Santa Cruz de Teneriffalta – Las Palmasiin

Santa Cruz de Tenerifa – Puerto de Mogan

Irroitimme köydet hieman ennen kello yhdeksää ja saatuamme luvan port controllilta suuntasimme sataman läpi kohden avoimempia vesiä. Nostimme purjeet ja otimme suunnaksi Puerto de Moganin. Tuuli oli sivu/sivumyötäinen ja alkumatkan heikosta tuulesta aina loppumatkan reippaseen saimme nauttia erittäin mukavasta purjehdukesta. Saimme purjehtia rauhassa, vain pari pienehköä valasta kävi tarkastamassa kulkijat turvallisen etäisyyden päästä matkan aikana.

Moganin sataman edustalla otimme purjeet alas ja kutsuimme VHF:llä satamaa, jotta marinero ehtii laiturille näyttämään meille varatun paikan sijainnin. Saimme hyvän paikan ja meiltäkin alkaa jo pikku hiljaa tuon mooring-köyden kanssa kiinnittyminen sujua. Vielä muutama rantautuminen mooring-köyden kanssa, niin olemme mestareita täsäkin lajissa. Seuraavaksi Kipparille tarvittavat dokumentit kainaloon ja satamakonttorille sisäänkirjautumaan. Tällä välin Försti oli loihtinut meille loistavan aterian flavonoidien kera, jonka nautimme sitloodassa auringon helliessä meitä samalla.

Seuraavat päivät kuluivat tutkien tuuliennusteita, tutustumalla kylään ja odotellessa vieraan saapumista. Nimittäin Förstin vanha työkaveri oli tulossa kylään muutamaksi päiväksi. Hän saapuikin sopivasti paria päivää ennen kuin tuulet kääntyisivät ja jatkaisimme matkaa.

Teimme provianttihankintoja vielä ennen lähtöä, sillä seuraavassa satamassa ei ole kunnon supermarkettia.

Puerto de Mogan

Puerto de Mogan – Pasito Blanco

Lähdimme liikkeelle vasta puolenpäivän aikaan kipparin hoidettua velvoitteet satamakonttorissa. Putputtelimme Yammun avustuksella muutaman mailin Playa de Tauron edustalle ja pudotimme kuokan pohjaan. Oli aika tehdä pohjan pesu. Kipparille simmarit jalkaan, maski naamaa ja veteen harja kädessä. Aikaa kului reilu puolitoista tuntia sukeltaessa pohjan alla ja välillä pienen hetken uimatasolla huilatessa. Kylmähän siinä tuli joten nopean kuivauksen jälkeen kolleget päälle ja muutama jumppaliike jotta Kipparin siniset huulet saivat jälleen normaalin värityksen eivätkä hampaatkaan enää kalisseet yhteen. Ruokailun jälkeen nostimme kuokan ja suuntasimme kohden Pasito Blancon satamaa.

Iltapäivätuulen herättyä sekä puhaltaessa suoraan sataman suuaukosta sisään yhdistettynä peruuttamiseen myötätuuleen ja mooring-köysien kanssa kiinnittymiseen oli haastava yhdistelmä. Hyvin se kuitenkin meni, kun riittävän suurella nopeudella peruutti ja Förstin taitavalla mooring-köyden kalastelulla saimme keulan pysymään tuulessa kuten pitikin ja toiminta näytti erittäin ammattitaitoiselta.

Seuraavana päivänä olimme päättäneet kävellen suunnata Melonerakseen. Valitsimme lyhyemmän reitin joka kulki käytännössä rantaviivaa pitkin. Meitä oli varoitettu matkalla olevasta hankalasta paikasta, mutta emme ottaneet varoitusta kovinkaan vakavasti. Olihan se hieman haastava kohta, mutta jopa Försti suoriutui pienestä kallioreunakiipeilystä hyvin kuten myös vieraamme. Jatkoimme matkaa Meloneraksen rantabulevardia pitkin Maspalomaksen hiekkadyynien alkuun nauttimaan lounaan. Päätimme vielä mennä kävelemään dyyneille ja jonkun ajan kuluttua olimmekin jo Playa del Inglesissä. Nautimme Inglesissä pirtelöt huilatessamme ja jatkoimme vielä ostoskeskukselle. Ruokailun jälkeen otimme taksin takaisin veneelle. Aurinko laski juuri kun pääsimme takasin ja suihkujen jälkeen uni tuli nopeasti.

Saharan hiekkadyynejä Maspalomaksessa

Pasito Blanco – Las Palmas

Pääsimme liikkeelle Kipparin palautettua saniteettitilojen avainkortin satamatoimistoon noin puoli yhdeksän. Moottoroimme ulos satamasta ja suuntasimme ulommas jossa veden syvyys on suurempi ja maininki pienepää. Nostimme isopurjeen, mutta autoimme yammulla vielä jonkin hetken ennenkuin avasimme genuan ja saimme riittävän tuulenvireen kuljettamann meitä purjeilla kohden määränpäätä. Alkumatkan heikko sivuvastainen ilmavirtaus muuttui päivän edetessä takalanteelta tulevaksi oikeaksi purjehdustuuleksi. Saimme gps-lukemiksi parhaimmillaan jopa 11 solmua virsikirjalla käännettyämme kurssin täysmyötäiseksi. Aallokkokin alkoi kasvaa juuri ennen määräsatamaa ja oli aika pienentää purjeita, sillä vahinkojiipin mahdollisuus alkoi kasvaa liian suureksi.

