Den Helderistä – Camaret Sur Mer:iin

Den Helder – Ijmuiden

Köydet irtosivat poikkeuksellisesti vasta puolenpäivän aikaan. Ensimmäiset 10 nm oli vastavirtaa joka jälkeen saimme nauttia lähes täydellisestä purjehduksesta pienessä myötävirrassa ja 6-8m/s maatuulessa. Lämpötilakin lähenteli 30 astetta, joten avasimme biminin. Oli ensimmäinen bimnipurjehduspäivä.

Ijmuidenin satamaan saavuimme todelisessa helteessä. Elohopea kipusi 37 asteeseen, oli lämmintä. Kävimme poikkeuksellisesti veneen perästä satama-altaassa pulahtamassa ottaen mallia kanssaveneilijöistä.

Illan jo pimennyttyä istuimme vielä sitloodassa nauttien flavonoideista ja lämmöstä. Naapuriveneen pariskunta istuskeli myös ulkona ja kysyivät meiltä josko on meille ok, että rouva polttelee hieman pilveä. Vastasimme tietysti että tottakai se on meille ok. Rouva kertoi sairastavansa syöpää ja siksi lääkäri määrännyt maria kipuihin. Pahoittelimme tietysti tilannetta ja rouva tarjosi meillekkin, mutta kohteliaasti kieltäydyimme. Pienen hetken päästä totesimme herran antavan vertaistukea vaimolleen imien omaa marisätkää posket lommolla.

Painuimme pehkuihin ennen puoltayötä ja jätimme luukut ja ikkunat auki, jotta ilma vaihtuisi ja saisimme nukuttua paremmin. Uni tuli nopeasti ja yhtä nopeasti heräsin kun alkoi satamaan rankasti ja ukkonen jyrisi. Kiireen vilkkaan sulkemaan luukkuja ja ikkunoita. Ukkonen oli aivan kohdalla.

En muista koskaan kuulleeni sellaista ukkosta. Ukkosen jyrinä ei ollut enää jyrinää, vaan se oli pikemminkin oikea kajahdus. Salamat leiskuivat ja tuultakin oli reippaasti, vaikka olimme todella suojaisessa satamassa. Mitäköhän tuulilukemat mahtoivatkaan olla merellä?

Ijmuiden – Scheveningen (Haag)

Suuntasimme keulan kohti Scheveningeniä aamuauringon noustessa ja virran kääntyessä meille myötäiseksi. Päivän legi oli tähän astisen matkamme lyhyin, vain 30nm ja se sujui vauhdikaasti sekä virran että tuulen työntäessä meitä eteenpäin.

Saavuttuamme sataman edustalle otin VHF:ällä yhteyttä port controlliin luvan saamiseksi siirtyä marinaan. Lupa myönnettiin ja ajoimme kolmen tai neljän satama-altaan läpi (riippuen miten niitä haluaa laskea) sekä viimeiseksi noin kaapelin mittaisen ja arviolta 10m levyisen betonirännin läpi viimeiseen satama-altaaseen jossa marina sijaitsi.

Kolmen päivän aikana ehdimme tutustua ympäristöön ja Haagin keskustaan nähden Rauhanpalatsin, tosin ulkoapäin ja rauhanliekin.

Yhtenä päivänä olimme kävelyllä ja takaisin veneelle päin tullessamme päätimme käydä kaupassa täydentämässä muonavarastoja. Kauppakäynti kun ei ollut etukäteen suunniteltu ei meillä ollut myöskään tavallisesti kauppakäynnillä olevia reppua ja kestokasseja mukana. Saimme ostokset keräiltyä kärryyn ja kassalle. Tavarat liukuhihnalle ja katsomaan mistä muovikasseja löytyy. Ei löytynyt. Kassatyttö kertoi iloisesti että heiltä on nyt kaikki muovi- ja kestokassit loppuneet. Mielenkintoinen tilanne, mitenkä nyt saamme ostoksemme kannettua veneelle. Hetken siinä arvottua tilanetta, kassatyttö huikkasi siivoojalle joka toi meille kaksi isoa (200 l ) sinistä läpikuultavaa jätesäkkiä, joihin saimme ostoksemme pakattua. Hieman meitä nauratti kävellä jätesäkit olalla veneelle läpi vilkkaan rantakadun.

Rauhanliekki

Rannan taidetoksia

Schevening – Zeebrugge

Kolmen yön jälkeen oli aika irroittaa köydet auringon vielä ollessa horisontin takana ja jatkaa matkaa.

Saimme purjeet vetämään heti aallonmurtajien ulkopuolella ja pääsimme tiukalla kryssillä Rotterdamin edustalle, Europoort:tiin vievän erittäin vilkkaan laivaväylän reunalle. Tässä kohdin kurssimme kääntyi hieman ja tuuli tuli täysin vastaiseksi, jotta pääsimme ylittämään laivaväylän oikeasta kohdin.

Rullasimme keulapurjeen sisään ja laitoimme yanmarin kehräämään sekä pyysimme maas controllilta VHF:ällä lupaa ylittää tuo vilkas laivaväyä. Lupa myönnettiin ja koneeseen hieman lisää kierroksia, että ehdimme varmasti noiden suurten laivojen alta pois.

