S/y Pikkune II: Camaret Sur Merista

Camaret Sur Mer – Viveiro

Olimme lähdössä Biskajan ylitykselle ensimmäistä kertaa. Nyt oltiin niin sanotusti jännän äärellä, eli hieman perhosia vatsassa. Onneksi vanhat olivat jo sulaneet ja meidän kanssa samana aamuna oli lähdössä kaksi muutakin suomalaisvenettä, S/y Melina ja S/y Relax, mikä auttoi ettei jännitys päässyt näyttelemään kuin pientä sivuosaa.

Olimme laskeneet lähtöajaksi klo 7.30, jolloin läpäisemme Raz de Sein:en sopivasti myötävirran lähentyessä loppuaan. Laskelmat pitivät kutinsa oletetun nopeutemme kanssa ja saimme miellyttävän läpäisykelin tuohon erittäin kovavirtaiseen kapeikkoon.

Raz de Sein, kuoppaista on lähempänä loistoa, ei siis sinne.

Matka Raz de Sein:estä eteenpäin sujui mukavasti sivumyötäisessä yöhön asti jolloin tuuli kääntyi hieman liiaksi taakse ja jouduimme kääntämään kurssia enemmän länteen. Yö sujui mukavasti kun täysikuu valaisi matkaa. Aamun valjettua tuuli tyyntyi ja oli avustettava koneella aina iltapäivään asti jolloin saimme taas purjeet vetämään kohden määränpäätä. Illalla tuuli alkoi yltymään ja otimme ison ykkösreiviin kuun jo noustua taivaanrannan takaa. Samalla otimme genuaa hieman sisään. Tuuli oli sivumyötäinen ja parhaimmillaan 13m/s. Toisen aamun sarastaesa alkoi tuuli rauhoittua ja laskeskelimme jäljellä olevaa matkaa määräsatamaan. Tuulen pysytellessä lähempänä 10 kuin 5m/s ehtisimme illaksi perille. Tuuli oli meille suosiollinen ja ehdimme hyvin perille 2,5 vuorokautta ja 320Nm köysien irroituksen jälkeen Camaret Sur Mer:istä.

Auringonlasku Biskajalla

Espanja ja Viveiron lahti edessä

Satamaan tulo oli miellyttävä, kun meitä nopeammin matkan taittanut S/y Melinan miehistö koppasi köydet laiturilla ja toivotti tervetulleeksi Espanjaan.

Biskajan ylityksellä näimme useamman delffiiniparven, jotka viihdyttivät meitä jopa yön pikkutunneilla kuunvalon loisteessa. Planktonit olivat uusi kokemus. Olin niistä kyllä lukenut, miten ne loistavat pimeässa, mutta ensin emme oikein käsittäneet mitä nuo pienet valoilmiöt keskellä yötä veneen keulakuohuissa ja pärskeissä olivat. Mukava niitä oli katsella ja toivat yövahtiin seurattavaa. Vessanpöntön huuhteluvedessä niitä oli jo näkynyt aikaisemminkin, mutta emme olleet pimeään aikaan olleet liikkeellä vielä näillä vesillä.

Matkalla näimme jo ensimmäisenä päivänä jonku meille tunnistamattomaksi jääneen valaan. Se oli selkeästi suurempi kuin delffiinit, muttei mikään kaskelotti kuitenkaan. Samoin näimme hieman ennen Viveiron lahteen pääsyämme toisen valaan, joka ui meitä vastaan ja sukelsi hieman ennen kohtaamista, tosin ei kovinkaan syvälle koska sen pystyi erottamaan hyvin veneen vierellä. Valaslaji jäi tälläkin kertaan meille tunnistamattomaksi, vaikka suuria luonnontieteilijöitä olemmekin.

Viveiron satama oli hyvin suojainen pitkän lahden perukoilla ja siellä oli hyvä nukkua ylityksen univelat pois.

Saapumistamme seuraavana päivänä saman laiturin päähän oli huomaamattamme saapunut toinenkin Suomalaisvene, yksinpurjehtija Pasi, joka oli siirtämässä venettään Hollannista Etelä Portugaliin. Hän oli vain 25 ft veneellä liikkeellä ja yksin ylittänyt Biskajan. Kunnioitettava suoritus. Itsellä olisi jäänyt tekemättä.

Viveirossa viihdyimme muutaman päivän ja viimeiseksi yöksi siirryimme sataman ulkopuolelle uimarannan edustalle ankkuriin. Oli täysin tyyni yö ja kippari nukkui todella hyvin, toisin kuin försti. Oli ensimmäin Espanjan ria.