Sataman edustalla otimme VHF-yhteyden satamaan ja meidät ohjeistettiin saapumaan polttoainelaituriin. Satamakonttorin väki oli vielä viettämässä siestaa, joten odottelimme toimiston aukeamista tunnin verran. Sisäänkirjautuminen oli yllätävän pitkä prosessi. Jotenkin jäi mielikuva organisointiongelmasta, mutta saatan olla väärässä. Niin tai näin, saimme laituripaikan ja siirryimme meille osoitettuun paikkaan. VHF:stä kuulin meidän jälkeen saapuneiden veneiden ja sataman välistä keskustelua, jossa saapuvat veneet ohjattiin ankkurialueelle sataman viereen. En tiedä, eivätkö satamakonttorissa halunneet tehdä enää sinä päivänä paperihommia vai mistä syystä eivät ottaneet saapuvia veneitä vastaan, sillä laitureilla oli vapaita paikkoja jäljellä.

Veneen töijäyksen jälkeen oli aika laittaa soimaan edesmenneen suomalaisen laulaja kuuluisuuden kappale Las Palmas. Sitä toistettiin muutaman kerran töijäys kuohuvia nautiskellessamme.

Förstin vanha työkaveri viihdytti meitä vielä saapumistamme jälkeisen päivän ja illan ruokailun jälkeen hän sai tilattua taksin seuraavaa aamua varten, sillä lento lähti aamutuimaan.

Las palmasin vierailumme aikana meitä kävi veneellämme moikkaamassa lomalla olevat Förstin sisko miehensä kanssa sekä Förstin lapsuudenajan ystävä miehensä kanssa. Kipparin ystävä tuli vieraaksemme ensin muutamaksi yöksi, pistäytyi välillä saaren eteläosassa muutaman yön ajan ja palasi vieraaksemme vielä muutamaksi yöksi ennen paluutaan kotisuomeen.

Förstin perilliset vahvistettuna yhdellä tulivat viikoksi meitä viihdytämään. Viikon aikana Kippari kävi poikien kanssa katsomasssa sekä Laligan jalkapallomatsia että pääsarjatason koripallo-ottelua. Yllättäen naiset löysivät aina tiensä El Corte Inglesiin sillä aikaan. Viikko kului kuitenkin nopeasti ja heidän viimeisenä lomapäivänään vuokrasimme auton jolla pyyhälsimme eläinpuistoon ja pariin suureen kauppakeskukseen Palmasin ja lentokentän väliselle alueelle. Illalla pudotimme heidät vielä lentokentälle. Paluumatkalla kävimme Förstin kanssa maitokaupassa ja hankimme laivamuonaa ja -juomaa hieman pidemmäksi aikaan, niin ei tarvinnut repuissa niitä kantaa. Illan päätteeksi palautimme vuokra-auton vuokraamon parkkitaloon, jossa näimme pienoiseksi yllätykseksi Suomen rekisterikilvissä olevan auton. Niitä emme ole nähneet sitten Suomesta lähdön jälkeen.

Yksi eläinpuiston asukeista

Carnivaali aikaa: Mistähän tämä seurue oli pulpahtanut pintaan? Pelastusliiveissa luki: 1st class Titanic

Oli maanantai, kävin paikalliselta telakalta kysymäsä seuraavalle viikolle veneen nostoa pohjan pesua ja maalausta varten. Eivät luvanneet tarkkaa päivää, mutta soittaisivat paria päivää aiemmin. Ok, asia selvä. Hankimme vielä puuttuvat tarvikkeet telakalla tehtäviä huoltoja varten ja jäimme odottelemaan loppuviikon mahdollista puhelua. Puhelu tulikin, mutta jo seuraavana päivänä. Kysyivät sopiiko kuluvan viikon torstaina. Mikäpäs siinä, sopiihan se.

Norjalaisveneen kuokka on tainnut olla kivenkolossa tiukasti

Torstaina kello 10 olimme telakan edessä ja muutaman minuutin odottelun jälkeen pääsimme peruuttamaan lukin alle ja vene nousi kuiville. Pohjan painepesu ja pukitus telakan toimesta ja pääsimme hommiin. Hieman jäi toivomisen varaa pohjan pesussa, jonka Kippari paikkasi vesiletku-juuriharja menetelmällä. Samalla vauhdilla meni kylkien pesu ja Försti pääsi vauhtiin hetkä myöhemmin potkurin ja akselin puhdistuksella. Siinä vaiheessa tuli telakan työnjohtaja kysymään vesillelasku ajankohdasta. Esiten toiveen lauantai-iltapäivästä, koska olimme ilmoittaneet tarvitsevamme kolme päivää aikaa telakalla. Työnjohtaja kertoi eteivät ole lauantaina töissä. No shit! Emme kyllä vietä viikonloppua telakalla, joten sovimme perjantai illaksi veneenlaskun. Tämä tiesi entistä kiireisempää toimintaa. Försti siirtyi vesirajan teippaukseen ja Kippari otti maalitelan käteen ja rullaili maalit pohjaan. Seuraavaksi alkoi kylkien armoton hinkaaminen vahalla. Paljon ei alkua pidemmälle päästy, voimien alkaessa hiipua ja ilta hämärtymään. Försti meni tekemään ruokaa ja Kippari jäi vielä puhdistamaan potkuria. Seuraavana aamuna töitä jatkettiin heti kukonlaulun aikaan ja telakan työnjohtaja tuli kyselemään jälleen vesille laskun ajankohdasta. Sovimme kello viideksi, joka olisi viimeinen mahdollinen hetki ennen viikonloppua. Kiirettä piti pitää että ehtisimme ajoissa. Iltapäivällä työnjohtaja tuli jälleen katsomaan miten työmme edistyy ja ilmoitti laskuajankohdaksi kello kolme. Mitämitämitä! Lukkikuski joutuu lähtemään tänään aikaisemmin töistä ja tuo olisi nyt viimeinen mahdollinen aika. No voi sun XXXXX! Ei autanut kuin hyväksyä asia ja lisätä omaa vauhtia tekemisessä. Försti sai potkurin puhtaaksi ja kiillotettua sen niin hienoksi, että naapuriveneiden miehet kävivät sitä ihailemassa ja kehumassa. Yhden aikaan tuli lukkikuski sanomaan ottavansa veneemme liinojen varaan, jolloin pääsemme maalaamaan pukkien tassun kohdat ja kölin alapinnan. Hyvä, sillä tätä olin ajatellut mennä pyytämään. Viimeiset pisarat maalipurkista veneen pohjaan ja kölin alapintaan. Vielä kylkien vahaus loppuun, uusi akselisinkki paikalleen ja tavaroidemme keräys kasaan. Olipa urakka ja aikaakin jäi vajaa tunti ennen sovitua laskuhetkeä. Vielä olisi ollut aikaa jotain pientä hinkata, mutta olimme aivan loppuväsyneitä. Odottelimme vain vesillelaskua ja olimme tyytyväisiä päästyämme takaisen vesille vain vajaa 28 tuntia nostosta.