Zeebruggen satamaan saavuimme ilta-auringon lähennellessä horisonttia. Saimme hyvän kylkikiinnityspaikan satama-altaan perällä olevasta marinasta. Marina on uudehko ja ilmeisemmin fasiliteetitkin kunnossa, kun satamamestari kehui wifi-yhteydenkin riittävän hyvin elokuvienkin katseluun.

Me emme näitä palveluja käyttäneet, kun emme käyneet edes maissa. Satamamaksutkin hoidimme satakapteenin veneessä mikä sijaitsi laiturin toisella puolella. Ilmeisemmin hän asui siinä vaimonsa kanssa. Söimme, tarkastimme seuraavan päivän tuulet ja sään ja painuimme nukkkumaan. Aamulla olisi taas aikainen herätys.

Belgian vierailumme jäi tähän yhteen satamaan sillä kyseinen paikka oli vielä muistissa kahdeksan vuoden takaiselta reissultamme ja hinkua tutustumaan ympäristöön ei ollut. Myös pitkä päivä merellä vaikutti asiaan.

Voiko näinollen edes sanoa käyneensä Belgiassa lainkaan?

Zeebruggen satamaa auringon noustessa

Zeebrugge – Dungerque

Köydet irtosivat jo kello 5.20. Auringon kajon taivaanrannassa pystyi ainakin kuvittelemaan kun suuntasimme sataman perukoilta kohti aallonmurtajia ja vapaata vettä.

Purjeet vetämään sivumyötäiseen tuuleen ja suutana Dungerque.

Matkalla sattui pieni navigointivirhe. En ollut katsonut reittiä riittävällä tarkkuudella ja purjehdimme hiekkapankkien väleistä liian pitkälle, josta ei olisi ollut enää mahdollista suunnata suoraan kohden määränpäätä. Toki olisimme voineet jatka eteenpäin ja palata sitten takaisinpäin kiertäen hiekkapankit joiden ylitse emme syväyksen takia olisi pystyneet purjehtimaan, mutta matkaa olisi tullut reilusti lisää. Niinpä teimme taistelutäyskäännöksen ja kiersimme jo ohittamamme hiekkapankin. Matkaa tuli noin pari mailia lisää, mutta suuremmilta sydämmentykytyksiltä selvittiin.

Purjeet laskimme vasta aallonmurtajan sisäpuolella juuri ennen satamaa. Koneella laituriin jossa Relaxin mehistö tuli ottamaan köydet vastaan. Oli mukava nähdä jälleen ja vaihtaa kasvotusten kuulumisia sekä kuunnella heidän kanavaseikkailuistaan Hollannissa.

Matkalla näimme ensimmäiset delffiinit, jotka hetken jaksoivat leikkiä veneen keulalla. Niitä oli mukava seurailla.

Sataman vieressä on iso venetarvikeliike, jossa mekin piipahdimme ja matkaan tarttui uudet ruokailuvälineet joita försti on jo ollut hankkimassa useamman vuoden.

Kolme yötä vietimme Dungequessa ja tuulten kääntyessä ja hieman rauhoittuessa jatkoimme matkaamme.

Dungerque – Boulonge Sur mer

Taas liikkeelle auringon vielä haukotellessa. Tavoitteena saada myötävirta kohti Boulonge Sur meria.

Satamasta lähdettäessä paloivat punaiset valot merkiksi, ettei laivasataman puolelle ole vielä asiaa. Avasimme VHF-puhelimen vasta kun olimme irrottautuneet laiturista ja oletimme jo valojen luona olevien veneiden pyytäneen lupaa jatkaa matkaa kohti aallonmurtajia ja vapaata vettä. Port controllin kanavalla oli hiljaista, kun koneistimme kohden liikennevaloja. Ajoimme läheltä toista venettä ja kysyiimme ovatko pyytäneet lupaa jatkaaa matkaa. Eivät ollet. Otin veharin käteen ja kutsuin port controllia. Vastasivat heti ja vaihtoivat valot vihreäksi jolloin pääsimme matkaan.

Kuinkakohan kauan olisivat siinä pyörineet ja odotelleet valojen vaihtumista?

Aallonmurtajasta ulos päästyämme totesimme ettemme olleet ainoat jotka lähtivät samaan aikaan lännen suuntaa, joten lähtöaika oli oiken laskettu.

Calais ohitettuamme oletimme saavamme reilun myötävirran, minkä toki saimmekin ja vauhtia parhaimmillaan reilu 10 solmua.

Purjeilla pääsimme melken perille asti, jolloin tuuli katosi omille teilleen ja annoimme peltigenuan työntää meitä eteenpäin.

Sataman aallonmurtajien sisäpuolella suuntasimme suoraan kohden satamaan johtavaa ränniä samalla ihmetellen miksi kaikki muut veneet kaarsivat eteläreunan kautta. Nopea vilkaisu kaikuluotaimeen ja karttaan selvittivät meille syyn. Ulkosataman keskellä on matala alue, jota ei ole merimerkein rajattu. Jotenkin käsittämätöntä, mutta ilmeisemmin hiekkapankki liikkuu sen verran etteivät merkit välttämättä pidä kovinkaan pitkään paikkaansa.

Kaikki kuitenkin meni hyvin. Kölin allekkin jäi vielä lähes metri vettä 90 asteen kännöksemme kohdalla.

Satamassa on 9m vuorovesi, joka on syytä ottaa huomioon sekä tultaessa että lähdettäessa satamasta.