Viveiron hiekkarannan edustalla ankkurissa

Viveiro – Cedeira

Lähdimme liikkeelle aamutuimaan. Matkaa oli tämän päivän legille noin 35nm ja tuuli oli ennusteiden mukaan kevyttä. Viveiron lahdessa nostimme isopurjeen ja genuan avasimme vasta lahdesta päästyämme kun saimme tuulikulman niin että siitä oli hyötyä.

Puolenpäivän aikaan kurssimme oli jo kääntynyt myötäiseksi tuulen heikentyessä edelleen ja otimme genuan sisään, kun se ei tahtonut pysyä auki mainingin keinutellessa venettä ja lukitsimme isopurjeen sivulle puomijarrulla sekä annoimme pientä apua myös jammulla.

Hieman ennen Cedeiran lahden suuakkoa ihmettelimme saksalaisen purjeveneen outota kikkailua ja miehistön juoksentelua kannella. Katselimme kiikareilla hetken tuota touhua ja kutsuimme heitä VHF:ällä. Olivat selkeästi saaneet verkon tai köyden kölinsä ympärille. Eivät tarvinneet apua ja jonkun hetken päästä olivat taas liikkeellä. Hyvä näin, sillä potkuriin taikka köliin tarttunut verkko tai köysi on ikävä yllätys ja vaikea irroittaa ainakin isommassa aallokossa ja tuulessa.

Saavuimme Ria Cedeiraan, eli Cedeiran ankkurilahteen kylän edustalle. Koukku pohjaan ja peruuttelua pidon varmistamiseksi. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, vaan ankkuri laahautui perässä vaikka kettinkiä oli ulkona enemmän kuin riittävästi. Ankkuri ylös ja uusi yritys. Tällä kerralla kuokka jäi hyvin kiinni. Halusimme olla varmoja että ankkuri pitää, sillä pilottikirjoissa mainitut tuulenpuuskat kukkuloilta alas olivat voimakkaita. Onneksi nuo puuskat rauhoittuivat yöksi.

Auringon laskun jälkeen tuulepuuskat loppuivat

Cedeira – A Coruna

Tämä legi toisti edellistä sekä pujehduksellisesti että tuulen voimakkudella, suunnalla ja matkan pituudella. Jylhiä vuoria riitti koko matkalle ihailtavaksi ja verkon merkkejä väisteltäviksi.

Purjeet laskimme vasta aivan sataman suulla ja moottoroimme hieman ahtaalta vaikuttavaan satama-altaaseen. Pienen pyörimisen jälkeen saimme suojaisan paikan satamaravintolan edustalta. Onneksemme ravintola meni iltaisin suhteellisen aikaisin kiinni, joten saimme nukkua siltä osin rauhassa. Aamulla aikaisin lähteneet kalastusalukset eivät välittäneet siitä minkälaista aaltoa muodostivat ja eivät päässeet näin ”salaa” poistumaan satamasta.

A Corunan ulompi satama, Marina Coruna

A Coruna oli mukavan oloinen kaupunki, jossa risteilyalukset pakkeerasivat sataman aallonmurtajaa vasten ja ostoskatu oli vain kivenheiton päässä, Ikea oli sitten hieman kauempana.

Kolme yötä meni nopeasti ja oli kova halu jatkaa taas matkaa kohti uusia paikkoja.

A Corunan ostoskatu turisteineen

Kaupungista löytyi myös ruotsalaisten ylpeys, jossa meidänkin piti vierailla

A Coruna – Camarinas

Yanmar teki työtä käskettyä ja auttoi meidät matkaan kohden Camarinasin pikkukylää. Loppumatkasta saimme hyvän tuulen takaa ja avasimme pelkän genuan jolla pääsimme aivan sataman suulle asti.

Faro de Cabo Vilan majakka

Saimme paikan laiturin tyven ensimmäisestä sormiponttoonista. Paikka oli hyvä, mutta aloin laskemaan paljonko jää vettä kölin alle laskuveden aikana koska olimme karttaan merkittyjen syvyyskäyrien mukaan liian matalalla. Ei olisi mukavaa huomata kölin olevan puolta metriä hiekassa tai muuten vene kyljellään jos köli ei pohjaan uppoaisikaan. Menin satamakapteenilta tiedustelemaan onko kyseisessä laituripaikassa varmasti yli kaksi metriä vettä alavedellä. Si, si oli vastaus. Jotenkin minulla jäi fiilis etten tullut täysin ymmärretyksi ja palasin satamakapteenin juttusille hetken päästä uudelleen. Paikalla oli onneksi ystävällinen paikallinen herra joka puhui hieman myös englantia ja tulkkasi kysymykseni satamakapteenille. Hetken miehet keskustelivat aihesta ja satamakapteenin äänentaso nousi. Vastaukseksi sain että on riittävästi vettä meidän veneelle, mutta jos haluan voin siirtää veneemme mutaman sormiponttoonin ulospäin ja lupasivat vielä tulla auttamaan köysien vastaanotossa. Olin jossain määrin tyytyväinen vastaukseen vaikka olinkin ilmeisemmin kysymyksilläni asetanut satamakapteenin tietotaidon kyseenalaiseksi. No, niin tai näin siirsimme venettä ja sain huokaista kun kaiku näytti uskottavampia lukemia tulevaa alavettä silmälläpitäen.