Viisi viikkoa Las Palmasin "kolera-altaassa" jätti jälkensä pohjaan

Uudet myrkyt pohjassa ja vahaa kyljissä

Potkuri kiiltää ja kippari kiittää

Viimeisen Las Palmas viikon aikana saimme kunnon Caliman, eli hiekkamyrskyn päällemme. Paikallisten mukaan näin pahaa Calimaa ei ole ollut 40 vuoteen. Ilmanlaatu oli todella huono ja osa ihmisistä kulki hengityssuojaimet kasvoilla. Me koitimme pysytellä nuo muutamat päivät veneen sisällä kaikki luukut tiukasti suljettuna. Poistuimme veneestä ainoastaan maitokauppaan ja suihkuun.

Keskipäivän näkyväisyys caliman aikana

Keskipäivän näkyväisyys ilman calimaa

Osa saharasta veneemme kannella

Reilu kuusiviikkoinen paikallaan oli saanut poltteet päästä eteenpäin ja niin katsoimme Förstin kanssa sopivan päivän jatkaa uusiin satamiin.

Pääsimme tutustumaan yksityiseen autokokoelmaan jossa nämäkin Citikat olivat

Santa Cruz de la Palmalta - Santa Cruz de Teneriffalle

Santa Cruz de la Palma – Garachico

Irroitimme köydet varttia ennen aamu seitsemää saatuamme satama-altaan sulkevan portin avauspyynnön perille marinerolle ja port controllilta luvan siirtyä kaupallisen sataman läpi avoimmille vesille. Matkaa oli reilu 60 Nm sivuvastaista tuulen pysytellssä neljän ja seitsemä metrin välillä. Jouduimme avustamaan moottorilla jonkin verran osan matkasta paremman nousukulman saavuttamiseksi ja näinollen pääsimme yhdellä halssilla Garachicon edustalle sekä vältimme Teneriffan luoteiskulman tuulen kihdytyskaistan. Sataman edusta oli kuoppainen ja pilottikirjatkin varoittelevat satamaan sisään ja ulosajon vaarallisuudesta suuren swellin aikana. Vaikka swelliä oli jonkin verran, sujui sisäänajo hyvin ja laskimme isopurjeen vasta satama-altaassa. Matkalla delffiinit kävivät tekemässä rungon vedenalaisen osan pikatarkastuksen ja hävisivät omille teilleen yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. 

Santa Gruz de La Palma by night

Satamasta ei vastattu meille VHF-kutsuun missään vaiheessa ja syykin selvisi hieman myöhemmin. Kukaan ei osannut englantia. Arvasimme asian laidan, koska samalla tavalla meille oli käynyt muutamassa pohjois Espanjan satamassa.

Itse satama on suojaisa ja siisti. Saniteettitilat sitävastoin olivat karmeat parakit. Suihkussa juuri ja juuri kävi ja tulihan sieltä lämmintä vettäkin, mutta sai olla varovainen ettei jalka mennyt lattiasta läpi. 

Garachicon suojainen satama

Kaksiviikkoinen vierähti jälleen nopeasti. Siinä ajassa ehdimme käydä Puerto de la Cruzissa pari kertaa linja-autolla tapaamassa siellä lomailevaa ystäväperhettämme. Viiden kilometrin päässä olevassa Icodin kaupungissa muutamaan otteeseen ja tietysti lähikylässä Garachicossa. 

Aallonmurtajan koristeluita

Icodissa lapset laskivat mäkeä puisilla hyllyilla ja vastaavilla, hurjan näköistä puuhaa.

Yhtenä iltana kun teimme iltakävelyn kylälle päätimme pistäytyä viihtyisän oloisessa puiston baarikahvilassa. Tilasimme irish coffeet mutta baarimikko ei tiennyt mikä se on. Kerroimme mitä siihen tulee ja miten se tehdään, selvä hän tekee kuului vastaus. Ja mitä saimmekaan, pienet lasit jossa oli kyseiset aineosat, mutta ei se näyttänyt saatikka sitten maistunut toivotulta juomalta. Jatkossa pysyimme vain ohrapirtelössä kun joimme jotain kyseisessä kylässä, sillä sitä ei voi sössiä tietämättömyydellä.