Kaupunki itsessään tuntui hieman nuhjuiselta eikä jäänyt mielikuvaa että olisi päästävä uudelleen, vaikka kaikki sataman fasiliteetit olivatkin kunnossa.

Vuorovesi 9m. Kuva alavedellä

Boulonge Sur mer – Cherbourg

Aamulla liikkeelle myötävirtaan. Kohteena sateenvarjokaupunki ja tiedossa yönyli seilaus.

Koko päivän oli tuuli kevyttä. Kokeilimme erilaisia purjevariaatioita päästäksemme eteenpäin. Saimme jopa genuan ja genaakkerin vetämään yhtä aikaan myötätuuleen.

Illan pimetessä genakkeri kannen alle ja koneella matalilla kierroksilla avustimme genuaa. Yöllä tuuli virisi 8m/s ja matka taittui vellovasti täydellisessä pimeydessä. Vain kalastusalusten valoja näkyi välillä.

Aamun sarastaessa sateenvarjokaupunki oli edessämme. Kahden satama-altaan läpi 1,8nm ajettuamme pääsimme huvivenesatamaan ja saimme hyvän sormiponttonipaikan.

Oli sunnuntai ja melkeinpä koko kaupunki oli kiinni. Elvyimme matkamme ensimmäisestä yönyli purjehduksesta kevyellä kävelyllä.

Proviantti hankinnat teimme maanantaina Carrefourista, joka on todella iso tavaratalo, paikallinen Citymarket, eli kaikkea löytyy.

Cherbourg oli ensimmäinen matkamme satamista jossa vesitankkien täyttöä varten tarvittiin oma letku ja sellaisen hankimme Carrefourista.

Selkeä merkki mistä lähdettiin. Osataan takasin jos on tarvetta.

Matkalla testattiin erilaisia purjevariaatioita.

Kuuluisia sateenvarjoja

Cherbourg – Guernsey

Köydet irtosivat vasta alkuiltapäivästä. Virrat Alderney race kohdalla olisivat meille suotuisia muutamaa tuntia myöhemmin.

Näillä kohdin väärä ajoitus tarkoittaa eteenpäin mentäessä peruuttamista. Eli virran voimakkuus ylittää pahimmassa tapauksessa moottorimme suorituskyvyn jos vielä tuulikin olisi heikkoa.

Race-kohdista saimme esimakua jo ennen Cap De La Hagueta. Eli niemenkärkeä jonka jälkeen kurssimme kääntyi etelälounaaseen kohden Guernseyn saarta. Sähköiseen karttaamme ei ollut merkitty tätä race-aluetta, ja tietysti purjehdimme siihen suoraan. Ihmettelimme miksi aallot käyttäytyivät omituisesti ja nousivat jyrkäksi niin nopeasti. Vilkaisu ulkomerellepäin, jossa meri ja aalto olivat selkeästi rauhallisemmat, vahvisti epäillyn. Pieni kurssimuutos ja pääsimme jonkin ajan päästä hyppimisestä ja loikkimisesta eroon tasaisempaan veteen.

Loppumatka sujui nuottien mukaan aina Guernseyn saaren edustalle, jossa jälleen virrat olivat reilumman puoleisia ja veivät venettä miten halusivat. Usko loppui ja otimme yanmarin avuksi. Mieli ei tehnyt olla pienellä, merimerkillä varustetun, kivikonreunalla kyljellään.

Saavuimme St Peter Portin aallonmurtajien sisäpuolelle ja nostimme Q-lipun saalinkiin. Olimmehan tulossa EU-alueen ulkopuoliseen satamaan. Ajoimme odotusponttooniin ja saimme tullikaavakkeet täytettäväksi samalla kun odottelimme nousuvettä ja lupaa ajaa sisäsatamaan, jonne ei pääse kuin ylävedellä.

Saaren veneasemalta saivat huviveneilijät ostaa dieseliä verovapaasti toisin kuin autoilijat, jotka maksoivat kaksinkertaisen hinnan maa-asemilla.

Saari oli mielenkiintoinen kokemus ja käymisen arvoinen paikka. Reilusti turisteja joita risteilijät toivat ja busines-miehiä ja -naisia pukuineen sekä pikkuruisia pubeja – olohuoneita – joissa tavallinen kansa viihtyi.

Lähtöpäivää edeltävänä iltana siirryimme nousuveden aikaan ulkosatamaan. Satamaan oli hetkeä aikaisemmin saapunut hieman kookkaampi Portugalin perälipulla varustettu erittäin siistikuntoinen purjevene. Ihmettelimme paikallisten viranomaisten aktiivisuutta (huume?) koirineen aluksessa. Hetken kuluttua kuului ”klik-klik” ja kyseisen aluksen kipparia vietiin niin että hyvä kun jalat enää ottivat laituriin. Minkähänlainen syyte mahtoi miestä odottaa, kun viranomaiset sataman henkilökunnan avustuksella siirsivät hieman venettä ja ottivat sen takavarikkoonkin vielä.

Sisäsataman kynnys alavedellä

Vielä ei kynnyksen yli pääse

Hetken päästä ensimmäiset pääsevät satamasta ulos

Oma poiju löytyy helposti

Satama ja redillä tällä kerralla vain pieni cruiseri

Kivistä on aikoinaan tehty saarella paljon

Guernsey – Roscoff

Olimme siis jo alkuillasta siirtyneet ulkosatamaan, jotta pääsemme myötävirran matkaan riittävän ajoissa aamulla.

