tejo joen suistoa tuuli yltyi nopeasti ja otimme isopurjeeseen kakkos reivin. Ukkosia oli lupailtu mantereelle ja pilvet merellä näyttivät uhkaavilta, joten otimme varmuudeksi isopurjeeseen vielä kolmosreivin. Onneksi tämä oli hätävarjelun liiottelua, tuuli ei enää noussut kovemmaksi, ukkosta ei tullut ja saimme ottaa reivejä vähemmäksi. Sateetkin loppuivat ja matka jatkui mielekkäämmissä merkeissä.
Kolmosreivin paikka, kun ei tiedä mitä on tulossa.
Ilta näytti jo luupaavammalta

Yöllä saimme vielä pariin otteeseen hieman vettä niskaamme ja tuultakin oli vaihtelevasti, mutta matka eteni kuitenkin hyvin. Olimme aamuauringon kanssa yhtä aikaa Nazairen edustalla, mikä sattuma ja näin oli helppo pujotella verkonmerkit ja suunnata aallonmurtajan suuaukosta satamaan. Odottelimme reilun tunnin polttoainelaiturissa satamahenkilökunnan saapumista kustannuspaikalleen. Saimme heiltä ohjeet laituripaikasta ja tiedon että heidän pitää vielä varmistaa meripoliisilta meidän mahdollinen liikkumislupa. Lupa heltisi seuraavana päivänä ja oleminen alkoi normaalisoitumaan.
Eipä enää kauko-ohjaimen pistokkeen aukaisun jälkeen tarvinnut ihmetellä miksi ankkurivinssi ei toiminut Sineksestä lähdettäessä.


Matkalla meitä tuli tervehtimään suuri delffiiniparvi, jotka viihdyttivät meitä pitkän ajan. Muuten ei matkalla kalsatusveneitä ja muutamaa purjevenettä laivojen lisäksi näkynyt. Tietysti nuo muutama purjevenekin oli niin sanotusti nähtävyys näin korona aikana, jolloin valtioiden rajat ovat kiinni osittain jopa ammattimerenkulultakin.
Nazare on mukavan oloinen pieni kaupunki jonka edustalla on pitkä ja leveä hiekkaranta.
Nazaren rannat olivatv vielä autiot. Vasta pari päivää myöhemmin rannat avautuivat.

Niemenkärjen takana pohjoiseen on Praia do Norte, eli juurikin se ranta jossa maailman suurimmilla aalloila on surffattu ja tehty maailmanennätyksiä. Voimassa oleva ennätys on reilu 24m, eli huimaa on.
Tästä pääsee surffaamaan kunnon aalloille
Ja tässä se kuuluisa ranta on

Viikko vierähti nopeasti kaupunkiin tutustuessa, vaikka täällä menomatkalla jo kävimmekin oli visiitti silloin lyhyt. Proviantti hankinnat ottivat osansa ajasta, sillä viimeksi olimme päässeet täydennyksiä tekemää Lanzarotella reilu kaksi viikkoa sitten.
Portugalin korona lievennyksistä pääsimme nauttimaan myös ulkona syömisen merkeissä. Nazaren vierailumme aikana ravintolat avasivat ovensa ja me tietysti etunenässä päätimme hyödyntää tilanteen. Olihan viime ulkona syömiskerrasta kulunut jo yli kaksi kuukautta.
Tuuliennusteet alkoivat keromaan matkan jatkumisesta kääntymällä pois pohjoisen suunnalta ja me valmistauduimme yönyli purjehdukseen kohden Povoa de Varzimia, sillä välissä olevista satamista olimme saaneet kielteisen vastauksen saapua heidän vieraikseen.