Paikallinen jouluseimi

Garachico – Las Galletas

Säätila näytti sopivalta siirtymiseen Teneriffan lounaisnurkalle Las Galletakseen. Irroitimme köydet juuri ennen kahdeksaa ja nostimme isopurjeen satama-altaassa, koska aallonmurtajan ulkopuolella oli jonkinmoinen swelli mikä hankaloittaa purjeen nostoa. Matka sujui suurimmaksi osaksi moottorin avustamana ja saavuimme satamaan hieman kello neljän jälkeen. Matkan havainnoiksi jäi delffiiniparven pikainen visiitti veneemme ympärillä ja muutamia whale/ dolfin watching- aluksia.

Matkalla näkyi lumihuippuinen Teide

Olimme hädin tuskin saaneet köysiä kiinni kun ystäväpariskunta saapui meitä moikkaamaan. He olivat lomailemasssa Los Americanosissa ja olimme viestitelleet tulevamme lähimpään mahdolliseen satamaan. Kävimme yhdessä syömässä ja höpöttämässä kuulumiset.

Huilipäivän jälkeen loikkasimme bussiin ja ajoimme Los Americanosiin tapaamaan ystäväpariskuntaa. Oli mukava viettää päivä heidän kanssaan oikeassa turistirysässä. Seuraavana päivänä ystävämme saapuivat veneellemme ja siirryimme seuraavaan satamaan.

Las Galletaksen satamakonttori

Las Galletas – San Miguel

Iltapäivällä irroitimme köydet ja suuntasimme seuraavaan satamaan noin 4 Nm päähän ystäviemme ollessa vieraanamme tämän huiman merimatkan. Töijäys skumpan jälkeen pistäydyimme myöhäisellä lounaalla jonka jälkeen ystävämme joutuivat lähtemään takaisin hotellille seuraavana aamuna alkavaa kotimatkaa silmälläpitäen.

San Miguel on golf kylä ja tuntuu että kaikki pyörii tämän kolopallopelin ympärillä. Jopa sataman marinerotkin ajelevat golfkärryillä paikasta toiseen. Muutaman kilometrin säteellä satamata näyttäisi olevan vain hotelleja ja apartementoksia sekä lomaosakkeita. Eli hyvinkin turistiorientoitunut kylä. Maitokauppoja löytyy kävelyetäisyydeltä yksi, jossa tuntuu oleva pienehkö turistilisä hinnoissa. Maitokaupan ympärillä löytyy joitakin turisteille suunnattuja pikkukauppoja kuten kaikissa etelän rantakohteissa, mutta muuta aluella kupiloden lisäksi ei ole.

Erikoisin masto jonka olen purjeveneessä nähnyt

Satamaan sisäänkirjautuminen ei ole kovinkaan tarkkaa. Yritin muutaman kerran ja joko satamakonttorissa ei ollut ketään paikalla tai pyysivät tulemaan huomenna uudelleen. Onnistuihan se sitten lopulta.

Satama itsessään on suojainen mutta pääosin vieraspaikat on aallonmurtajan suuntaisen ponttoonilaiturin kylkikiinnityspaikkoja ja useammassa rivissä jolloin joutuu loikkimaan toisten veneiden yli päästäkseen laiturille. Meidänkin viereen tuli viimeisenä iltana ilmeisemmin itävallan lipun alla seilaava purjevene (Itävallan ja Latvian liput kun ovat kovin samanlaisia) joille kerroimme lähtevämme seuravana aamuna kahdeksan aikaan liikkeelle. Jotenkin aluksen kipparin oli vaikea sisäistää ajatusta että hänen pitää olla aamulla ennen kahdeksaa veneellään ja siirtämässä sitä pois meidän kyljestä, hänellä kun omien sanojensa mukaan oli asunto 10 km päässä satamasta. Lopulta hän ymmärsi yskän ja siirsi veneensä toiselle puolelle satamaa. Myöhemmin illalla Saksan lipun alla purjehtiva 47 jalkainen vene törmäsi meidän keulaan takakulmallaan ja jäivät sen jälkeen vielä fendareistaan kiinni meidän keula-ankkuriin. Onneksi heillä oli reilusti fendaeita ja vaurioita ei syntynyt meille. Aika moisia törkymöykkyjä olivat. Eivät pahoitelleet tapahtumaa tai vaivautuneet kysymään tuliko vahinkoja. Ilmeisesti kaikki eivät ole olleet paikalla kun on jotain aikanaan jaettu.

San Miguel – Santa Gruz de Tenerife

Lähdimme kahdeksan jäljissä liikkeelle tyynessä kelissä Yammun työntäessä meitä kohden määränpäätä. Matkalla muutama delffiinipavi kävi tarkastamasa kulkijoiden aikeet, mutta eivä jääneet leikkimään veneen keulalle vaan hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. Saavuttuamme Satama-alueen edustalle pyysimme port controllilta lupaa siirtyä satama-alueen poikki marinaan ja lupa myönnettiin heti. Seuraavaksi otimme yhteyden marinaan ja ilmoitimme saapuvamme 10 minuutin päästä, jotta marinero ehtii laiturille vastaan ja näyttämään meillee varatun paikan.

Tyyni päivä ja välillä saapui pilvilauttoja jostain auringon eteen

Joulu oli tulossa ja kävimme muutamissa ruokakaupoissa tutustumassa paikalliseen jouluruokatarjontaan. Totesimme että kohtuullisen hyvin löytyy samantapaista ruokaa kuin olemme jouluna perinteisesti syöneet, joten ei sen suhteen ollut hädän päivää.