Aamun sarastuksesta ei ollut vielä tietoakaan kun irroitimme köydet ja suuntasimme keulan kohden Bretangen niemimaata. Aika ajoin satoi tai tihutteli vettä. Tuulen voimakkuus vaihteli ja matkaa oli edessä reilusti yhden päivän tarpeisiin.

Täysillä purjeilla pääsimme, tosin välillä hieman koneella auttaen, Roscoffin edustalle jossa tuuli käntyi täysin vastaiseksi. Otimme purjeet alas ja koneistimme viimeiset muutamat mailit suojaiseen satamaan.

Seuraavat kolme päivää oli tiedossa reipasta vastatuulta, joten satamapäiviä ja turismia oli ohjelmassa.

Vanha kaupunki oli käymisen arvoinen paikka, jos ei muuten niin reissun parhaat pizzat tähän mennessä ainakin saimme.

Roscoffin satama

Roscoffissa silta päättyy luiskaan joka alavedellä johdattaa merimerkille.

Roscoff – Brest

Aamun sarastaessa lähdimme liikkeelle myötävirtaan. Nyt oli muutakin mietittävää, kuin alkumatkan virtaus. Oli ehdittävä Ile De Batz saaren ja mantereen välistä nousuveden aikana sekä Chanal du Four oli päästävä läpi myötävirtaan.

Saimme oikaistua viitisen mailia Ile De Batz saaren ja mantereen välisellä reittivalinnalla ja ennen meitä lähteneet veneet, jotka kiersivät saaren pohjoispuolitse, olivat reilusti meidän takana saaren jälkeen.

Ile De Batz saaren ohitettuamme jouduimme vielä hetken avustamaan menoa koneella vasta-aallokon ja tuulen vuoksi, mutta tuulen hieman käännyttyä saimme purjeet kunnolla vetämään ja matka alkoi taittua mukavasti.

Matkalla näkyi useampi delffiiniparvi, jotka viihdyttivät meitä leikkien välillä aivan veneen keulassa kiinni ja välillä veneen sivulla tehden komeita loikkia.

Iltapäivällä lähestyimme kuuluisaa virtapaikkaa Chanal de Fouria, jonka oikea-aikainen läpi purjehtiminen oli ensiarvoisen tärkeää. Väärään aikaan ns väärässä paikassa olisi pahimmassa tapauksessa seurauksena eteenpäin mentäessä taakseppäin menoa sekä jos vielä lisättäisiin virta vastaan tuuli tilanne olisi sama kuin pyykkikoneessa linkouksen aikana, eli ei suositeltavaa.

Chanal du Four saatiin purjehdittua oikea-asikaisesti läpi ja tuulikin oli meille, niinkuin ennustukset olivat sen kertoneet, sivumyötäinen. Eli leppoisaa menoa, niin että kanalin lopussa jouduimme jo turvautamaan yanmarin apuun.

Hetkeä myöhemmin saimme purjeet jälleen vetämään ja edessä oli viimeinen ”kapeikko” enne Brestiä. Kapeikon keskellä on matalaa ja suositeltava reitti kulkee matalikoiden eteläpuolelta. Olin jotenkin antanut itseni ymmärtää asian väärin ja purjehdimme matalikoiden pohjoispuolelta. Seurauksena oli vastavirtaa ja vuoroveden aiheuttamaa reilua, lyhyttä ja terävähköä aallokkoa joka parhaimmillaan sai veneen lokin näyttämään kymentä solmua, vaikka nopeus gps:än mukaan oli vain kolmea solmua. Onneksi kapeikko ei ollut pitkä ja pääsimme lähes 80nm päivämatkan päätteeksi , joka oli osin jopa hieman jännittävänkin, Brestin hyvään ja suojaiseen sormiponttooni paikkaan.

Brest kaupunkina ei ollut millään muotoa viehättävä. Jotenkin ankea mielikuva jäi koko paikasta. Sain kuitenkin toisen genuan vinsseistä huollettua pienestä huolimattomuudestani huolimatta.

Avasin vinssiä ja pienistä lukko levyistä toinen, jotka pitävät vinssin karan paikoillaan, pomppi iloisesti parilla pompulla laidan yli. Voi kehveli. Mistä nyt uusi lukkolevy. Ei muuta kuin satamatoimistoon kysymään venetarvikeliikkeitä. Joo, kyllä niitä on, tosin tuolla viiden kilometrin päässä, vastasi officen tyttö ja jatkoi, että polkupyöriäkin saa lainaksi. No hyvä, otan kaksi pyörää lainaksi, niin käymme förstin kanssa kaupoilla, josko sieltä löytyisi tarvittava osa. 300 euroa sanoi tyttö. Mitä! Eikö niitä pitänyt saada lainaksi ilman maksua? Kyllä vastasi tyttö, mutta tämä on panttimaksu. Ok, aika paljon kahdesta vanhahkosta pyörästä, mutta luottokortti esiin jotta pääsimme matkaan.

Kävimme neljässä venealan yrityksessä ennenkuin viidennessä tärppäsi. Saimme viimeisen varaosa/huoltopaketin jossa kyseinen lukkolevy oli. Pieni kylmä hiki otsalla vaihtui hymyyn ja tyytyväiseen huokaukseen: Saan vinssin huollettua ja kasattua toimintakuntoon vielä saman päivän aikana ja pääsemme jatkamaan matkaa kuten olimme aikoneet.