Nazaire – Povoa de Varzim


Lähdimme liikkeelle vasta juuri ennen aamu 10 sillä matkaa oli vain vajaat 130Nm. Tuota matkaa ei meidän veneellä päivässä purjehdita, joten yönyli purjehdus oli siis tiedossa ja lähtö ajankohta valittiin niin ettemme olisi liian aikaisin peillä Povoa de Varzimin sisäänajon mataluuden vuoksi ja joutuisi odottelemaan nousuvettä päästäksemme satamaan.
Ajoitus ei mennyt täysin kohdillee, sillä olimme hieman liian nopeita vaikka jarruttelimme jo hyvissä ajoin vähentämällä vauhtia. Meidän edellä mennyt S/y Olivian kipparilta saimme kuitenkin hyvää infoa mitä heidän kaikuluotaimensa oli alimmillan näyttänyt ja uskalsimme ajaa satamaan sisään ennen laskennallista minimi vedenkorkeuden ajankohtaa. Tosin ei kölin alle paljoa jäänyt vettä. Pahimmillaan vain 10cm, mutta ilman pohjakosketusta selvittiin ja se oli riittävä.
Ruotsalaisen yksinpurjehtijan rannalle ajautunut vene oli korjauksessa paikallisella telakalla

Täällä saimme korjattua merivesipumpun vuotavan akselitiivisteen ja suuri kiitos siitä kuuluu S/y Olivian kipparille varaosan saamisesta heidän varaosalaatikosta sekä työn avustamisesta. Loppumatkalla Nazairesta saimme moottoripilssiin muutamassa tunnissa reilun ämpärillisen merivettä, joten tiivisteen vaihtoajankohta oli kriittinen.
Povoa de Varzimin kaikki sähkö- ja telekaapeloinnit eivät välttämättä täytä kaikkia EU-vaatimuksia

Yhtenä päivänä vietimme oikean turistipäivän vierailemalla Porton kaupungissa, jonne oli vajaan tunnin junamatka. Junassa istuimme kiltisti maskit naamalla kuten muutkin matkustajat tarkastajien valvovan silmän alla. Vanhassa kaupungissa nautimme myöhäisen tapas lounaan ja kiertelimme enneen ja jälkeen lounaan siellä täällä pitkin kaupungin vanhaa osaa. Kaupunki oli mukavan oloinen ja houkutteli jo ajatusleikkiin pidennetystä viikonlopusta jossainvaiheessa tulevaisuudessa.
Kantaa ottavaa katutaidetta Portossa
Porton kaupunkikuvaa

Povoa de Varzimin satama oli muuten mukava, mutta vaikka itse satamaan ei swelli tullutkaan oli veneen liikehdintä välillä todella suurta. Kiinnitysköydet olivat koetuksella vaikka hyvät joustimet niissä olikin. Köysiohjaimien kohdille oli syytä laittaa letkun pätkät köysien poikki hankaantumisen estämiseksi. Olimme tyytyväisiä kun sääikkuna avautui viiden yön jälkeen ja pääsimme jatkamaan kohden pohjoista.




Povoa de Varzim – Brest


Irrottauduimme puoli kahdeksan aamulla nousuveden lähtiessä laskuun ja pääsimme ilman sydämen tykytyksiä ulos saamasta. Otimme kohteeksi A Corunan Espanjan luoteisnurkalla. Matkaa olisi edessä noin 180Nm ja tiedossa siis yönyli seilaus. Tuulta olisi tiedossa vain vähän ja olimme henkisesti valmistautuneet moottorin tuntimittarin lukeman reiluun suurenemiseen.
Matka meni suurimmalta osin Yammun hyrinää kuunnellessa ja auringon paisteesta nauttien. Delffiinit kävivät meitä ilahduttamassa useampaan otteseen ja yöllä tuijoteltiin kalapaattien valoja.
Päivä painui mailleen ennen Capo Finisterreä