Aattoaamun perinteinen riisipuuro

Perinteistä jouluruokaa

Paikallisen pulkkamäen ollessa auki oli lapsia pitkä jono odottamassa vuoroaan

Venetarvikeliikkeitä löytyy ainakin neljä joissa tietenkin piti käydä. Yhdestä liikkeestä matkaan tarttui uudet kiinnitysköydet, noin niinkuin varoiksi, toisesta pallofendari Ahdille uhratun tilalle ja kolmannessa saatiin kaasupullot vaihdettua.

Yritimme useampana päivänä saada auton vuokrattua, mutta huonoin tuloksin. Kaikki olivat varattuja niistä vuokraamoista joista kyselimme. Sitten oli pakko laajentaa reviiriä ja löysimme pienen vuokraamon josta saimme auton varattua. Suuntasimme kohden Teideä. Olimme hyvissä ajoin aamulla liikkeellä, tai niin ainakin uskoimme. Päästyämme teiden ”hiihtohissien” luokse marssimme suoraan lippuluukulle ostamaan tiketit huipulle menoon. Eipä onnistunut. Kyseisen päivän liput olivat loppuun myyty, vaikka olimme puoli tuntia avaamisen jälkeen lippuluukulla. Kyllä harmitti. Myöhemmin selvisi että liput olisi voinut ostaa netin kautta ennakkoon ja näin varmistaa pääsyn ylös. Ensi kerralla sitten. Kurvailimme saaren pohjoisreunaa takaisin päin ja pysähdyimme San Cristobalissa syömään. Saimme auton parkkihalliin ja suuntasimme jalan kohden keskustan kävelykatuja. Sieltä valitsimme mukavan näköisen pikku kuppilan, jonka tarjoilija ei osannut käytännössä sanaakaan englantia emmekä me vastaavasti espanjaa. Ymmärtääksemme San Cristobal on opiskelija kaupunki, mutta silti kyseisessä kuppilassa ei kukaan osannut englantia. Saime google kääntäjän ja tarjoilijan parin englanninkielisen sanan avustamana valittua lounaslistalta jotan jonka ymmärsimme olevan lihaa. Pienen odottelun jälkeen tulivat annokset pöytään. Saimme muutaman ison lihapullan ja kämmenellisen ranskiksia. Hyvältä maistui ja saimme niillä siirreettyä nälkää seuraavaan ruokailuun asti. Seuraavaksi suuntasimme takaisin Santa Cruziin ja maitokauppaan hieman isomman punkrauksen merkeissä. Saimme ostokset tuotua autolla laiturin eteen josta ne oli helppo siirtää veneeseen.

Tuolla olisimme halunneet ylös, toisin kävi

Karun oloista maisemaa Teiden alapuolella

Vuodenvaihde sujui hyvän ruuan ja juoman merkeissä sekä illemmalla Ranskalaisen naapuriveneen miehistön kanssa jutellessa. Vuodenvaihteen ilotulitus oli hienoin näkemistämme koskaan ja raketit ammuttiin niin, että niitä oli hyvä seurata omalta veneeltä. Seuraavana päivänä edellisillan hilpeät Ranskaliset olivat yllättävän hiljaisia, mistäköhän mahtoi johtua.

Kaksiviikkoinen pyörähti nopeasti ja alko olla kovat poltteet päästä liikkeelle, vaikka kaupunki olikin mukava.

Paikallista taidetta

Rauhallinen ja suojainen satama

Lagosista – Santa Gruz de La Palmaan

Lagos – Porto Santo

Aamupalan jälkeen suuntasin kävellen satamakonttoriin kello yhdeksäksi. Olin ovenrivassa kiinni paria minuuttia ennen ja jouduin odottelemaan hetken ovien avautumista alkavassa vesisateessa, johon en tietystikkään ollut varautunut. Sisään päästyäni sain hoidettua satamamaksut. Pyysin satamakonttorin henkilökunnalta kävelysillan avausta, koska apukippari oli förstin ja apuförstin kanssa irroittanut sovitusti köydet ja suuntasivat kohden kävelysiltaa ja poimisivat minut sillan jälkeen respalaiturilta. Loikkasin kyytin ja sonnustauduin purjehdusasuun samalla kun apukippari styyraili sateessa kohden avoimempia vesiä. Näin pääsimme hieman nopeammin liikkeelle kohden Madeiran saariryhmää.

Lähdön jälkeen saimme purjeet vetämään vasta parinkymmenen mailin päässä ohitettuamme Portugalin lounaisimman niemenkärjen. Samaan aikaan moottori alkoi yskiä ja sammui. Hetken mietittyämme tilannette päätimme jatkaa matkaa, koska ennusteiden mukaan tuulta riittäisi perille asti. Emme tutkineet koneen sammumisen syytä ja jossain vaiheessa matkaa kun tuuli nukahti hetkellisesti yammu hörähti käyntiin ongelmitta.

Tarkoituksemme oli alun perin suunnata suoraan Madeiralle ja siellä Quinta do Lorden satamaan, mutta välttyäksemme pimeällä saapumista täysin vieraaseen satamaan käänsimme kurssin viimeisenä aamuna Porto Santoon.