Seuaavana päivänä olimme sopineet käyvämme s/y Melinan miehistön kanssa kaupassa. Satamakonttorista saamani flyerin mukaan paikallisesta Carrefourista tultaisiin hakemaan ja tuotaisiin myös takaisin satamaan kauppareissun päätteeksi. Hienoa, eikun soittamaan ja sopimaan kellonaika.

Auto tuli meitä noutamaan sovittuna aikana ja mielessä oli samanlainen hypermarketti kuin Cherbourgissa oli ollut. Toisin kävi. Kauppa oli pienehkö K-Supermarketin kokoinen ja suhteellisen kallis. Pakko oli ostaa mitä tarvitsi, kun keskustan maitokaupat olivat aavistuksen jopa kalliimpia. Huono maku jäi aiheesta. Missäköhän paikalliset perheet oikeasti käyvät kaupassa?

Festarit jossa oli akrobatia esityksiä nosturista roikkuen bändilavan lisäksi

Brest – Camaret Sur Mer

Viisi yötä vierähti Brestissä. Oli aika siirtyä niin sanotusti framille Biskajan ylitystä silmällä pitäen.

Irroitimme köydet kello 10 jotta saimme jälleen kerran oikeassa paikassa myötävirran, eli tuossa kapeikossa jonka purjehdimme Brestiin tullessamme matalikoiden pohjoispuolelta eteläpuolen sijaan. Vahingosta viisastuneena suuntasimme keulan kapeikossa matalikoiden eteläpuolitse ja kas kummaa, ei ikävää aallokkoa ja myötävirtakin kaupanpäälle.

Siirtymä oli lyhyt, vain 8nm ja olimme jo puoli 12 tukevasti kiinni Camaret Sur Merin laiturissa.

Kävimme paikallisessa maitokaupassa, joka oli kuin pieni Citymarket. Kaikkea oli ja huomattavasti huokeampaan hintaan kuin Brestissä. Käsittämätöntä, että pikku kylässä on niin paljon parempi ja halvempi ruokakauppa. Bunkrasimme jääkaapin täyteen, sillä edessä oli pahamaineisen Biskajan ylitys ja vatsa täynnä on mukavampi purjehtia pitkä ja mahdollisesti myös vaativa legi.

Lähtöpäivää edeltävänä iltana kävimme s/y Melinan miehistön kanssa vielä paikallisessa Creperiet-ravintolassa herkuttelemassa, kun meiltä oli koko Ranskan visiitin aikana jäänyt moiset kuppilat väliin. Nyt tuli sekin koettua, eikä turhaan, hyvää oli.

Sataman rantaan hylättyjä kalastusaluksia.

Rantabulevardi kuppiloineen

Brunsbuttelista – Den Helderiin

Brunsbuttel – Cuxhaven

Brunsbuttelin sulutus Elbelle sujui nopeasti. Sulussa oli meidän lisäksi vain S/y Relax, joten oli privaatti sulutus Suomalaisille.

Elbellä oli myötävirtaa vielä jäljellä joten koneistimme muutaman solmun nopeampaa vauhtia kuin yleensä. 17nm matka taittui vajaassa kahdessa tunnissa.

Matka tarjosi hieman perhosia vatsaan ja virran ihmettelyä, joka muuttui tyytyväisyydeksi kun ehdimme satamaan ennen virtauksen kääntymistä vastaiseksi.

Elbe on iso joki

Meitä ennen sai Relax köydet kiinni ja myöhemmin saapui s/y Anniina sekä s/y Victoria. Istuimme kaikki Suomalaiset illalla Relaxin sitloodassa tarinoiden ja kuplivaa nauttien. Oli oikein mukava tutustua jälleen uuteen venekuntaan joka oli myös matkalla kohti eteläisiä leveyspiirejä ja lämpöä.

Cuxhavenin laituri on pitkä

Cuxhaven – Norderney

Herätys oli hieman enne kello viittä ja köydet irtosivat viisi yli aamuviiden. Piti ehtiä myötävirran matkaan. Aurinko alkoi nousemaan ja tuuli oli vielä liian kevyt purjehdukseen, mutta nostimme isopurjeen kuitenkin odottelemaan tuulen viriämistä.

Noin puolet matkasta pääsimme purjeilla, mutta loppumatkan saimme koneistaa ja viimeiset 3nm oli reilua vastavirtaa jossa yanmar sai tehdä töitä oikein kunnolla. Vastaamme tuli myös Suomen perälipulla varustettu moottorivene Norderneyn pohjois-luoteis nurkassa. Tervehtiminen tai pikemminkin vilkuttaminen tässä tapauksessa, Ihme kyllä, on hieman erilaista kuin jos vastaan tulee minkä tahansa muun maan perälipulla varustettu vene, sitä vilkutetaan niin että hyvä ettei käsi irtoa.

Norderneyssä pääsimme s/y Relaxin kylkeen letkan viidenneksi. Päivään ei muuta enää mahtunut kuin kahvittelut Relaxin miehistön kanssa, laiturikävely ja velvollisuudet satamakonttorissa. 