Seuraavana päivänä hieman ennen saapumistamme A Corunaan försti tutki ahkerasti säätietoja ja hymyissä suin ilmoitti kelin olevan Biskajan ylitykselle suotuisa. Kipparin piti hetken sulatella ajatusta, mutta totesi sen olevan hyvä ja kurvasimme Marina Corunaan vain hakeaksemme menoveden täydennystä. Sataman edustalla huutelu VHF:ään tuotti tulokseksi luvan saapua polttoainelaituriin tankkaamaan. Tankkauksen jälkeen kysyimme marinerolta roskien viennistä, ja hän osoitti mistä roska-astiat löytyvät sekä antoi luvan kipparin käydä ne viemässä. Saimme vielä ohjeet vesitankin täytöstä viereiseessä laiturissa, kun meille ei marineron ihmetykseksi laituripaikka kelvannut. Tankit täynnä suuntasimme takaisin merelle ja keulan käänsimme kohden Ranskaa ja Brestiä sillä sieltä olimme puhelimitse varmmistaneet että ottavat meidät vastaan.
Kun suuntasimme kohden avoimempia vesiä näimme S/y Olivian saapuvan satamaan ja tiesimme heillä olevan marinalta saatu lupa ja tervetulotoivotus marinan vieraaksi. Hämmästykseksemme saimme heiltä viestin muutamaa tuntia myöhemmin että ovat meidän vanavedessä tulossa kohden Brestiä. Mitä ihmettä! Olivian miehistö oli saanut kulkukortit, käyneet suihkussa ja olivat valmistelemassa illallista kun Marinero oli tullut pyytämän Olivian kipparia satamatoimistoon kertoen että meripoliisilla on asiaa. Palaverin päätteeksi heidät ajettiin pois satamasta ilman että olisivat saaneet edes tankata dieseliä. Siihen olisi tarvittu terveysviranomaisten lupa, jota ei tietenkään enää siihenaikaan illalla ollut mahdollista saada. Lupa oli mennä ankkuriin sataman ulkopuolelle. Vettä he saivat tankattua ja parilta ystävälliseltä matkaveneilijältä saivat ostettua kaksi kannullista dieselä, minkä turvin uskalsivat lähteä Biskajan ylitykselle. Terveysviranomaisten lupaa olisi saattanut saada odotella määräämättömän ajan ankkurissa ennen mahdollisuutta maihinnousuun tai tankkaamaan joten päätös oli varmasti oikea jatkaa matkaa.
Matka Biskajan yli meni mukavasti. Keli oli mitä hienoin vaikka tuulta olikin aika ajoin heikonlaisesti. Saimme ihailla delffiinien showta välillä niin että aivan sama mihin suuntaan katsoi, niin aina näkyi useampia delffiinejä tulossa ja menossa ja leikkimässä veneemme ympärillä.
Delffinejä kävi paljon meitä viihdyttämässä Biskajan ylityksen aikana.

Jossain kohdin ylitystä huomasimme vesisuihkuja hieman kauempana sivulla, hetkeä myöhemmin vesisuihkut näkyivät lähempänä ja jäimme jännityksellä odottelemaan josko valaat tulisivat näköetäisyydelle ennenkuin taas sukeltaisivat syvyyksiin. Sieltähän ne saapuivat ja yksi ui keulamme alitse ja kääntyi aivan veneemme viereen. Isoja ”kaloja” ne olivat. Tarkempi lajimääritys jäi tekemättä ja muutenkin otusten ihailu jäi kesken kun huomiomme vei toisella puolen venettä, noin 3-4 metrin päässä kelluva metallikontti. Olimme todella onnekkaita ettemme siihen törmänneet. Se oli kellunut vastaan genuan takaa ja huomasimme sen vasta kun se oli sivullamme. Kiireesti otimme koordinaatit ylös ja lähetimme ne perässämme tulevalle S/y Olivialle etteivät löytäisi kyseistä konttia veneensä vierestä saatika pohjasta.

Biskaja by night

Matka jatkui suunnitelmien mukaan Brestiin johtavan väylän alkuun jolloin tuuli kääntyi meille täysin vastaiseksi ja otmme Yammun avuksi, kun vielä vastavirtakin alkoi kasvaa. Hetken pääsimme etenemään kunnes Yammu alkoi yskiä ja sammui. Oireet olivat selkeät. Moottori ei saanut dieseliä ja vielä varmistus aiheeseen oli kun kippari painui kannen alle ja paikallisti polttoainejärjestelmän tukoksen toistamiseen tankin imupilliin. Edellisen kerranhan tukos oli samasa paikassa saapuessamme Funchaliin. Olimme varautuneet aiheeseen, jos jostain syystä järjestelmään tulisi tukos. Polttoaineletkua ja filtteri olivat valmiina jotka voisi suoraan liittää tarvittavaan kohtaan järjestelmää ja letkun toinen pää jerrykannuun. Ilmauksen jälkeen Yammu hyrähti iloisesti käyntiin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Onneksemme tukos ei tullut kaikkein kapeimmassa kohdin Brestin sisääntuloväylää missä myös virta on suurin. Olisi saattanut tulla kiire tehdä purjemanöveerejä.