Camarinas-kylän keskusta

Camarinas oli pikkuinen kylä, jonka keskustan käveli nopeast ohi. Kylältä löytyi kuitenkin pari supermarkettia ja Espanjalaiseen tyyliin aina muutama ravintola ja terassi jossa nauttia virvokkeita.

Vietimme yhden yön laiturissa ja seuraavana päivänä siirryimme kylän edustalle ankkuriin. Tällä kerrala saimme ankkurin heti pohjaan kunnolla kiinni, jopa niin hyvin ettei se ihan helpolla seuraavana aamuna edes noussut.

Ankkurin mukana nousi reilun viikon salattiannos

Camarinas – Muros

Tälle Camarinas – Muros välille jäi sivuutettavaksi Rooman aikakauden maailman reuna, eli Cabo Finisterre, jonka korkein huippu kohoa 238m merenpinnasta. Tosin Roomalaiset, ”tyhmiä nuo Roomalaiset”kuten eräs sarjakuvasankari aina sanoo, eivät tienneet että manner Euroopan läntisin paikka sijaitsi Portugalissa.

Turhaan ei pilottikirja varoitellut tuulien voimistumisesta kyseisen niemen kärjessä, vaikka meillä ei tuulen voimistuminen ollut huono asia heikkotuulisen alkumatkan vuoksi.

Juuri enne kuin käänsimme kurssin kohden Ria Murosta otimme isopurjeeseen kakkos reivin, koska tuuli tulisi kurssimuutoksen jälkeen sivusta ja arvelimme vielä lähemmäs rantaa tultaesamme tuulen kääntyvän sivuvastaiseksi.

Purjetta reivatessa sattui pieni vahinko. Reiviköyttä kiristäessäni luulin jo vetäneeni kaikki löysät pois, mutta toisin oli asia. Nykäisin oikein kunnolla ja sykkyrällä jossain kohtaan ollutta reiviköyttä tulikin vielä puolitoista metriä. Minä tietysti lensin selälleni sitloodan pohjalle samalla lyöden korvantaustani sitloodan pöydän reunaan, joka oli taitettu pois käytöstä pedestaalia vasten. Episodista selvittiin kuitenkin vain pienellä vekillä minun osaltani ja suurella säikähdyksellä förstin osalta.

Ennen Murokseen saapumistamme purjehdimme vielä San Franciscon ohitse. Tämä ei siis ole se pikku kylä Kaliforniassa, vaan paljon pienempi kylä Ria Muroksen eli Muroksen lahden sisääntulon pohjoisreunalla.

Kujilta löytyi myös hienoja loistoja

Muroksen satama on suojainen ja rauhallinen. Onkijoita riittää sataman muureilla ja kylä on sataman toisella reunalla. Mitään erityistä nähtävyttä ei kylällä ole, mutta kylä itsessään on viehättävä pikku kujineen ja käymisen arvoinen paikka.

Muros – Sanxenxo

Köydet irtosivat vasta varttia vaille yksitoista. Oli hieno aurinkoinen, mutta heikkotuulinen päivä tiedossa ja matkaakin vain vajaa 40Nm. Alkumatkan pääsimme purjeilla, mutta loppumatkan vähäisetkin tuulet olivat menneet nauttimaan auringon lämmöstä jonnekkin pois meidän reitiltä, joten oli autettava etenemistä peltigenoalla.

Saavuimme hieman kello kuuden jälkeen Sanxenxon satamaan, jossa laiturille meitä polkupyörällä vastaan tullut marinero viittoili meille laituripaikan. Kiinnityimme ja olimme tyytyväisä, kun saimme tästä satamasta paikan eikä tarvinnut mennä aivan turistikeskuksen ytimessä olevaan satamaan kyselemään laituripaikkaa ja kuuntelemaan yökerhojen musiikkia. Tyytyväisyys oli ennenaikaista. Illan hämärtyessä alkoi yökerhomusiikki kuulumaan ja hyvin se tuntui kuuluvan turisti alueelta niemenkärjen takaa. Tai näin ainakin oletimme äänen lähteen olevan. Seuraavan päivän kävely turistialueelle antoi uuden näkemyksen musiikin lähteestä. Alueella oli ilmeisesti kiertävä tivoli parkkeerannut rannan tuntumaan ja vasta illan hämärtyessä laittoivat härvelinsä pyörimään ja musiikin säätönupit kaakkoon.