Kyllä se aurinko sieltä alkaa nousta

Sieltä se nousee

Aurinkoinen päivä tulossa

Norderney - Borkum

Aamulla nukuimme pitkään ja letkan keskimmäine vene oli sopinut saavansa aisapaikan kello 11, joten köydet irti heti aamiaisen jälkeen ja samalla päätimme ottaa kurssin kohti Borkumin saarta. Viimeistä Saksan satamaamme. Vuorovesi oli nousussa, joten pääsimme oikaisemaan yhden matalan hiekkasärkän yli. Alavedellä olisi köli ollut tukevasti hiekassa. Vaikka asian tietää, että vettä on riittävästi kyseisessä kohdin, niin kyllä se saa silti pulssin nousemaan kun miettii onko katsonut vedenkorkeuden muutoksen oikein.

Matka ei ollut mitän purjehduksen juhlaa. Pääsimme kuitenkin suuren osan matkasta purjeilla. Oli yksi harvoista tähänastisista lämpimistä päivistä, tarkeni jopa hetken aikaa shortseissa ja hylkeitä näkyi useita. Ovat uteliaita otuksia. Loppumatkasta pilvistyi ja oli kaivettava purjehdusasu takaisin päälle.

Satamassa pääsimme jälleen s/y Relaxin kylkeen ja juttua riitti kuten ennenkin.

Seuraavana aamuna Relax lähti kohti kanavaseikkailuja ja me siirryimme laiturin toiselle puolelle odottamaan tuulten kääntymistä ja rauhoittumista.

Meidän kyljessä ollut Hollatilaisvene irroittautuessaan yritti viedä meidän yhden kaidetolpan mukanaan, tosin siinä onnistumatta. Kaidetolppa tosin sai uuden kaarevan muodon. Myöhemmin kyseisen veneen kippari tuli kyselemään mahdollisia vaurioita. Näytin hänelle uuden design saanutta tolppaa ja kerroin sen olevan noin 50€ arvoinen. Herra nyökkäili ja lupasi korvata. Meni kaksi päivää ennenkuin herra saapui tuomaan korvausta. 10€ ja kaljatölkki. Ilmeisen arvokas oli ollut tuo 0,3 litran Heineken tölkki, pikaisesti laskettuna 40€. Että näin toiset osaavat korvata toisille aiheutettuja vahinkoja. Onneksi vahinko ei ole suuri ja enemmänkin kosmeettinen.

Borkkumissa vietimme 4 päivää ja ehdimme käydä tutustumassa myös itse kylään, joka on noin seitsämän kilometrin päässä satamasta. Linja-autolla keskustaan ja takaisin tulimme junalla. Vaunujen päädyssä oli ulkoilma ”osasto”, jossa voi matkustaa tuulen tuivertaessa hiuksissa. Mielenkiintoinen kokemus.

Borkumer kleinbahn

Kylä itsessään oli selkeästi Saksalaisten lomakohde. Kahvilassa ei käynyt kuin käteinen, mikä hieman ihmetytti. Olisi jo luullut tämänkin maan päässeen vanhoillisista tavoistaan maksukorttien suhteen. Saimme vietettyä muutaman tunnin kierrellen kylää ja juuri enne junan lähtöä kävimme paikallisessa maitokaupassa täydentämässä muonavarastoamme.

Borkumin satamasta saa kannuilla haettua dieseliä. Polttoaine pumppu toimii korttautomaatilla, mutta automaatti toimii ainoastaan toimistoaikana. Erikoista, mitä hyötyä on kalliista korttiautomaatista jos se ei ole toiminnassa 24/7 varsinkin kun kuvittelee olevansa euroopan yhdessä johtavassa talousmaassa.

Sääennusteet lupasivat tuulten rauhoittuvan ja kääntyvän meille suosiollisimmiksi, joten oli aika jatka matkaa.

Borkumin 24/7 satama. Viereinen huvivenesatama on alavedellä meille liian matala.

Kaikki eivät ajakkaan Saksassa mersuilla ja bemareilla

Borkum – Vlievland

Lähtö hieman ennen auringon nousua myötävirtaan. Purjeet saatiin vetämään muutaman mailin päästä satamasta. Hetkeä myöhemmin autettiin koneella hetki, jotta ei tarvinnut muuttaa kurssia kalastusaluksen väistämiseksi.

Matka sujui purjein Vlievlandin saaren edustalle asti, jolloin tuulikulma kurssin kääntyessä tuli täysin vastaiseksi ja kapealla väylällä hiekkapankkien välissä luoviminen ei ollut vastavirtaan vaihtoehto. Yanmar käyntiin ja taas kerran ihmettelimme vastavirran tekemiä outoja liikkeitä ja pyörteitä.

Sataman edustalla oli parisenkymmentä venettä redillä odottamassa satamaan pääsyä. Kutsuimme VHF:llä satamaa sisäänajoluvan saamiseksi. Meitä luvattiin tulla hetken päästä ohjeistamaan ja näin kävikin.

Pyörimme redillä parikymmentä minuuttia, kunnes kumiveneellä tultiin meitä ohjeistamaan ja näytettiin paikka satamassa. Satama oli tupaten täysi. Oli ilmeisesti jokin suurten hollantilaisveneiden kokoontumisajot, kun niitä oli satamassa runsaasti ja jonkinlaista karnevaalitunnelmaa oli havaittavissa.