Ylitys itsessään oli mukava ja välillä jopa vauhdikaskin. Parhaimmassa surffissa saimme gps-lukemiksi 13 solmua, joka on kelpo lukema veneellemme. Kahtena ensimmäisenä yönä näimme pilvisalamoita. Niitä riitti ihailtavaksi pitkin yötä. Kolmantena yönä tuuli hieman yltyi ja parhaimmillaan tuulimittari näytti 18m/s puuskia. Onneksi tuulen suunta oli takalanteelta jolloin kallistavaa voimaa ei tullut niin paljoa kuin jos tuulen suunta olisi ollut suoraan sivulta. Reippaampi tuuli kesti vain muutaman tunnin ja aamua kohden se alkoi hiljalleen heikkenemään. Kaksi ensimmäistä päivää saimme tehdä purjesulkeisia tuon tuostakin, kun sadepilvet tulivat tuoden mukanaan reippampaa tuulta ja ohitettuaan meidät tuuli jälleen rauhottui. Viimeisen päivän aamuna tuuli heikkeni niin, että saimme ottaa peltigenuan käyttöön loppumatkaksi. Kun vielä maininki alkoi tasaantua pysäytimme veneen, kävimme vaihtamassa simmarit jalkaan ja loikkasimme uimaan. Ei tarvinnut pelätä että pää kolahtaisi pohjaan mereen hypätessä, sillä vettä oli kölin alla lähes neljä kilometriä. Vesi oli todella lämmintä. Optimistinen lokimme lämpötila anturi kertoi venden lämmöksi 25,8 astetta. Siellä olisi tarkentunut lillua pidemmänkin ajan, mutta pikaisen pulahduksemme jälkeen jatkoimme yammun hyrinän säestyksellä kohden Porto Santon satamaa jonne saavuimme puoli kuudelta paikallista aikaa.

Kohden Madeiran saariryhmää

Matkalla näimme kaksi pientä kilpikonnaa uivan vastaan, delffinejä ja pieniä valaita. Toisena yönä kun olin vapaavahdissa apukipparin ja förstin ollessa kannella kurssillemme osui iso rahtialus joka näytti ajelehtivan. Hämmennystä aiheutti myös aluksen yksi valoista, joka oli vilkkuva punainen, ympäri näköpiirin näkyvä valo. Myös VHF:stä alkoi kuulua ”security, security, security” ja sen jälkeen tuli hiljaisuus. Vahtivuorossa olevat olivat ihmetelleet ettei kyseisellä aluksella ollut sitten sen enempää asiaa ja försti tuli herättämään minut lisäsilmäpariksi ja kutsumaan alusta. Otin VHF:n käteen ja painoin tangenttia. Mitään ei tapahtunut. Käsikapulasta oli juuri sillä hetkellä loppunut akku kun rahtialus oli jotain ilmoittanut. Laitoin navikointipöydän ääressä olevan ”ison” VHF:n päälle, josko rahtialus vielä kutsuisi meitä, mutta hiljaista oli. Katsoimme parhaimmaksi kääntää kurssia ja menimme perän puolelta ohi. Jonkun aikaa seurasimme aluksen liikkeitä ja ilmeisesti saivat koneet käyntiin koska alus alkoi etääntyä nopeasti. Öisin näimme muutamien laivojen valoja kaukana eikä väistöliikkeitä tätä yhtä lukuunottamatta tarvinnut tehdä.

Myöhemmin selvisi tuon ajelehtivan rahtialuksen punaisen vilkkuvalon merkitys. Sitä käytetään Ranskan, Espanjan ja Portugalin Atlantin puoleisilla satama-alueilla, aluksella jolla on vaarallista lastia kuljetettavana, ajettaessa satama-alueella taikka purettaessa ja lastattaessa lastia. Näkemämme valotunnus avomerellä oli siis virheellista viestintää.

Matkaa saimme lokiin 521Nm ja aikaa kului kolme ja puoli vuorokautta jolla keskinopeudeksi tuli 6,5 solmua.

Porto Santo näkyvissä

Satamaan päästyämme oli edessä normaali sisäänkirjautumis proseduuri jota edelsi tietysti töijäys skumpat. Suihkussa käynnin jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Saimme oikeasti etsiä sitä, sillä kello oli vierähtänyt ja keittiöt olivat jo kiinni kaikissa avoinna olevissa ravintoloissa. Onneksi löysimme paikallisen nakkikioskin josta saimme oikein hyvät hampurilaiset asiaan kuuluvine juomineen. Paluumatkalla veneelle piipahdimme nautimassa gran turismot ja sen jälkeen alkoi silmä painamaan ja siirryimme veneelle ja painuimme pehkuihin.

Porto Santo – Quinta do Lorde

Aamupalan jälkeen iroitimme köydet ja suuntasimme keulan Madeiralle ja siellä Quinta do Lorden satamaan. Olisimme viettäneet Porto Santossa mielellään muutaman päivän ja näin ehtineet tutustua saareen, mutta tuuli oli enneusteiden mukaan kääntymässä etelän puoleiseksi ja kryssiminen ei houkutellut.

Pääsimme yhdellä halssilla suoraan sataman edustalle, laskimme purjeet ja kutsuimme satamaa sisääntuloa varten. Sataman kumivene tuli meitä vastaan ja ohjasi meidät sormiponttooniin. 

Quinta de Lorden satama

Madeiran pohjosreunan kallioita

Quinta de Lorde on hieman aution tuntuinen lomakylä. Hotelleja ja apartementoksia löytyy riittävästi, mutta asiakkaita ei ole. Rannan ainoassa ruokapaikassa ei meidän lisäksi noina muutamana iltana näkynyt kuin muutama muu asiakas. On tainnut grynderin rahat mennä hukkaan, tai ei ainakaan suurta tuottoa niille ole saanut.