Aikaa tähän legiin kului hieman alle 4,5 vuorokautta ja lokiin saimme 577Nm Corunassa tehdyn vajaan tunnin tankkaustauon kanssa.
Brestiin saapumisemme jälkeinen päivä meni tankin irroituksessa, tukoksen poistamisessa, tankin huuhtelemisessa ja takaisin asentamisessa. Vielä järjestelmän ilmaus ja Yammu kehräsi jälleen kauniisti.
Jollain tavalla itse Brestin kaupungista jäi hieman parempi mielikuva kuin ensimmäisellä vierailulamme viimesyksynä. Asiaan saattoi vaikuttaa se että tälläkerralla sateita oli huomattavasti vähemmän ja tiesi jo mitä odottaa. Kaupunkihan ei ole mikään kaunis ja puistot on hoitamattomia lukuunottamatta toisen maailmansodan muistomerkin ympärille rakennettua puistoa jonka mitä ilmeisemmin jenkit rahoittavat tai ovat ainakin sen aikanaan rahoittaneet.
Hieman isompi laitos. Aluksen nimen googlatessa löytyy paljon tietoa 


Viikko vierähti ja sääikkuna alkoi jälleen näyttää merkkejä etenemismahdollisuudelle josta halusimme ottaa kopin. Vesitankit ja polttoainetankki täyteen ja olimme valmiit jatkamaan seuraavana aamua matkaamme.

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Puerto de Moganista – Sineskseen


Puerto de Mogan – Marina Lanzarote


Lähdimme likkeelle aamuhämärissä tuulettomalle merelle. Vain muutama kalastusalus näkyi siellä täällä, jotka olivat palaamassa kotisatamiinsa. Koneistimme ensimmäiset tunnit aina Gran Kanarian kaakkoisnurkalle asti jolloin virittelimme genaakkerin paikoilleen ja tuulen viritessä pääsimme sitä hyödyntämään. Aluksi nopeutemme oli pelkällä genaakkerilla neljän ja viiden solmun välillä, mutta tuulen reipastuessa pääsimme jo seitsemää solmuun kunnes tuntui pienoinen nykäys. Mikäs se oli, tuli kipparilta ja förstiltä kuin yhdestä suusta. Genaakkerin keulassa oleva kiinnityspiste oli pettänyt ja genaakkerin etukulma oli säätököyden varassa joka meni keulakaiteen alapuolelta ja riuhtio vimmatusti, sillä tuuli oli samalla reipastunut 10 m/s vauhtiin. Kiireesti otimme genaakkerin sisään lisävaurioiden välttämiseksi. Keulaan olisi voinut tehdä köysillä uuden kiinnityspisteen, mutta se olisi vaatinut roikkumista osittain keulakaiteiden ulkopuolella ja pyrimme aina nodattamaan ”safety first” lauseketta, joten pakkasimme genaakkerin takaisin keulapunkan alle.


Hieman ennen keulan kiinnityspisteen pettämistä

Loppumatka sujui mukavasti, vaikka tuuli loppuikin illalla ja jouduimme koneistamaan koko yön ja seuraavaan iltapäivään asti jolloin saavuimme Marina Lanzaroten satamaan. Matkalla näimme hienoja delffiinien hyppyjä hieman kauepana. Tällä kerralla ne eivät olleet lainkaan kiinnostuneita meistä. Myös hieman ennen satamaan johtavan väylän alkua ui muutaman ison delffiinin parvi aivan keulamme alitse, mutta nämäkään eivät olleet meistä kiinnostuneita.