Kävime vielä aallonmurtajalta katsomassa jäikö redille veneitä ja jäihän niitä. Ilmeisesti kaikki eivät mahtuneet tai sitten eivät halunneet tulla täpötäyteen satamaan. Satamakapteeni joutui ohjeistamaan Saksalaista isompaa moottorivenettä poistumaan satamasta, kun olivat tulleet ilman lupaa satama-altaaseen. Eikä heille enää sinä iltana löytynyt jostain syystä paikkaa, vaikka saman kokoluokan purjeveneitä vielä saapui.

Satama oli täpötäysi

Vlievland – Den Helder

Startti oli aamun sarastaessa, jotta pääsimme Vlievlandin suojasta vielä myötävirtaan avoimemmille vesille.

Vajaa 40nm matka taittui reippaasti. Olimme jo hieman enne puoltapäivää perillä virran auttaessa matkantekoa. Parhaimmillan loki näytti jopa 9,5 solmua 6m/s tuulessa.

Viitisen mailia ennen satamaa tuli jo toinen, Itämeren jäätyä taakse, Suomen perälipulla oleva moottorivene vastaan. Taas vilkutettiin urakalla, mutta kädet on kuitenkin tallella.

Satama oli selkeä ja satamamestari eritäin avulias ja ystävällinen. Omien sanojensa mukaa tehtävä oli hänelle harrastus, joka kyllä näkyi.

Paikka oli siinä mielessä poikkeuksellinen että se siijaitsi sotilasalueella, jolloin kaupungilta takaisin tultaessa piti porttivahdille soittaa porttipuhelimesta päästäkseen takaisin huvivenesatamaan. Myös toinen poikkeus yleiseen sääntöön oli pyykinpesukoneiden ja kuivarin käytön sisältyminen satamamaksuun, joka oli meidän veneeltä 25€.

Den Helderissä huoltokohteena oli toinen genuan vinsseistä. Huoltoa oli pitkitetty liian kanssa. Oli kova työ saada vinssi auki ja sen jälkeen tietysti perusteellinen pesu sekä öljyäminen että rasvaus. Nyt taas vinssi toimii hienosti.

Nyt on Friisien saaret ohitettu ja aika siirtyä kohti mannerta.

Kelluva satamakonttori

Simrishamn - Brunsbuttel

Simrishamnista Brunsbutteliin

Simrishamn – Klintholm havn

Startti Simrishamista oli rauhallinen. Söimme rauhassa aamupalan ja lähdimme liikkelle kohti Ystadia, mutta noin 10 Nm ennen satamaa teimme suunnitelman muutoksen ja käänsimme keulan kohti Mon saarta Tanskassa. Näin leppoisa 30Nm matka vaihtui 90Nm tiukkaan kryssiin jota jouduimme osan matkasta avittamaan koneella paremman nousukulman saavuttamiseksi. Tuulen hieman noustessa matkanteko oli välillä märkää pärskeiden lentäessä sitloodaan.

Klintholm haveniin saavuimme vasta puolilta öin. Satama oli tuttu kahdeksan vuoden takaa, joten sisäänajo ja paikan löytäminen oli helppoa myös pimeässä. Kiinnityimme Ruotsalaisveneen kylkeen letkan viidenneksi.

Aamulla rannan puolella olevat veneet lähtivät liikkeelle yhdeksän korvilla, joten jouduimme irrotautumaan ja samalla teimme päätöksen jatkaa matkaa. Emme siis käyneet edes laiturilla tämän matkan ensimmäisellä Tanskan satamavierailulla.

Klintholm havn Mon-saarella edessä auringon laskiessa

Kuu ehti nousta valaisemaan ennen satamaan saapumista

Klinton havn – Gedser

Lähtö satamasta oli siis nopea tyynelle merelle. Tankkasimme dieselä vauhdissa ja puksuttelimme yanmarin laulua kuunnellen koko matkan Gedseriin. Matkalla ilma alkoi lämmetä ja pysähdyimme muutaman minutin uintia varten. Oli raikas olo pulahduksen jälkeen.

Satamassa oli hyvin tilaa ja näytti olevan hyvin suosittu saksalaisten keskuudessa. Suurin osa perälipuista kuulivat kyseisen maan kansalaisille.

Satama oli siisti ja sieltä löytyivät grillauspaikat joita olisi ollut mukava hyödyntää jos vain hiiliä olisi ollut matkassa. Myös dieseliä oli saatavissa.

Auringon lasku Gedserin satamassa

Gedser – Heiligenhafen

Lempeiden tuulten siivittämänä suuntasimme kohti Heilingenhafenia. Alkumatkasta olivat purjeet vain koristeena, mutta loppumatkasta niille oli jo käyttöä. Tuuli tuli niin takaa, että jouduimme jiippailemaan väistelläksemme Saksan puoleella avoveneillä kalastamassa olevia. Liekö ollut jokin kalastuskilpailu, kun niin paljon pienveneitä näkyi.

Heiligenhafen toivotti meidät tervetulleeksi erittäin synkän pilven muodossa, mutta sitä mukaa kun satama läheni poistui tummat pilvet takavasempaan ja taivas oli enää poutapilvinen köysiä kiinnitettäessä.

Satama on sen verran iso, että meni reilu puolituntia paikan löytämiseen veneelle. Ei sillä, etteikö paikkoja olisi ollut vapaana vaan tolppavälit olivat liian kapeita meidän veneelle.

Saapumispäivän ja ”huili” päivän ohjelmassa oli bunkrausta ja ruoripilotin sähkövian korjaus. Molemmat toimenpiteet onnistuivat hyvin aivan omatoimisesti.