Vietimme satamassa neljä yötä. Otimme toisena päivänä auton vuokralle ja suhasimme saarta ristiin rastiin kahden päivän ajan. Saari tuli kierrettyä kohtuullisen tarkkaan ja saimme hyvän käsityksen korkeuseroista ja säätilan vaihteluista saaren eri osissa. Muutaman kerran google maps ajatti meidät mitä ihmeellisempiä kinttupolkuja pitkin ja kerran umpikujaan, jonka pieni ja kapea tie oli jyrkkää ja mutkaista alamäkeä. Google maps olisi ohjannut meitä vielä umpikujasta eteenpäin muutaman sadan metrin pudotuksella alla olevalle tielle. Onneksi meillä oli puikoissa apukippari joka rauhallisesti ja tarkkaavaisesti käänsi auton pienen pienellä pläntillä ja jatkoimme matkaa ylämäkeä tulosuuntaan renkaiden pidon rajamailla.

Komeita vuorimaisemia nähtiin autoillessa

Käytiin laavatunneleissa

Välillä tiet olivat jyrkkiä ja auton suorituskyky koetuksella

Merivesialtaita

Quinta do Lorde – Funchal

Kaurapuuro aamiaisen jälkeen irroitimme köydet ja tarkoituksemme oli suunnata Madeiran lounais kulmalla olevan Calhetan satamaan. Alun hybridillä kuljetun vastatuulimatkan päätteeksi yanmar alkoi jälleen yskiä ja sammui. Päätimme antaa yammun huilata ja siirryimme perinteiseen vastatuuli matkantekomalliin. Muutaman vendan saimme ottaa jolla pääsimme sopivaan tuulikulmaan kohden Funchalia, jonka olimme ottaneet määränpääksi yammun alettua oikuttelemaan.

Funchalin laivasataman aallonmurtajan sisäpuolella yritimme käynnistää yammua, mutta köyhin tuloksin. Syy oli selkeästi polttoaineen saannissa. Emme alkaneet availemaan suodattimia, vaan otimme yhteyttä satamaan ja ilmoitimme saapuvamme purjein satamaan sekä mahdollisesti tarvitsemamme avustusta. VHF kutsuun ei jostain syystä satama vastannut, mutta ystävälliset venäläiset vastasivat ja tulivat polttoainelaiturille meitä vastaan. Saimme veneen kiinni ja alkoi moottorin polttoainesaannin ongelman etsintä. Vika ei ollut tukkeutuneissa suodattimissa, vaan tukkeutuneessa tankin imuputkessa. Seuraavaksi oli tankin irroitusoperaatio ja paikallinen venetarvikefirma tuli noutamaan sen puhdistusta varten. Tankin saimme takaisin seuraavana päivanä. Tankki paikoilleen, liitokset kiinni, uutta menovettä tankkiin, moottorin ilmaus ja taas Yammu kävi kauniisti. Tankkiin oli vuosien varrella kerääntynyt epäpuhtauksia jotka ilmeisemmin keikutuksessa olivat alkaneet irrota ja näin tukkivat polttoaineen imuputken. Myöhemmin selvisi myös että Lagosista tankatessamme suoraan pistoolista tankkiin (jota emme yleensä tee) saimme reilusti epäpuhtauksia. Varakannuista, jotka täytimme Lagosissa, tankatessamme polttoainesuppilon siivilään jäi huomattava määrä roskaa. Kumpi sitten aiheutti tankin imuputken tukkeutumisen, roskainen polttoaine vai tankin pohjalata irronnut moska jäi epäselväksi, mutta vastaisuudessa olemme varmasti tarkempia.

Apukippari ja apuförsti siirtyivät hotelliin heidän lomansa kahdeksi viimeiseksi yöksi. Saimme heiltä kutsun heidän viimeistä edellisenä matkapäivänään tulla saunomaan. Siis saunaan ja aivan oikeaan suomalaiseen sellaiseen harvian kiukaalla varustettuun. Kyllä löylyt maistuivat hyvälle hotellin katolla olevalla allasosastolla. Försti joutui pariin otteeseen hakemaan kipparia pois löylyistä, kun luuli tämän jo pyörtyneen kun ei miestä näkynyt tulevan pois.

Jätimme hyvästit siirtomiehistöllemme isolla kiitoksella varustettuna ja jäimme odottelemaan sopivaa sääikkunaa siirtyäksemme Kanarian saarille. Muutaman odottelupäivän aikana hankimme provianttitäydennystä ja polttoainetta sekä teimme pienen patikointiretken. Tämä patikointiretki suuntautui saaren korkeimmalle kohdalle ja oli pituudeltaan 10km, vaikeusaste oli ”hard”. Oppaan johdolla kuljimme kapeita kiemurtelevia polkuja ylös alas ja välillä oli rakennettu portaitat jotka olivat joidenkin mielestä jopa jyrkkiä. Huipulla oli kyllä hieno fiilis. Korkeutta oli merenpinnasta 1861m. Olimme förstin kanssa elämämme korkeimmalla paikalla tähän mennessä.

Seuraavana aamuna olisi tiedossa lähtö kohden talvikautemme pääkohdetta, eli Kanarian saariryhmää.

Patikkaretken kapeita polkuja ja jyrkkää pudotusta polun reunalta

Mukavia portaita oli rakennettu patikkamatkan helpottamiseksi

Upeita maisemia matkalla huipulle

Funchal – Tazacorte

Illalla mietimme aamulähdön järkevyyttä patikkaretken seurauksena förstin kipeytyneen polven vuoksi. Päätimme katsoa aamulla tilannetta uudelleen. Onneksi kipeytynyt polvi oli huomattavasti parempi kuin illalla ja uskalsimme lähteä matkaan. Matkaa olisi edessä noin 250 Nm eli 2 – 2,5 vuorokautta tuulista riippuen.