Auringon nousu Fuerteventuran itäpuolella

Satamassa ystävällinen marinero tuli koppaamaan köydet ja saimme jälleen hyvän sormiponttoonipaikan. Meidän jälkeen muutamien minuuttien päästä saapui S/y Olivia viereemme ja koppasimme vuorostaan heidän köytensä sillä aikaan kun marinero oli noutamassa kulkukortteja meille.
Oli mukava päästä oikein sadesuihkuun jossa sai vedenpainetta ja lämpötilaa säätää vipuhanasta. Tälläistä ylellisyyttä ei ole ollut sitten miesmuistiin. Moganin satamassa oli miesten puolelta hajonnut lämminvesivaraaja ja Kippari oli saanut ottaa kylmiä suihkuja viimeiset puolitoista viikkoa, niin tästä lämpimästä suihkusta ei meinannut pois päästä. Tämä huvi kesti ainoastaan tuloillan. Seuraavana aamuna marinero tuli kerämään sekä meiltä että S/y Olivialta kulkukortin pois. Syynä oli meidän lupaongelma. Luvassamme oli maininta ettemme saa poistua alukselta ja Cuardian civil oli tulut asiasta huomauttamaan satamaa. Olimme tietysti hieman närkästyneitä asiasta, koska Marina Lanzarote oli informoinut meitä että saamme poistua maitokauppaan, aptekkiin ja sataman saniteettitilat ovat käytössämme.
Alkoi asian selvittely ja pyysimme Kanariansaarten Konsuliltakin apua aiheeseen, mutta tulos oli nolla. Marina Lanzaroten johtajakin yritti meille lupa saada (ainakin omien sanojensa mukaan), mutta turhaan. 




Siinä vierähti kaksi päivää ja viikonloppu oli edessä. Saimme S/y Olivian kanssa tehtyä perjantai illalla uuden anomuksen ilmeisen hyvillä perusteluilla, sillä lupa myönnettiin meille tiistaina. Saimme siis hyvää treeniä venekaranteeni oloon jota mahdollisesti saamme harrastaa myös Madeiralla ja Portugalissa.


Taidetta Marina Lanzaroten rannassa

Kaksiviikkoinen vierähti yllätävän nopeasti alkupäivien liikkumis luvan selvittelyssä ja loppupäivien kulkulupaselvittelyssä Madeiralle sekä proviantti varastojen täydentämisessä seuraavaa kahtaviikkoa silmälläpitäen.


Arrecifen kaupunginlahti jonne vain pikkuveneet pääsevät

Saimme luvan ankkuroitua Porto Santon sataman ulkopuolelle, mutta maihinnousulupaa meille ei sieltä herunu. Sääikkunakin näytti meille sopivia kelejä lähteä eteenpäin, joten vielä viimeiset ilmoitukset Marina Lanzaroten toimesta Guardian Civilille lähtöaikeistamme ettei meitä turhaan pysäytetä sataman ulkopuolella kuten kävi Ranskalaisveneelle ja sitten Vappuaamun auringon ensisäteiden kanssa yhtä matkaa kohden Porto Santoa.






Marina Lanzarote – Porto Santo




Köydet irtosivat muutamia minuutteja aamu seitsemän jälkeen ja suuntasimme S/y Olivian vanavedessä kohden sataman suuta. Nostimme isopurjeen ykkösreiviin vielä satama-alueella, koska oli hieman arvailujen varassa minkälainen tuuli olisi sataman ulkopuolella tuulen kiihdytyskaistasta johtuen. Tuuli oli kuitenkin leppoisa ja laskettelimme Lanzaroten reunaa alaspäin kohden Fuenteventuran ja Lanzaroten välistä salmea. Saarten välissä saimmekin hieman parempaa tuulta ja matka alkoi taittua.


Kuivan oloinen on Lanzarote




Lanzaroten eteläkärjen majakka

Lanzaroten jälkeen saimme tiukalla kryssillä suunnaksi suoraan Porto Santon sataman ja matka eteni mukavasti Hydrovanen ohjatessa. Tuuli kuitenkin hyytyi seuraavana iltapäivänä ja saimme kuunnella Yammun kehräystä puoli vuorokautta ennen tuulen uudelleen heräämistä.