Heiligenhafen – Stickenhörn sporthafen

Kello 7.50 köydet irtosivat Heiligenhafenista ja satamaan johtavan pitkän rännin jälkeen nostimme purjeet. Oli tiedossa kryssipäivä.

Alkumatka meni hienosti, mutta vajaan kahden tunnin jälkeen tuuli alkoi siftailla 30 astette puolee ja toiseen sekä tuulen voimakkuus vaihteli suuresti. Otimme peltigenuan purjeiden avuksi ja näin pääsimme vastaisen mainingin jarruttavasta momentista hieman pienemmällä vauhdin pudotuksella. Kiilin lahdelle päästyämme saimme tuulen sivulta kurssin käännyttyä ja annoimme yanmarin huilata.

Satamavalintamme onnistui hyvin. Stickenhörn sporthafen sijaitsee noin mailin päässä Holtenaun sululta ja käytännössä olimme ainoa vieraileva venekunta koko satamassa. Erittäin rauhallinen satama ja siistit wc/ suihkutilat joten voi hyvällä omallatunnolla suositella varsinkin jos on menossa Nord-ostsee-kanal, eli Kiilin kanavan kautta eteenpäin.

Stickenhörn sporthafen – Rendsburg

Aamupalan jälkeen suuntasimme Kiilin sulkua kohden. Kävimme maksamassa kanavamaksun sulkujen pohjoispuolella olevassa automaatissa ja jäimme redille pyörimään muiden kanavaan menijöiden seuraan.

Kanavamaksua ei enää suoriteta sulussa, niin kuin vielä kahdeksan vuotta sitten. Sulussa tapahtui muutama vuosi sitten ikävä onnettomuus, jossa sulun reunassa olevia tikkaita kiivennyt, kanavamaksua maksamaan menossa ollut veneilijä putosi ja menehtyi.

Meille odotusaika kanavaan pääsyyn oli suhteellisen lyhyt. Noin 20 minuuttia. Kuuntelin VHF:ää vielä kun olimme satamassa ja jo silloin Ruotsalainen vene kutsui sulkumestaria päästäkseen sulutukseen. Eli heillä odotusaika venyi ainakin puoleentoista tuntiin.

Sulutus oli nopeasti ohi. Korkeusero Itämeren ja kanavan välillä on hyvin pieni. Arviolta puolenmetrin luokkaa. Kanava itsessään on jopa hieman yksitoikkoinen. Kanavan reunalla kulkevalla kevyenliikenteen väylällä pyöräilijät menivät meidän ohitse, lehmänlanta tuoksui aika ajoin ja silloin tällöin tuli suurempia ja pienempiä rahtialuksia vastaan huviveneiden lisäksi.

Ilma oli raikas. Melkeinpä kaikki vaatteet mitä kaapista löytyi oli päällä paksu pipo mukaanlukien sekä kunnon lasketteluhanskat. Tuuli oli suoraan kanavan suuntainen ja tietenkin vastainen. Välillä tuulimittarin lukemat olivat yli 10m/s.

Noin neljän tunnin koneajon jälkeen kiinnityimme Rendsburgin Eider marinaan. Emme menneet keskustan vierasvenesatamaan sinne sopivan kovan tuulen vuoksi. Eider marina oli valintana hyvä. Suojainen, hiljainen ja siisti. Kävelymatka keskustaan oli luokkaa 20 minuuttia.

Holtenaun sulussa, pian päästään Kiiliin kanavaan

Rencsburgin rauhallinen satama omakotitalojen "takapihalla"

Rendsburg – Brunsbuttel

Rendsburgiin johtavasta sivukanavasta, varsinaisella Kiilin kanavalle, juuri pois päästessämme editsemme meni purjevene Suomen perälipulla. Oli mukava nähdä Suomalainen vene.

Kanava-ajo oli edellisen päivän toisintoa lukuunottamatta lämpötilaa ja tuulta. Lämpötilaa oli pariastetta enemmän ja tuulta muutama metri vähemmän, eli kohtalaisen raikasta edelleen.

Bruunsbuttelin satama-altaaseen emme kunnolla edes päässeet, kun Rendsburgin kohdalla ohi ajanut Suomalaispursi S/y Relaxin miehistö huuteli meidät kylkeensä. Tosin siinä välissä oli Norjalaispursi joka oli lähdössä pienen hetken päästä ja näin pääsimme Relaxin kylkeen.

Jo Kalmarissa ja Utklippanilla tapaamamme S/y Anniina saapui myös hetkeä myöhemmin satamaan.

Ilta meni suurelta osin Relaxin miehistön kanssa rupatellessa ja valmistautuminen seuraavan päivän sulutukseen ja Elbelle siirtymiseen jäi hieman vajaaksi.

Nyt on sulutusta vajaa Kiilin kanava läpäisty. Kipparille tämä oli kolmas kerta, eli kaksi Itämeri-Elbe ja yksi Elbe-Itämeri suunnassa. Tosin Ensimmäinen Itämeri-Elbe suuntainen oli kuuunari Helenan miehistössä.

Förstillekkin tämä oli jo toinen kyseisen kanavan läpäisy, eli yksi molempiin suuntiin on nyt plakkarissa.

Kanava oli jossain kohdin hieman puuduttavaa koneistamista 

Yksi kanavan vastaantulijoista

Portit auki Elbelle... ja myötävirtaan