Heti kello 10 jälkeen irroitimme köydet, suuntasimme ulos satamasta ja nostimme purjeet ennen ulompaa aallonmurtajaa. Tuuli oli heikko, mutta olematon aallokko antoi mahdollisuuden edetä puejeveneelle ominaiseen tapaan. Alkumatkan vastaisen oli määrä vaihtua myötäiseksi ja hieman voimistua muutaman kymmenen mailin jälkeen kun olisimme Madeiran vaikutuksen ulkopuolella. Tuulen suunta kääntyikin, mutta hieman liian taakse joten jouduimme pitkin matkaa jiippailemaan päästäksemme kohden La Palman saarta. Odottelimme koko matkan niitä voimistuviksi luvattuja tuulia mutta turhaan, emmekä viitsineet nostaa genaakkeria jos kuitenkin luvatut ilmavirtaukset tulevat kohdallemme. Matka kuitenkin lyheni koko ajan ja ainoiksi havannoiksi jäi yksi risteilijä yöllä ja katamaraani päivällä joka leikkasi meidän edestä arviolta parin mailin päästä.

Saavuttuamme La Palman luoteisnurkalle saimme ensi kosketuksen kiihdytyskaistoihin. Tuuli nousi hetkessä seitsemästä kahteentoista metriin ja aallokko jyrkkeni, päsimme hyviin surffeihin. Päästyämme kiihdytyskaistan vaikutuksesta tuuli loppui kuin napista painamalla ja aallokko pieneni, mutta aalloista tuli ”seisovia” ja todella omituisia jollaisia emme olleet aiemmin nähneet.

Sataman edustalla otimme VHF-yhteyden satamaan ja saimme hyvän sormiponttoonipaikan. Olimme niin sanotusti perillä. Fiiliksen mukainen talvikauden vietto kyseisessä saaristossa voi alkaa.

Aallonmurtajan päässä ukkeli tähyää saapuvia aluksia

Aallonmurtajan tukirakenne 

Tazacorten rantakylää suojaavat vuoret, jotka blokkaavat pääosan sateista

Marina Tazacorte on euroopan läntisin satama ja vallitsevien tuulten suojan puolella. Sateet jäävät saaren pohjoisosiin korkeiden vuorten ansiosta ja aurinkoa riittää sekä saksalaisia turisteja. Sataman vieressä on pienen pieni kylä muutamine ravintoloineen ja varsinainen Tazacorten kylä on reilun kilometrin päässä ylämäkeen. Kylältä löytyy pari hyvää ruokakauppaa, apteekki ja ruokapaikkoja sekä kahviloita. Kylältä on noin viiden kilometrin matka kävellen saaren suurimpaan kaupunkiin Los Llanokseen. Päätimme yhtenä päivänä kävellä tuon matkan. Pikkuinen tie kiemurteli banaaniviljelmien välissä ja koko viiden kilometrin matka oli ylämäkeä. Kävi hyvästä kuntoilusta. Toisen kerran, jonka kävimme kyseisessä kaupungissa, teimme matkan bussilla. Pääsi huomattavasti helpommalla.

Vuokrasimme auton ja teimme excursion saaren pohjoisosaan ja saaren korkeimmalle vuorelle 2426 m korkeuteen sekä pääkaupunkiin Santa Cruz de la Palmaan. Kyseinen päivä oli pohjoisosassa pilvinen ja aika ajoin tuli sadekuuroja. Näkyvyys vuorella oli heikko, mutta tunne olla niin korkealla oli kuitenkin hieno. Saaren pääkaupunki oli tihkusateen värittämä emmekä viitsineet muuta kuin käydä vakoilemassa sataman swelli tilanteen tulevaisuutta varten. Satama kun on pilottikirjan mukaan altis swellille. Ei ainakaan sillä hetkellä näyttänyt pahalta.

Korkealla käytiin

Näköalapaikalle tuolla jossain edessä

Kaksiviikkoinen vierähti nopeasti ja alkoi olla fiilis päästä vesille jälleen sääikkunankin näyttäessä suotuiselta siirtyä saaren itäreunalla olevaan pääkaupunkiin.

Aurinko menossa kohden Karibiaa, me emme

Tazacorte – Santa Cruz de la Palma

Ainoa kerta kaksiviikkoisen Tazacorten vierailumme aikana satoi hieman kun starttasimme kohden saaren pääkaupunkia. Sade ei ollut runsasta ja kestokin oli selkeästi alle puolituntia.

Saimme kuunnella yammun tasaista hurinaa käytännössä koko matkan. Ainoastaan La Palman eteläkärjen jälkeen avasimme genuan hetkeksi saadaksemme vetää se sisään reilun vartin jälkeen tuulen kadotessa vuorten taakse. 

La Palman eteläkärki

Saavuimme Santa Cruzin hiljaiseen satamaan alkuiltapäivästä. Sisäänkirjautumisen jälkeen saimme paikan Tanskalais veneen viereltä, vaikka kyseisessä laiturissa oli tilaa yllin kyllin. Tosin meitä se haitannut, Tanskalaisista en tiedä.

Viikko vierähti nopeasti ja siinä ajassa ehdimme chillailla ja tutustua kaupunkiin mukavasti. Kaupunkihan ei ole kovinkaan suuri, mikä yllätti meidät. Risteilyaluksia tuli ja meni lähes päivittäin, minkä kyllä huomasi katukuvassa.

Risteilijöitä tuli ja meni

Jälleen tuli aika siirtyä eteenpäin ja kohteeksi oli valittu Garachicon satama Teneriffan luoteiskulmalla.

Isla Bonita oli nyt nähty