Jossain Lanzaroen ja Porto Santon välissä




Aamuyöstä Madeiran valot alkoivat loistaa, tuuli otti lisää vauhtia ja me kakkosreivin. Loppumatkalla tuuli oli reipasta ja parhaimmillaan tuulimittarissa välkkyi reilun 14 m/s lukemia.


Aamulla löytyi salamatkustaja sitloodan pohjalta. Ilmeisesti aalto oli heittänyt kalmarin kyytiimme.



Kohta perillä Porto Santossa

Sataman suulla laskimme purjeet ja otimme paikalliseen meripoliisiin yhteyttä saadaksemme luvan ankkuroitua aallonmurtajan sisäpuolelle suojaan. Saimme luvan pienen keskustelun jälkeen ja ajoimme sisään satama-altaaseen. Kuokka pohjaan, peruuttelua pidon varmistamiseksi ja jämme odottelemaan S/y Olivian saapumista sadekuuron heikentäessä näkyvyyden.


Muumihahmokin kävi tarkastamassa kulkijoiden suunnan

Kaksi yötä keikuimme aallonmurtajan suuaukosta suoraan satamaan saapuvassa swellissä ja kuuntelimme tavaroiden etsiessä kaapeissa parempaa paikkaa. Maihinnousulupaa ei ollut tiedossa ainakaan kahten viikkoon, jos senkään jälkeen, joten katsoimme riittävän hyvän sääikkunan olevan kohdillaan suunnataksemme kohden mannereurooppaa.






Porto Santo – Sines


Kuokka nousi pohjasta hieman vielä hämärässä aamu seitsemältä ja suuntasimme ulos aallonmurtajan suuaukosta. Kiersimme Porto Santon kaakkoiskulman ja saimme purjeet vetämään muutamia maileja myöhemmin päästyämme saaren suojaavasta vaikutuksesta. Otimme suunnaksi pohjois-koillisen ja Josephinen matalan jonka jälkeen käänsimme kurssin suoraan määränpäähän Sinekseen. Saavuimme perille iltahämärän laskeutuessa kolme ja puoli vuorokautta lähdön jälkeen ja saimme ankkurilahdella valita vapaasti paikkamme. Ruuhkaa ei ollut. Ainoastaan yksi vierasvene oli ankkurissa ennen meitä. Laituriin meillä ei ollut mitään asiaa vallitsevan koronakriisin auheuttaman Portugalin maahantulo rajotusten vuoksi.
Matka sujui hyvin. Ainoana miinusmerkkisennä tapahtumana oli törmäys merellä. Törmäys ei ollut vakava ainakaan meille. Emme jääneet kyselemään vastapuolen tilannetta vaan poistuimme pysähtymättä paikalta. Toivon mukaan vastapuolen kolhut jäivät naarmuiksi kilpiin eikä suurempia vammoja syntynyt kilpikonnapariskunnalle.
Tällä reilun 500 Nm matkalla näimme delffiinejä, valaita sekä törmäämiimme kilpikonnien lisäksi pari muuta kilpikonnaa. Minnekköhän nämä kilpikonnat ovat menossa ja mistä tulossa, kun tuntuu että ajelehtivat keskellä ei mitään täysin holtittomasti.
Keikuimme Sineksen lahdella ankkurissa viisi yötä, välillä enemmän ja välillä vähemmän odotellessa sopivaa sääikkunaa jatkaaksemme matkaa kohden pohjoista. Yhtenä päivänä pääsimme käymään polttoainelaiturilla tankkaamassa dieseliä ja vettä poliisin valvoessa tilannetta.


Keskustelua paikallisen Meripoliisin kanssa 

Nyt oli meidän Makronesian kierroksemme saatu päätökseen. Paljon näimme ja koimme. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta matkasuunnitelmasta jo alun perinkin pois jätettyjen saarten osalta sekä osittain koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi. Ehkä sitten seuraavalla retkellä paikkaamme nämä puuttuvat aukot.





Brestistä – Den Helderiin