Paluumatkalla emme aio käydä tarkistamassa oliko musiikin lähde oikein arvattu ja tivoli kiertävä vai ei.

Kolme yötä vietimme Sanxenxon satamassa ja näiden kahden päivän aikana kävimme sipulimarkkinoilla ja vietimme ensimmäisen biitsi-päivän, tai pikemminkin parituntisen.

Ennen lähtöä oli vene huuhdeltava huolellisesti parin reilumman tuulipäivän jäljiltä. Tuuli kun sattui tulemaan suoraan biitsin yli tuoden yhden hiekkalaatikollisen verran hiekkaa venen kannelle.

Uimarannan edustan taidetta

Ohjattu liikuntahetki

Sipulimarkkinoilla näkee kaikenlaista

Sanxenxo – Vigo

Veneen huuhteleminen hiekasta venytti lähdön yli puolenpäivän. Tosin kiirekkään ei ollut, koska matkaa oli tiedossa vain noin 25 Nm. Kevyessä kelissä lillimme eteenpäin ja Vigon lahden pohjois rannalla olevista kylistä joista kyselimme laituripaikkaa ei tilaa löytynyt joten suuntasimme toiveikkaina lahden etelärannalle Vigon Real club nauticon satamaan. Sieltä saimme laituripaikan ostoskeskuksen ”takapihalta” ja hieman jännitti mahdollinen meteli yöaikaan. Onneksemme pelko oli turha ja saimme nukkua yömme rauhassa.

Ostarin takapihalla

Vigo oli mukavan oloinen kaupunki jossa on paljon mäkiä. Ilmeisesti kaupungin asukkaat ovat hyväkuntoisia sillä meillä kyllä riitti puuskutettavaa niissä ylämäissä.

Vigon liikennevaloja

Kaupungin puutarhurilla on ollut taiteellista silmää

Vigo – Ensada de San Simon

Pilottikirjan kehuma ankkuripaikka Ria de Vigon, eli Vigon lahden perukoilla oli käymisen arvoinen paikka. Iltapäivällä kun saavuimme oli joitain veneitä ankkurissa ja selkeästi paikalliset veneet uskaltautuivat ajamaan pienen saaren ja mantereen väliselle alueelle jossa alavedellä kartan mukaan oli vain muutama metri vettä, mutta pois ei olisi asiaa kuin ylävedellä. Me jäimme suosiolla parin vierasveneen kanssa pikkusaaren ulkopuolelle pudottaen kuokan neljän metrin syvyteen. Näin jäi kölin alle vielä alavedelläkin reilu metri vettä.

Illan saapuessa paikalle jäi meidän lisäksi vain yksi vene pikkusaaren ulkopuolelle ja sekin oli arviolta parin kaapelin päässä meistä. Oli rauhallista kun tuulikin oli tyyntynyt ja edes maininkia ei ollut.

Ensada de San Simon – Cangas

Nostimme ankkurin vasta iltapäivällä ja suuntasimme myötävirtaan kohden Cangas nimistä kylää. VHF kutsuun eivät vastanneet, joten kiinnityimme laiturin päähän. Saimme köydet kiinni ja marinero saapui paikalle. Hetken pääsääntöisesti elekielellä keskusteltuamme saimme paremman ja suojaisamman paikan laitureiden välistä jossa kelpasi viettää yö.

Kylä oli hieman suurempi kuin satamasta katsottuna kuvitteli. Pikemminkin pieni kaupunki ja pikaisen kävelykierroksen päätteeksi olisimme voineet viettää kaupungissa vielä useammankin yön, mutta laituripaikka oli tarjolla vain yhdeksi yöksi.

Rantabulevardin taidetta

Cangas – Baiona

Kevyessä tuulessa ja auringonpaisteessa siirryimme reilun 10 Nm matkan Baionan satamaan. Myöskään täällä ei VHF-kutsuun vastattu useammasta yrityksestä huolimatta. Siispä valitsimme paikkamme itse. Satamassa oli reilusti tilaa ja valitsemamme paikka kelpasi myös marinerolle, joka pyyhkäisi polkupyörällä laituria pitkin katsomaan veneemme nimeä.

Satamassa on Kolubuksen laivan kopio, jolla hän saapui takaisin Eurooppaan Amerikan löytöretkeltään. Ei ollut laivassa juurikaan mukavuuksia tuohon aikaan ja ruorimiehen tai pikemminkin pinnamiehen tehtävää ei helpottanut se ettei ollut näkyväisyyttä purjeisiin ja mereen saatikka sitten eteenpäin.

Kaupungista löytyi kujia ja pikku katuja joita oli mukava kävellä ristiin rastiin. Viihtyisä paikka.

Nyt oli aika jättää hyvästit manner Espanjalle ja suunnata keula kohden Portugalin satamia